Satakirjastojen uusi Finna-verkkokirjasto avautuu joulukuussa

Julkaisupäivä

Satakunnan kunnan- ja kaupunginkirjastot ovat ottaneet käyttöön uuden Finna-verkkokirjaston. Virallisesti Satakirjastojen uusi verkkokirjasto avautuu 10. joulukuuta.

Uusi verkkokirjasto on aiempaa selkeämpi ja palvelee asiakkaita entistä paremmin mobiilisti. Satakirjastojen kokoelmien teosten lisäksi verkkopalvelun pääsivulta aukeaa käyttäjille valtakunnallisesti siihen kuuluvien kirjastojen, museoiden ja arkistojen kokoelmat. Kaikkiaan valtakunnallisessa Finna-verkkopalvelussa on yli 15 miljoonaa kirjaa, valokuvaa, esinettä ja muuta aineistoa.

Uusi verkkokirjasto toimii osoitteessa satakirjastot.finna.fi. Verkkokirjasto on osa suomalaisten kirjastojen ja museoiden yhteistä Finna.fi -verkkopalvelua, jossa on mukana yli 300 organisaatiota. Verkkopalvelua käyttävät kaikki yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastot sekä yhä suurempi osa yleisistä kirjastoista kuten Varsinais-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen kirjastot. Vuonna 2017 Finnan sivuilla oli lähes 24 miljoonaa käyntiä. Finna perustuu Kansalliskirjaston ylläpitämään avoimeen lähdekoodiin, joten ohjelmiston jatkuva kehittäminen on turvattu.

- Käyttäjäkyselyissä verkkopalvelu on saanut hyvät arviot helppokäyttöisyydestään. Aineiston saatavuustiedot on esitetty nykyistä selkeämmin ja mobiililaitteiden käyttäjät on huomioitu paremmin. Myös kirjastojen tapahtumat ja palvelut saadaan paremmin esille, kertoo kirjastotoimenjohtaja Asko Hursti.

- Uuteen verkkokirjastoon voi tutustua ja sitä voi käyttää jo nyt osoitteessa satakirjastot.finna.fi. Verkkomaksaminen toimii sivuilla kuitenkin vasta 10. joulukuuta lähtien, Hursti jatkaa.

Satakirjastojen Finnassa voi tehdä entiseen tapaan listoja esimerkiksi suosikkiteoksista. Uudessa verkkokirjastossa omat teoslistat voi lisäksi jakaa muiden nähtäväksi. Kirjastoon tulevien uutuuksien seuraamiseen voi käyttää Uutuusvahtia. Sen avulla saa tiedon itseä kiinnostavasta aineistosta, jonka voi käydä varaamassa. 

Uusi verkkokirjasto palvelee hyvin perheitä, sillä palvelussa on mahdollista liittää omiin asiakastietoihinsa myös perheenjäsenten tiedot. Näin yhdellä kirjautumisella voi seurata perheen lainojen eräpäiviä ja uusia niitä tarvittaessa. Verkkokirjastossa voi entiseen tapaan tehdä myös hakuja, varata teoksia ja uusia lainoja. Lisäksi omien tietojen päivittäminen ja verkkomaksaminen on mahdollista. Kaikki lainat ja varaukset pysyvät ennallaan, ja kirjautuminen onnistuu tutusti kirjastokortin numerolla ja tunnusluvulla.