Peleihin liittyvän verkkoaineistojen teemakeräys

Datum publicerat

Kansalliskirjasto järjesti syksyllä 2015 yhteistyössä museoiden ja pelialan tutkijoiden kanssa verkkokeräyksen peleihin liittyvistä sivustoista ja verkkosisällöistä. Ajatus verkkokeräyksestä syntyi tutkijoiden ja alan toimijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Fyysisiä pelitallenteita on Kansalliskirjastoon kerätty kulttuuriaineistolain velvoittamana jo vuodesta 2007, mutta pelitutkijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että itse pelien lisäksi tärkeätä tutkimusaineistoa ovat esimerkiksi sivustot, keskustelut ja videoblogit pelaamisen ympäriltä.

Verkkoarkistoon kerätään verkkoaineistoa .fi- ja .ax-päätteisiltä verkkosivuilta, minkä lisäksi tehdään teemakeräyksiä erilaisiin tapahtumiin tai aiheisiin liittyen. Tänä vuonna keräyksiä on toteutettu mm. kilpailukykysopimukseen sekä ääni- ja mediataiteeseen liittyen. Pelien osalta ensimmäinen teemakeräys tehtiin vuonna 2010, jolloin tallennettiin noin parinkymmentä peliaiheista sivustoa. Peliaiheisen verkkokeräyksen toistaminen oli siis aiheellista.

Tallennettavan aineiston kartoitukseen osallistui kerääjiä mm. Kansalliskirjastosta, Pelimuseosta, Tekniikan museosta, Turun yliopistosta ja Aalto-yliopiston Medialaboratoriosta. Peliharrastajien osaamista hyödynnettiin myös keräyksessä jonkun verran esimerkiksi selvittämällä verkkomoninpeleihin liittyviä foorumeja.

Lähtökohtana oli kerätä monipuolisesti suomalaista peleihin liittyvää verkkoaineistoa kattaen niin uutissivustoja, harrastajafoorumeita, blogeja kuin videosisältöjä. Materiaalia kertyi verkkoarkistoon verkkosivustojen osalta 1,3 teratavua ja videotiedostoja 3960 kappaletta.

Teemakeräyksiä järjestetään Kansalliskirjaston, muistiorganisaatioiden ja tutkijoiden yhteistyönä myös jatkossa. Ajankohtaisimpina teemoina ovat kesäolympialaiset ja suomalaiset kesätapahtumat.

Lauri Ojanen
Kirjastosihteeri
[email protected]
0294144330