EMMAn taiteesta voi nyt nauttia myös Finnassa

Datum publicerat

Finnan taidetarjonta laajenee. EMMAn avatessa oman Finna-verkkopalvelunsa saataville tulee yli tuhat Espoon modernin taiteen museon kokoelmiin kuuluvaa teosta. Teokset löytyvät myös valtakunnallisen Finna.fi:n kautta.

Avaus tarjoaa mahdollisuuden tutustua EMMAn taideteoksiin, designesineisiin ja niiden luonnoksiin myös museorakennuksen ulkopuolella.

"Tavoitteemme oli tehdä EMMAn kokoelmista entistä helpommin saavutettavia. Finnan avulla voimme myös pidentää näyttelyiden elinkaarta, sillä EMMAn omalla Finna-sivulla voi tutustua menneiden vuosien kokoelmanäyttelyihin. Itsekin tutkin mielelläni, millaisia näyttelyitä ennen on järjestetty", kertoo Henna Paunu, EMMAn kokoelmaintendentti.

Sivustolla voi palata esimerkiksi vuonna 2016 esillä olleeseen Rut Bryk – Taikalaatikko -näyttelyyn tai Lars-Gunnar Nordströmin vuonna 2015 nähtyyn retrospektiiviseen kokonaisuuteen.

Teoksia voi etsiä myös taiteilijan nimellä tai tutkia aineistoa tekotavan mukaan. Aluksi saataville tulee runsas tuhat kuvaa, ja määrä kasvaa tulevaisuudessa uusilla, ajankohtaisilla sisällöillä. EMMAn omien kokoelmien lisäksi Finnaan on tuotu teoksia museoon talletetuista kokoelmista, kuten Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta.

"Meille on tärkeää olla mukana Finnassa ja sen tarjonnan kehittämisessä, sillä yksi, laajasti käytössä oleva järjestelmä on käyttäjän kannalta helpoin. Finnan avulla myös eri toimijoiden voimavarat saadaan yhdistettyä", Henna Paunu toteaa.

Tutustu EMMAn uuteen Finna-sivustoon.

Kuva: Paula Virta / EMMA.