Finto

Finto on suomalainen palvelu sanastojen, ontologioiden ja luokitusten julkaisua ja käyttöä varten.

Ajankohtaista

  • Finton maksullisen palvelun mallin jalkautus etenee. Mukaan on alustavasti lupautunut riittävä määrä niistä Fintossa julkaistun sanaston vastuutahoista joita maksullisuus koskee (OKM:n hallinnon alan ulkopuoliset), jotta malli voidaan toteuttaa suunnitellussa muodossa. Korona on hiukan viivästyttänyt asioiden käsittelyä niin Finton kuin asiakasorganisaatioiden päässä, ja tämän vuoksi jalkautus etenee hiukan jäljessä alkuperäisestä aikataulusta.
  • Finto työstää parhaillaan palvelusopimusta lopulliseen muotoonsa kommenttien perusteella. Kommenttien pohjalta muokattu versio lähetetään mukaan lupautuneille organisaatioille hyväksyttäväksi kesäkuun loppuun mennessä ja allekirjoitusprosessi pyritään saamaan valmiiksi syyskuun aikana.

Teknisen kehitystyön kuulumiset

  • Finto.fi:n taustaohjelmisto Skosmoksen uusi versio 2.6 julkaistiin toukokuussa. Uusi versio tuo mukanaan erityisesti REST-rajapintaan (api.finto.fi) liittyviä uusia toiminnallisuuksia, laatuparannuksia, sekä korjauksia. Tarkemmat tiedot asiakaswikin uutisesta
  • Annif-pohjainen automaattisen kuvailun palvelu Finto AI julkaistiin 1.6.2020.
    • Finto AI:tä voidaan käyttää asiasanoittamaan tekstiä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Se antaa syötetylle tekstille aihe-ehdotuksia, jotka perustuvat Yleisen suomalaisen ontologian YSO:n käsitteisiin.
    • Annifin tavoin Finto AI:ta voi käyttää joko sen verkkosivuilta löytyvän lomakkeen tai rajapinnan kautta.
    • Lue lisää uutisesta Kansalliskirjaston verkkosivuilla ja Finton asiakaswikistä.
    • Kansalliskirjaston YouTube-kanavalla on myös julkaistu Finto AI:n esittelyvideo.
  • Annifin uusin versio 0.47 on julkaistu. Annifin antamien tulosten laatua voi tämän päivityksen jälkeen tarkastella myös asiasanakohtaisesti, ts. tutkia kuinka monta kertaa tiettyä asiasanaa ehdotettiin oikein. Päivityksen myötä luokituksiin liittyvät notaatiokoodit näkyvät myös Annifin web-käyttöliittymässä (annif.org) lomaketta käytettäessä. Lisätietoa Finton asiakaswikissä.
  • Annifin omien verkkosivujen (annif.org) visuaalinen ilme uudistuu kesällä 2020.

Sanastotyön kuulumiset

  • YSO-paikat-ontologian linjauksiin on tehty lisäyksiä liittyen ilmansuuntien mukaan nimettyihin maan osiin, sulkutarkenteisiin sekä ulkomaalaisten paikkojen hierarkisointiin.
  • KOKO-ontologia on päivitetty. Uuteen KOKOon on otettu mukaan käsitteiden luonti- ja muokkauspäivämäärät, sikäli kun tieto on saatavilla KOKOon kuuluvista erikoisontologioista. Viimeksi luodut käsitteet näkyvät Finto.fi:n KOKO-sivulle lisätyllä Uudet-välilehdellä.

Ryhmien kokoukset

  • YSO-kokous järjestettiin 13.5.2020. YSOon sanastoon otettiin uusina käsitteinä mm. elektroninen nenä, siirtoavaruudet ja jäännösjännitykset. Lisäksi mm. naissankarit muuttui muotoon naistenmiehet. Asialista löytyy Githubista.
  • Torstaina 11.6. järjestetyssä kokouksessa käsiteltiin poikkeuksellisen hankalia käsitteitä. Asialista GitHubissa.
  • Ontologiakehittäjien yhteistyöryhmä kokoustaa seuraavan kerran 8.10.2020 aiheenaan YSOn paikkahierarkia, osa-kokoaisuus-suhteet ja maksullisen palvelun mallin vaikutus ontologiatyöhön.

Tapahtumat ja koulutukset

  • YSO-pohjaisten ontologioiden ylläpitoon liittyvään muutoksenhallintaan kehitetyn MUTU-työkalun perehdytys järjestetään yhdessä Sanastokeskus TSK:n kanssa 29.9.2020.
  • Osma Suominen ja Ylen Pia Virtanen kertoivat Annifin testauksesta Ylen artikkeleiden sisällönkuvailussa Euroopan yleisradiounionin EBU:n metadataseminaarissa 10.6.2020. Ylen tekemissä Annif-testeissä on saatu erittäin lupaavia tuloksia.
  • Annif on mukana DCMI Virtual -tapahtumassa syyskuun lopussa webinaariesityksen ja verkkokoulutuksen muodossa.
    • Suunnitteilla on myös mahdollinen suomenkielinen verkkokoulutus, joka todennäköisesti ajoittuisi lokakuulle.

Lisätietoja