Residenssitutkimusta sanomalehtien kansallispuistokirjoituksista

Toimin kuluvan vuoden ajan projektisuunnittelijana Kansalliskirjaston tutkimuskirjaston tutkijaresidenssikokeilussa Mikkelissä. Tehtävässäni kerään esteettistä ympäristönsuojelua käsittelevän tutkimukseni aineistoa ja osallistun residenssimallin kehittämiseen (lisätietoa residenssistä verkkolehti Tietolinjan kesäkuussa ilmestyvässä numerossa 1/2022). Toimenkuvaan nähden taustani on epätavallinen, sillä filosofinen ja kirjallisuustieteellinen tutkimustyöni oli pitkään tuiki teoreettista ja umpikäsitteellistä. Viime vuosina ympäristöestetiikkaan ajauduttuani siitä on kuitenkin tullut tuolle alalle tyypillisesti poikkitieteellistä ja aineistoltaan kirjavaa; olen kaivellut kauneusarvoja niin matkakertomuksista kuin metsänhoidon oppikirjoista. Vaikka filosofin roolissa pyrin nikkaroimaan käsitteellisiä malleja, en estetiikan työssäni voi ohittaa sitä, miten ihmiset todellisuudessa tulkitsevat ja arvottavat ympäristöjä ja miten luontoa kuvataan taiteissa, viihteessä, mainonnassa ja niin edelleen.

Luonnonihastelu lehtien sivuilla

Luonnonympäristöjä on kautta aikojen suojeltu niiden kauneuden tähden – tai suojelussa on vedottu myös kauneusarvoihin. Vaikuttavat ja kiehtovasti poikkeuksellisesti maisemat on haluttu taideaarteiden tapaan säilyttää jälkipolville. Tällaisen ihmiskeskeisen luonnonsuojelun lippulaivoja ovat kansallispuistot. Tekeillä olevassa tutkimuksessani selvitän, miten kansallispuistojen virkistystarkoitus on eri aikoina ymmärretty ja millaisia elämyksiä ja ajattelua kansallispuistoihin nykyään liitetään. Nykypäivän käsityksiä lähestyn tutkimalla viime vuosina julkaistuja, Kansalliskirjaston Digi-palveluun digitoituja sanomalehtiä. Ihanteellisessa aineistossani kirjoittajat ja haastateltavat ilmaisevat (suoraan tai epäsuorasti) käsityksiään ympäristön kauneusarvoista tai kuvaavat luontokokemustensa aistimellisia ja henkisiä nautintoja. Tarkastelen aineistoani filosofisen estetiikan näkökulmasta, ja lähiluen sitä luonnonestetiikan perinnettä ja luonnonsuojelun aatehistoriaa vasten. Selvitän muun muassa, miten kansallispuistoja sanomalehtiteksteissä luonnehditaan; millaisia esteettisiä arvoja niihin liitetään; millaisia luonnonesteettiset kokemukset ovat luonteeltaan ja millaisia muita arvoja niihin liittyy.

Tutkimuksen primaariaineisto koostuu vuosina 2015–2022 julkaistujen maakunta- ja paikallislehtien kirjoituksista (kansallispuistoja käsittelevät pääkirjoitukset, artikkelit, reportaasit, kolumnit). Tutkimukseni keskipisteessä ovat ”kansallispuistojen paikallislehdet”: Kainuun Sanomat, Koillismaan Uutiset, Koillissanomat, Koti-Kajaani, Kuhmolainen, Sotkamo ja Ylä-Kainuu (Hossan kansallispuisto); Lapin Kansa ja Koti-Lappi (Sallan kansallispuisto); sekä Etelä-Suomen Sanomat ja Hämeen Sanomat (tiedekansallispuistoksi kaavailtu Evon retkeilyalue).

