Suomi ennen ja nyt - Finna Street mukana yhteisöllisessä valokuva- kampanjassa

Julkaisupäivä
Yhteisöllinen Aikamatkaajat-kampanja kutsuu suomalaiset valokuvaamaan yhteistä ympäristöämme. Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna.fi-palvelu on mukana kampanjassa.

Kuva: KAVI (Helsingin kaupunginmuseo 1927, kuvaaja tuntematon / Lauri Palsa 2017)

Tänään alkava Aikamatkaajat-kampanja haastaa kaikki tutkimaan omaa lähiympäristöään ja osallistumaan yhteisöllisen valokuvanäyttelyn rakentamiseen kuvaamalla “ennen ja nyt” -kuvapareja Suomen kartalle. Mikä kaikki ympäristössämme on muuttunut? Millaiset valinnat ovat muuttaneet Suomea?

“Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuden osallistua satavuotisen Suomen muutoksen tutkimiseen valokuvaamalla. On ollut jännittävää tutkia esimerkiksi kuvia vanhoista elokuvateattereista tai huomata, että Turussakin on aikoinaan ollut raitiovaunuja”, kertoo Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista.

Kirjastoissa, museoissa, arkistoissa ja muissa kulttuurilaitoksissa on digitoitu vuosien ajan suomalaista kulttuurihistoriaa. Kansalliskirjaston ylläpitämä Finna.fi-palvelu kokoaa museoiden, kirjastojen ja arkistojen avoimet aarteet yhteen paikkaan. Nyt jokaisella on mahdollisuus kurkistaa lapsuutensa maisemiin ja päästä aikamatkalle historiallisiin tapahtumiin. Uudella Finna Street -hakuominaisuudella voi löytää kuvia myös oman sijaintitiedon perusteella.

“Aikamatkaajat-kampanja houkuttelee käyttämään yhteistä kuvallista kulttuuriperintöämme uudella tavalla. Finnan ja Finna Streetin avulla löytyvät valokuvat tuovat varmasti mielenkiintoisia näkökulmia suomalaisten paikkojen historiaan ja uskon, että historialliset kuvat saavat lisää käyttäjiä kampanjan aikana. Toivomme että esimerkiksi koulut, historian harrastajat sekä kotiseutu- ja kaupunginosa-aktiivit lähtevät mukaan aikamatkalle”, kertoo Finnan kehittämispäällikkö Erkki Tolonen.

Kampanjan toteuttavat yhteistyössä Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Finna sekä Suomen valokuvataiteen museo. Kampanja jatkuu itsenäisyyden juhlavuoden loppuun asti, jonka aikana kampanjaan lähetetyt kuvaparit kootaan kuntakohtaisiksi valokuvaesityksiksi, joita voidaan esittää tämän vuoden ajan julkisissa tiloissa.

”Valokuva on havainnollistava väline, joka innostaa tutkimaan tuttujen paikkojen muutosta. Nuoremmille vanha kuva antaa uutta tietoa historiasta, kun taas varttuneemmissa vanha kuva voi herättää kaikkein elävimmät muistot. Suomen satavuotispäiväksi Aikamatkaajien kuvista kootaan myös näyttely Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilaan”, Lauri Alaviitala Suomen valokuvataiteen museosta kertoo.

Aikamatkaajat-kampanja verkossa

aikamatkaajat.fi
facebook.com/aikamatkaajat
instagram.com/aikamatkaajatblog
#aikamatkaajat

Lisätietoa ja yhteydenotot

Tommi Tossavainen, suunnittelija
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
[email protected]
045 310 1412
kavi.fi

Suvi Kukkonen, tiedottaja
Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelut, Finna
[email protected]
050 311 6191
finna.fi

Lauri Alaviitala, viestintäasiantuntija
Suomen valokuvataiteen museo
[email protected]
050 526 8336
www.valokuvataiteenmuseo.fi