Suomen Penin sananvapauspalkinto Kai Ekholmille

Julkaisupäivä
Suomen Pen luovutti Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmille vuosittaisen sananvapauspalkintonsa. Palkintona hänelle lahjoitettiin taiteilija Kaiju Haanpään teos Isfahan.

Kuva: Veikko Somerpuro

Kai Ekholm tunnetaan sananvapauden ja sensuurin tutkijana. Hän on Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajan työssään nostanut esiin ilmaisunvapauden kysymyksiä ja tutkinut jo väitöskirjassaan vuosina 1944-1946 kirjastoista kiellettyjä kirjoja. 

Suomen Pen nostaa Tiellä sananvapauteen -sivuston luomisen ja julkistamisen yhdeksi 2000-luvun merkittävimmistä sananvapausaiheisista teoista Suomessa. Sivusto on Kai Ekholmin johtaman laajan asiantuntijaryhmän rakentama kokonaisuus, joka tarjoaa ajantasaista, tutkittua tietoa suomalaisesta lainsäädännöstä, sensuurista ja sananvapauden tilasta 1900-luvun alusta nykypäivään saakka. Sivusto sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2017.

Merkittäväksi koetaan myös Kai Ekholmin johdolla Kansalliskirjastossa vuonna 2017 tehty päätös avata vuoden 1918 digitaaliset sanomalehtiarkistot tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden vapaaseen käyttöön jo ennen kuin sata vuotta lehtien julkaisuajankohdasta tuli täyteen. Perusteluna oli se, että sisällissodan kaltaista poikkeuksellisen tärkeää ajanjaksoa täytyy päästä tutkimaan hyvissä ajoin ja vapaasti. Kansalliskirjaston digitaalisen lehtiarkiston käytettävyys ja avoimuus ovat lisänneet tutkimuksen vapautta ja tiedonsaannin rajoittamattomuutta. 

Lisätietoja: Suomen Pen 

Linkki Tiellä sananvapauteen -verkkosivulle