Luonnon virkistyskäyttöä voidaan tutkia monesta näkökulmasta ja monenlaisista lähteistä. Sanomalehdissä kiinnostavaa on kuulla äänessä eri ryhmät, kuten poliitikot, biologit ja luonnonsuojelijat, matkailupalveluiden tuottajat ja matkailujärjestäjät, paikalliset asukkaat eri rooleissaan ja tietysti puistojen monenlaiset kävijät. On myös kiinnostavaa vertailla, mitä kansallispuiston seudulla asuvat paikalliset ihmiset pitävät arvokkaana ja mihin muualta tulleet kiinnittävät huomion vieraassa ympäristössä. Paikallisissa lehdissä luontoa kun lähestytään ymmärrettävästi usein matkailun, aluekehityksen ja paikallisten elinkeinojen näkökulmasta.

Lisäksi sanomalehtikirjoittelua on mielenkiintoista verrata kansallispuistojen kävijätutkimuksiin ja luonnon virkistyskäytön tutkimuksiin. Esimerkiksi monet uudet liikuntamuodot ja marginaalisemmat luontoharrastukset saavat sanomalehdissä huomattavan paljon palstatilaa siihen nähden, mitä kävijät todellisuudessa harrastavat. (Täsmällisemmin: kyselytutkimuksissa ilmoittavat puistoissa harrastavansa.) Ymmärrettävää tämäkin: koska lukijoille lienee ilmeistä, että metsässä voi nauttia hiljaisuudesta, on kiinnostavampaa kertoa heille jotain uutta.

 ”Aurinko lämmittää seinämiä. Se antaa rohkeutta pienille, solakoille männyille ja hennoille koivuille, jotka ovat uskaltaneet ruveta kasvamaan jyrkänteen vähäisillekin kynnyksille. Ja mihin puu ei saanut juurtansa tungettua, siellä sinikellot kauniisti huojuvat ja luovat harmaassa ympäristössään ihmeellisen rauhan ja onnellisuuden tunnun. Ölkky on kauniskin. Korkeudesta syöksyvä puro kimaltelee kosteikkoonsa kasvattamiensa koivujen ja pihlajien lomitse ja nousee putoamispaikaltaan kauniiksi suihkuksi.”(Nimim. Notari, ”Piispan erämaanmatka”, Uusi Suomi 2.8.1936.)

Digiviidakossa

Toimin tutkimuksessani osittain ympäristöestetiikan emeritusprofessori Yrjö Sepänmaan ”piiloestetiikaksi” nimeämällä alueella ja selvitän, miten tutkimuksessa esteettisiksi ymmärretyistä arvoista ja kokemuksista niin kutsutussa luonnon virkistyskäytössä ylipäänsä puhutaan. Sanomalehtiartikkeleissa toimittajien ja haastateltavien viittaukset esteettisiin arvoihin ja kokemuksiin ovat usein ymmärrettävästi suuripiirteisiä ja niukkoja; silloin tutkimuksellinen kiinnostukseni on aiheissa, näkökulmissa ja temaattisissa linjoissa. Laadullisesti kiinnostavissa luontokokemusten luonnehdinnoissa taas ei välttämättä – edelleen ymmärrettävästi – käytetä lainkaan estetiikan sanastoa. Aineistoa kerättäessä on siis oltava ennemmin inklusiivinen kuin eksklusiivinen. Hakusanoilla operoivassa perinteisessä humanistisessa tutkimuksessani suosin hyvin yleisiä hakusanoja, ja esimerkiksi yhdistän kansallispuiston nimeen (tai seutuun taikka paikkaan) ”luontoa”, ”elämystä”, ”maisemaa”, ”retkeilyä”, ”virkistystä”, ja niin edelleen.

Sanahakujen tuottamien hakutulosten verrattain suuri määrä, 300 tai 700 kappaletta, ei minua hätkäytä, koska olen tutkijana ja tietokirjailijana tottunut työskentelemään suurten tekstimäärien kanssa. Ahdistavampaa olisi, jos jotain jäisi huomaamatta. Digin tarjoama mahdollisuus ladata hakutulokset Excel-muodossa sopiikin tarkkaa kirjanpitoa arvostavalle luonteelle. Aineistonhankinnassa relevanttien tekstien poimiminen taulukkonäkymästä on kuitenkin silmille raskasta, ja Digin näkymä lehden sivuun lyömätön.

