Sibeliuksen jousikvartetot julkaistu kriittisenä editiona

Julkaisupäivä

Jean Sibeliuksen kaikki neljä jousikvartettoa on julkaistu yksissä kansissa koottujen teosten sarjassa (Jean Sibelius Works).

Sibelius första och sista stråkkvartetter.

Sibeliuksen ensimmäisen (vasemmalla JS 184, 1885) ja viimeisen (oikealla op. 56, 1909) jousikvarteton erottaa 24 vuotta, mikä näkyy myös käsikirjoituslähteissä.

 

Ensimmäisen jousikvartettonsa (Es-duuri, JS 184) Sibelius sävelsi kesällä 1885 kotimusisointitarkoituksiin jo ennen kuin hän aloitti opinnot Helsingin Musiikkiopistossa. Seuraava kvartetto (a-molli, JS 183) syntyi opintojen päätteeksi neljä vuotta myöhemmin vuonna1889 ja se esitettiin Opiston konsertissa. Kolmas kvartetto (B-duuri, op. 4) syntyi vain reilu vuosi edellisen jälkeen ja oli näistä kolmesta varhaisesta kvartetosta ainoa, josta esitettiin osia useamman kerran, viimeksi vuonna 1915.

Viimeisen jousikvartettonsa (Voces intimae, op. 56) Sibelius sävelsi vasta lähes kahden vuosikymmenen kuluttua edellisestä, vuonna 1909, ja monet tutkijat luulivat sitä hänen ainoaksi jousikvartetokseen. Ehkä siksi, että se on ainoa, joka julkaistiin ja levytettiin Sibeliuksen elinaikana.

"Siitä tuli ihana, ihan semmoinen, joka saa hymyn huulille vieläpä kuolinhetkenä."

”Kvarteton kolmanteen osaan on tehty rytmin korjaus, joka herättänee soittajien mielenkiinnon,” paljastaa niteen toinen toimittaja, kapellimestari Pekka Helasvuo. ”Sibelius kamppaili kvarteton lopun kanssa ja muuttikin sen vielä teoksen kustannusvaiheessa. Uudessa editiossa on julkaistu myös varhainen versio lopetuksesta sekä siihen suunniteltu edellinen korjaus,” kertoo niteen toimittaja, vanhempi tutkija Tuija Wicklund. Sibelius itse oli lopputulokseen sangen tyytyväinen. Hän totesi sen valmistuttua vaimolleen Ainolle: "Siitä tuli ihana, ihan semmoinen, joka saa hymyn huulille vieläpä kuolinhetkenä."

* * * * * * * * * *

Jean Sibelius Works -hanke on toiminut vuodesta 1996 ja julkaisee Sibeliuksen sävellystuotannon kokonaisuudessaan lähteiden perinpohjaiseen tutkimukseen perustuvina editioina. Uusin julkaisu on sarjan 37. nide. Sibeliuksen koottuja teoksia julkaisevat Kansalliskirjasto, Sibelius-Seura ry ja kustannusyhtiö Breitkopf & Härtel (Wiesbaden).

https://blogs.helsinki.fi/jean-sibelius-works/

Tuija Wicklund
vanhempi tutkija
Jean Sibelius Works

Kansalliskirjasto
PL 15, 00014 Helsingin Yliopisto
[email protected]
puh. 02 941 24091