Kulttuuri- ja tiedeaineistot osallistavasti ja älykkäästi – Finnan uusi visio julkistettu

Julkaisupäivä

Valtakunnallinen tiedonhakupalvelu Finna on kuuden vuoden ajan tuonut kulttuurin ja tieteen aineistot kaikkien saataville. Vuoden 2021 alusta lähtien Finnan kehittämistä ohjaa uusi visio, jonka tavoitteena on tuoda aineistot osallistavasti ja älykkäästi yhteiskunnan käyttöön. Kantavia teemoja uudessa palveluvisiossa ovat tiedonsaannin ja elinikäisen oppimisen edistäminen, paras käyttökokemus ja yhä tiivistyvä yhteistyö. 

”Finna on ainutlaatuinen ja avoin palvelu, joka tukee demokratian toimivuutta”, sanovat kehittämispäällikkö Matti Sarmela Helsingin kaupunginkirjastosta ja yli-intendentti Ismo Malinen Museovirastosta. Sarmela ja Malinen osallistuivat vision valmisteluun yhdessä Finnan laajan sidosryhmäverkoston ja Kansalliskirjaston kanssa. 

Sarmela ja Malinen innostuvat monista uuden vision teemoista. 

”Kirjastojen kannalta tärkeitä ovat vision tavoitteet älykkäästä hausta ja turvallisesta käytöstä sekä saumattomasta pääsystä avoimiin ja lisensoituihin digitaalisiin sisältöihin”, sanoo Finnan konsortioryhmän eli ohjausryhmän puheenjohtajana toimiva Sarmela.

Päämääränä on, että tiedonhakija saa halutessaan personoidusti sisältöä tiede- ja kulttuuriperintöorganisaatioiden laajasta tarjonnasta. Tiedonhausta tulee entistä helpompaa ja Finnan kautta tarjottavat palvelut toimivat saumattomasti yhteen. 

”Museoiden kannalta yhteistyö ja osallistaminen ovat olennaisimpia teemoja”, sanoo Malinen.

Finnaa on tarkoitus kehittää niin, että tulevaisuudessa käyttäjät voivat itse osallistua tiedon tuottamiseen. Yhteistyötä tiivistetään entisestään myös Finnaan osallistuvien organisaatioiden kesken ja uusia kumppanuusmahdollisuuksia etsitään niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. 

Väylä elinikäiseen oppimiseen 

Finna tarjoaa liki 400 organisaation aineistoja. Visiona on, että palvelusta voi löytää yhä laajemmin ja monipuolisemmin erilaisia lähteitä. Finna tulee kasvamaan etenkin oppimisen palveluna.  

“Finnan käyttöliittymät tulevat tarjoamaan parempia välineitä luoda aineistoista oppimiseen soveltuvia sisältökokonaisuuksia. Teemme tähän liittyen myös enemmän yhteistyötä opettajien ja mukana olevien organisaatioiden kanssa. Lisäksi pyrimme integroitumaan entistä laajemmin ja paremmin eri opetusasteiden oppimisalustoihin”, kertoo tulevista suunnitelmista Finnan kehittämispäällikkö Erkki Tolonen.

”Finna mahdollistaa kulttuuriperinnön ja tiedon saavutettavuuden, millä on suuri merkitys yhteiskunnalliselle kehitykselle”, sanoo Ismo Malinen (vasemmalla). Keskellä Matti Sarmela ja oikealla Erkki Tolonen. 

Yhteistyöllä kunnianhimoisiin tavoitteisiin 

Finna on syntynyt arkistojen, kirjastojen ja museoiden laajan yhteistyön tuloksena. Tämä on Tolosen mielestä avain myös vision toteuttamiseen. 

“Minusta vaikutti siltä, että mukana olevien organisaatioiden edustajat olivat innostuneita yhdessä tehdyn vision päämääristä. Uskon, että tällä innostuksella ja yhteistyöllä pystymme etenemään vision viemisessä käytäntöön. Tässä työssä on erityisen tärkeää myös loppukäyttäjien ja rajapintojen hyödyntäjien kuuleminen.”

Tutustu visioon tarkemmin Doria-julkaisuarkistossa

Tietoa Finnasta: 

  • Avattu loppuvuodesta 2014. 
  • Kehittäjänä Kansalliskirjasto yhdessä 400 arkiston, kirjaston ja museon kanssa. 
  • Valtakunnallinen Finna.fi-palvelu sisältää liki 17 miljoonaa aineistoa, joista yli 2 miljoonaa saatavilla suoraan verkossa. 
  • Käytössä on yli 80 arkiston, kirjaston ja museon omaa hakupalvelua. 
  • Avoin hakupalvelu, jonka metadataa, lähdekoodia ja osaa aineistosta voi vapaasti hyödyntää.
  • Rahoitus opetus- ja kulttuuriministeriöltä.