Sanomalehtitekstien tulkintaan liittyy monenlaisia, osittain tekstilajikohtaisia ongelmia ja haasteita. Esimerkiksi lehtihaastatteluista ei sovi olettaa pääsevänsä käsiksi ihmisten todellisiin käsityksiin tai kokemuksiin. Selvää on sekin, että lehdillä on omat intressinsä ja lähestymistapansa ja toimittajalla oma roolinsa kysymysten esittäjänä ja haastateltavan ajatusten sanoittamisen avittajana. Toisaalta pääkirjoitusten ja kommenttien kaltaisissa kirjoituksessa ilmaistaan mielipiteitä ja perustellaan käsityksiä. Lehtitekstit vaikuttavat, toki vaihtelevilla tavoilla, lukijoiden asenteisiin silloinkin, kun se ei ole niiden tarkoitus. Sanomalehtikirjoitukset heijastavat kulttuurisia (jos kohta myös persoonallisia ja yhteisöllisiä) asenteita ja ohjaavat ympäristön havaitsemisen ja kokemisen tapoja. Vähimmilläänkin ne vaikuttavat siihen, kuinka asioista puhutaan.

”Keimiötunturilta pääsee se, joka jaksaa kävellä nousten ja laskien ja kantaa eväsruokansa ja varavaatteensa tunturikoivikoita ja kivikkoisia tunturiketoja kulkien muille Pallastunturin huipuille, kuten Nammalkerolle, Pyhäkerolle ja Himmelriikiin, joka muita ylväämpänä nostaa päänsä 820 m. korkeuteen. Näköalat täältä ovat valtaisen laajat ja unohtumattomat. Kun 4 pnk. pitkästä Pallas-Ounastunturiselänteestä sivuliepeineen piakkoin saatanee eduskunnan päätöksen avulla suuri kansallispuisto, pääsee tämä jättiläistunturi sille kuuluvaan arvoonsa ja muodostuu siitä varmasti melkeinpä toivioretkipaikka kaikille, joiden mieli on altis luonnon ihailulle. ... Kunpa saataisiin nykyisin vielä olemattomat majalat rakennetuiksi tarpeeksi suuriksi kaikkia Pallastunturille pyrkijöitä vastaanottamaan.” (Uusi Aura 3.9.1925.)

Kansallispuistoilla on alusta saakka ollut kaksijakoinen tai ristiriitainen tehtävä: suojella alkuperäistä luontoa ja tarjota suurelle yleisölle virkistystä ja luontokokemuksia. Kansallispuistoihin liittyy monentasoista debattia esimerkiksi suojelun ja käytön rajasta, ja puistojen merkitykset elävät jatkuvasti (ks. esim. Perttula 2006; Puhakka 2008). Tutkimukseni polttopiste on tässä päivässä, mutta tarkastelen nykyisyyttä eilisen valossa. Residenssissä tutkijalle avautuukin poikkeuksellinen näköalapaikka aineistoihin. Historialliset lehtiaineistot tarjoavat mainion ikkunan muiden muassa keskusteluihin ja kiistoihin, kuten vuosikymmenten takaisiin seminaareihin, joista monet nykyiset asetelmat, puhetavat ja käsitteet periytyvät.

Residenssiä kehitetään Mikkelin yliopistokeskuksen rahoituksella.

Lähteet

Perttula, Minttu (2006). Suomen kansallispuistojärjestelmän kehittyminen 1960–1990-luvuilla ja U.S. National Park Servicen vaikutukset puistojen hoitoon. Vantaa: Metsähallitus.

Puhakka, Riikka (2008). ”Kansallispuistojen luonto – luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutusta määrittävät diskurssit ja niiden muutos”, Terra 120(4), 215–227.