Sähköisten opinnäytteiden arkistointiohje julkaistu

Julkaisupäivä
Kuva
Veikko Somerpuro

Kansallisarkisto on vuosina 2014 ja 2016 päättänyt yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden pysyvästä säilyttämisestä. Päätösten tavoitteena on tukea opinnäytteiden säilyttämistä sähköisessä muodossa. Kansallisarkiston päätösten jälkeen korkeakouluissa on kuitenkin noussut kysymyksiä, mitä niiden oikeastaan pitää tehdä opinnäytteiden sähköisen arkistoinnin eteen ja mistä niiden ei tarvitse huolehtia? Miten opinnäytteiden arkistointi ratkaistaan mahdollisimman kustannustehokkaasti ja päällekkäistä työtä välttäen?

Näitä kysymyksiä pohtimaan perustettiin keväällä 2017 työryhmä, jossa on ollut sekä Kansallisarkiston, Kansalliskirjaston että korkeakoulusektorien edustus. Työryhmä järjesti aiheeseen liittyvän työpajan lokakuussa Kirjastoverkkopäivillä ja on nyt työstänyt sähköisten opinnäytetöiden arkistointiohjeen. Opinnäytteiden arkistointikäytännöt ovat useassa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa muutosvaiheessa ja korkeakoulujen toivotaankin jakavan ohjeessa hyväksi havaittuja käytäntöjään ja arkistointiratkaisujaan. Ohjetta päivitetään myös muun palautteen perusteella.

Sähköisten opinnäytteiden arkistointiohje korkeakouluille https://www.kiwi.fi/pages/viewpage.action?pageId=86972529
 
Lisätietoja:

Lassi Lager
Tietojärjestelmäasiantuntija, Kansalliskirjasto
puh. 050 4154879
lassi.lager (at) helsinki.fi

Vesa-Matti Ovaska
Ylitarkastaja, Kansallisarkisto
puh. 029 533 7256
vesa-matti.ovaska (at) arkisto.fi