Vuoden asiakas 2021 on Kaisa Kyläkoski

Julkaisupäivä

Kansalliskirjasto on myöntänyt historiansa kymmenennen Vuoden asiakas -tunnustuspalkinnon. Palkinto on tänä vuonna myönnetty väitöskirjatutkija Kaisa Kyläkoskelle. Kansalliskirjasto kiittää Kyläkoskea erityisesti aktiivisesta Kansalliskirjaston palveluiden käytöstä ja arvokkaasta palautteesta, jota hän on antanut toiminnan kehittämiseksi jo usean vuoden ajan.

Kolme punaista ruusua

”Meille on suuri arvo saada palautetta palveluidemme toimivuudesta. Kaisa Kyläkoski käyttää aktiivisesti Kansalliskirjaston palveluita, sekä digitaalisia että fyysisiä kokoelmia sekä osallistuu kirjaston järjestämiin tapahtumiin. Hän pitää kirjaston palveluita säännöllisesti esillä myös omassa blogissaan ja sosiaalisessa mediassa tuoden esiin niin ilon aiheita kuin palvelun parantamiseen tähtääviä ehdotuksia. Aktiivisten käyttäjien palaute on meille erittäin arvokasta, kun kehitämme toimintojamme”, perustelee palvelujohtaja Johanna Lilja palkinnon saajan valintaa.

Vuoden asiakas -palkinnolla Kansalliskirjasto haluaa nostaa esiin merkittävää työtä, jota tekevät kirjaston aineistoja ja palveluita hyödyntävät asiakkaat. Palkitut voivat olla yksittäisiä henkilöitä, tutkimusryhmiä tai organisaatioita. Palkinnon saaja valitaan Kansalliskirjaston henkilöstön toimesta vuosittain.

Kaisa Kyläkoski on Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija aiheenaan Ruotsin valtakunnallisten sanomalehtien kuvitellut yhteisöt 1729-1791.

 

Blogi – Sukututkijan loppuvuosi : https://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/