Ulkomailla painettujen julkaisujen vapaakappaleet 23.10.2014

Kulttuuriaineistolain (1433/2007) mukaan julkaisija on velvollinen luovuttamaan Kansalliskirjastolle vapaakappaleet kaikista sellaisista julkaisusta, jotka julkaisija painattaa ulkomailla tai valmistaa itse. Julkaisija/kustantaja voi hoitaa näiden julkaisujensa vapaakappaleiden luovuttamisen esim. joko lähettämällä vapaakappaleet (6 kpl per kirja/lehti) meille itse, välittäjän kautta tai painopaikalta suoraan.

Julkaisujen painattaminen ulkomailla lisääntyy koko ajan, mutta vapaakappaleiden luovutukset julkaisijoilta ja kustantajilta eivät ole lisääntyneet samassa määrin. Kansalliskokoelman puutteet vääristävät suomalaisesta julkaisutuotannosta tehtäviä vuositilastoja ja hankaloittavat tulevien sukupolvien tutkimustyötä. Lisäksi puutteet jäävät kuvailematta kansallisbibliografiaan. Yksittäisen julkaisijan julkaisutuotannosta voi tulla tutkijoille hyvinkin vääristynyt kuva, mikäli kansalliskokoelmassa on merkittäviä puutteita.

Jo julkaistujen kirjojen osalta voimme auttaa esim. tekemällä suuntaa antavan puutelistan. Julkaisijoiden ja kustantajien tulee hoitaa myös ulkomailla painettavien lehtiensä vapaakappaleiden luovuttaminen, mutta lehdistä emme valitettavasti voi puutelistauksia tehdä. Mahdollisimman kattavan täydennyslähetyksen jälkeen oletamme, että jatkossa toimitatte kaikki uudet ulkomailla painetut julkaisut säännöllisesti niitä erikseen pyytämättä.

Jos olette jo hoitaneet ulkomailla painettujen julkaisujen vapaakappaleiden lähettämisen kuntoon, on asia osaltanne tietysti kunnossa ja tämä tiedote on teille vain muistutus asiasta.

Välitättehän ystävällisesti tämän tiedotteen organisaatiossanne kaikille vastuutahoille. Tarkempaa tietoa vapaakappaletoiminnasta on verkkosivuillamme. Vastaamme mielellämme asiaa koskeviin tiedusteluihin ja autamme luovutusvelvollisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Yhteystiedot

Tämä tiedote on lähetetty kaikille vapaakappaletoimiston asiakasrekisterissä oleville julkaisijoille/kustantajille.