Hyppää pääsisältöön

Uusi työkalu digi.kansalliskirjasto.fi-palvelun aineistojen lataamiseen

Julkaisupäivä
Palvelun digi.kansalliskirjasto.fi etusivu läppärissä

Digi.kansalliskirjasto.fi:n uudella lataustyökalulla voi ladata sanoma- ja aikakauslehtien, pienpainatteiden, kirjojen, käsikirjoitusten ja nuottien aineistoja siltä osin, kuin niiden sisältö katsotaan tekijänoikeudesta valtaosin vapaaksi. Sanomalehdet ovat ladattavissa vuoden 1918 loppuun asti ja aikakauslehdet ja pienpainatteet vuoden 1910 loppuun asti. Muut aineistot ovat ladattavissa tekijänoikeuden metatiedon mukaan, jolloin aikaraja vaihtelee aineistoittain ja teoksittain.

Ladattava aineisto sopii esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen tarpeisiin, mutta myös sukututkijat voivat hyödyntää työkalua esimerkiksi paikkakunta- ja nimikohtaisiin massahakuihin. Työkalun avulla käyttäjä voi ladata kiinnostavan aineiston omalle koneelleen ja jatkaa aineistomassan tarkastelua myöhemmin myös tilanteissa, joissa ei ole yhteyttä internetiin. 

Lataustyökalussa hyödynnetään digi.kansalliskirjasto.fi:ssä tehtäviä hakuja. Käyttäjä voi valita, ladataanko tekstiaineisto ALTO- vai tekstitiedostoina ja ladataanko aineiston jpg-sivukuvat vai pdf-tiedostot. Huom. Jos lataat sanomalehtiaineistoja eri aikoina, hakutulokset voivat poiketa toisistaan, koska sanomalehtien tekstintunnistusta on parannettu ja järjestelmään tuodaan parempilaatuisia lehtinimekkeitä vaiheittain. Lue lisää tekstintunnistuksen parannuksista https://tietolinja.kansalliskirjasto.fi/2021-1/2101-ajankohtaista/#digitoidun 

Työkalu on ladattavissa osoitteesta https://digi.kansalliskirjasto.fi/opendata/submit sekä saatavilla Helsingin yliopiston Software Centeristä. 

Lataustyökalun lisäksi digi.kansalliskirjasto.fi-palvelussa digitaalisia aineistoja voi lukea ja selailla sekä analysoida valmiiden datapakettien ja rajapintojen avulla.

Katso lyhyt video työkalun käytöstä https://www.youtube.com/watch?v=o-ykh9zTOdI

Lataustyökalu on toteutettu osana Digitaalinen avoin muisti (DAM) -hanketta, jota rahoittaa Euroopan Aluekehitysrahasto Vipuvoimaa EU:lta 2014–2020.  

Lisätietoja:

Erno Liukkonen

erno.liukkonen@helsinki.fi

Avainsanat