Tampereen taidemuseolle oma Finna-näkymä

Julkaisupäivä

Elin Danielson-Gambogi – Tammerkosken siltaa, 1903. Kuva: Jari Kuusenaho, Tampereen taidemuseo.

Tampereen taidemuseon kokoelmille omistettu Finna-näkymä avautuu tänään. Uudessa näkymässä käyttäjille tarjotaan mm. erilaisia teemanostoja.

Kaikki Finnan aineistot, kuten kirjat, valokuvat ja oppimateriaalit, ovat löydettävissä yhteiskäyttönäkymä Finna.fi:n kautta. Useat Finnaan kuuluvat organisaatiot ovat aineistojensa tuonnin lisäksi halunneet rakentaa oman näkymän eli verkkosivuston, jolla palvella omaa asiakaskuntaa. Tällaisia näkymiä on jo yli 100, joista suuri osa on verkkokirjastoja.

Tampereen taidemuseon oma näkymä innostaa paneutumaan taideaineistoihin eri näkökulmista. Käyttäjät voivat hakea ja selailla kokoelmateoksia kätevästi esimerkiksi tekniikan, valmistumisajan tai aiheen mukaan.

Näkymän etusivulla on erilaisia teemanostoja. Yksi kokonaisuus muodostuu Vuoden nuoriksi taiteilijoiksi valittujen taiteilijoiden teoksista, joita on kokoelmissa lähes 250 kappaletta. Toisena teoskokonaisuutena on Tampereen taidemuseon hallinnoimat ulkoveistokset.

Tampereen taidemuseo on julkaissut Finnassa lähes viidensadan taideteoksen kuvat ja tiedot. Teoskuvien jatkokäytöstä on sovittava erikseen taiteilijoiden/oikeudenhaltijoiden ja taidemuseon kanssa.

Tampereen taidemuseon kokoelmateoksia on ollut tutkittavissa Finna.fi:ssä keväästä 2021 lähtien.

Tutustu Tampereen taidemuseon Finna-näkymään

Finna on koti Suomen kulttuuri- ja tiedeaineistoille. Finna.fi kokoaa satojen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aarteet yhteen osoitteeseen, jossa niiden äärelle pääsee helposti ja nopeasti. Lisäksi Finna kehittää yhdessä asiakasorganisaatioidensa kanssa ilmaista alustaa, jolla eri toimijat voivat luoda oman sähköisen hakupalvelun tai esimerkiksi verkkokirjaston.