Rakkaimmat lastenlaulut ja radion lastenohjelmat esillä Kansalliskirjaston uusissa näyttelyissä

Julkaisupäivä
Kansalliskirjastossa avautuu kaksi lastenkulttuuria ja sen historiaa esittelevää näyttelyä. Muistatko Noita Nokinenää, Nallekerhoa, Torstairetkiä, Hännänhuippua tai Lukunakkia?

Nallekerhon kokous 1965
(sisältyi ohjelmaan Pinterin pihassa).
Takana Kari Kuosmanen, Antero Alku ja Matti Pellonpää,
edessä vas. Terttu Hirvonen,
keskellä Katarina Nyblom ja oikealla Kalle Ranta-aho.
Kuva Ruth Träskman

Markus-sedästä Binna-Bánnaan kurkistaa Yleisradion lastenohjelmien vuosikymmeniin. Ainutlaatuista aineistoa Ylen kellariarkistoista on esillä nyt ensimmäistä kertaa ja se johdattaa näyttelyvierailijan lapsuuden muistoihin niin kuvien kuin äänien kautta. Näyttelyssä on esillä julisteita, esineitä, kuvia, kirjeitä, käsikirjoituksia ja kuunneltavia näytteitä ohjelmista.

Esillä on myös laaja valokuvakavalkadi lastenohjelmien tekemisestä. Osasta valokuvia puuttuu henkilötietoja. Jos tunnistat kuvissa olevia ihmisiä, ilahtuisimme, jos osallistut tietojen täydentämiseen näyttelyssä.  

Popsi popsi porkkanaa esittelee rakastettua lastenmusiikkia vuosikymmenten varsilta Georg Malmstenista Pikku Papun orkesteriin. Esillä on levyjä, kasetteja, nuotteja, kirjoja sekä ääninäytteitä lastenmusiikista.   

Olen onnellinen, että saamme lastenkulttuuria esille Kansalliskirjastoon. Näyttelyt puhuttelevat sekä aikuisia että lapsia, ja niistä löytyy varmasti jokaiselle jokin rakas muisto”, sanoo näyttelyiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaava toimittaja Tiina Harpf.  

Molemmat näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Ylen ja Vantaan ammatillisen oppilaitoksen VARIAn opiskelijoiden kanssa.

Lehdistökuvat Flickr-kuvapalvelussa:
Markus-sedästä Binna Bánnaan: https://flic.kr/s/aHskG33m5G
Popsi popsi porkkanaa: https://flic.kr/s/aHskMm1C9J

*****************************************************

Markus-sedästä Binna Bánnaan - Kurkistuksia Yleisradion lastenohjelmien vuosikymmeniin.
Kansalliskirjasto, Rotunda, 28.10.2016 – 28.1.2017

Näyttelyn suunnittelu: Tiina Harpf
Näyttelyn toteutus: Mietti Harpf, Sisko Vuorikari, Ari Jokinen, Kari Paajanen ja Vantaan ammatillisen oppilaitoksen VARIAn opiskelijat.
Näyttelyn valokuvakavalkadi: Veikko Luukkanen, Nilla Nuto, Tiina Harpf ja Mietti Harpf
Tuulikone: Leena Taipale, Rami Federley

Popsi popsi porkkanaa - Rakastettua lastenmusiikkia vuosikymmenten varsilta.
Kansalliskirjasto, Cafe Rotunda, 28.10.2016 – 7.1.2017

Näyttelyn suunnittelu ja toteutus Tiina Harpf, Inka Myyry, Sisko Vuorikari sekä Vantaan ammatillisen oppilaitoksen VARIAn opiskelijat.

Lisätietoja näyttelyistä sekä näyttelyiden opastukset:
toimittaja Tiina Harpf
[email protected]
044-9874277

Kirjoittaja