Kirjat ja kuvat haetuinta aineistoa Finna.fi-palvelussa vuonna 2019

Julkaisupäivä

Valtakunnallisen Finna.fi-hakupalvelun kävijämäärät kasvoivat jälleen ennätyslukemiin vuonna 2019, jolloin palvelussa vierailtiin yhteensä 2,5 miljoonaa kertaa. Museoviraston, Kansalliskirjaston ja Helsingin kaupunginmuseon aineistot olivat suosituimpia.

Finna.fi-hakupalvelun käyntimäärät kasvoivat 11 prosenttia vuonna 2019. Laajasta aineistotarjonnasta varsinkin kirjat kasvattivat suosiotaan, ja niiden tietoja katseltiin ennätykselliset miljoona kertaa.

“Kasvava kiinnostus kirjastojen ja museoiden aineistoihin näkyy myös Finnassa. Kävijät hakevat palvelusta kirjoja ja paikantavat niitä koko Suomen alueelta. Finna tarjoaa pääsyn valtaosaan Suomen kirjastojen kokoelmista ja kattavuus kasvaa entisestään, kun lisää kirjastoja tulee mukaan palveluun”, kertoo kehittämispäällikkö Erkki Tolonen Kansalliskirjastosta.

Kirjastojen kokoelmista myös lehtiartikkelit ja korkeakoulujen opinnäytetyöt kuuluivat katsotuimpiin aineistoihin.

Paikallishistoria vetoaa suomalaisiin

Katsotuimpana aineistona säilyivät aiempien vuosien tapaan kuvat, joita selattiin palvelussa kaikkiaan 2,6 miljoonaa kertaa. Suosituimpiin kuviin kuuluivat Yrjö Paldánin valokuvat pommitetusta Turusta. Kiinnostus paikallishistoriaan näkyy hauissa, sillä aineistoja etsitään paljon paikkakuntien nimillä. Aineistoja haettiin esimerkiksi Viipuri- ja Pori-hakusanoilla. 

“Ihmiset hakevat tietoa kotiseuduistaan sekä lapsuuteen tai sukulaisiin liittyvää aineistoa. Vanhojen valokuvien ohella esineet, arkistoaineistot ja kartat kiinnostavat kävijöitä”, valottaa Tolonen. 

Yksittäisistä aineistoista suosituin oli vuonna 1963 kuvattu Joensuuta esittelevä lyhytfilmi. Elokuvatarjonta kasvoi Finnassa viime vuonna merkittävästi, kun Kansallinen audiovisuaalinen instituutti toi ensi kertaa pitkiä elokuvia kaikkien saataville.

TOP 10 Finna.fi:n suosituimmat aineistojen tarjoajat 2019:

  1. Museovirasto
  2. Kansalliskirjasto
  3. Helsingin kaupunginmuseo
  4. Museokeskus Vapriikki
  5. Kansallisarkisto
  6. Lusto – Suomen Metsämuseo
  7. Suomen kansallismuseo
  8. Etelä-Karjalan museo
  9. Turun Museokeskus
  10. Jyväskylän yliopisto

 Avainlukuja Finna.fi-palvelusta:

  • Avattu loppuvuodesta 2014.
  • Kehittäjänä Kansalliskirjasto yhdessä 400 arkiston, kirjaston ja museon kanssa.
  • 16,5 miljoonaa aineistoa, joista 2,1 miljoonaa saatavilla suoraan verkossa.
  • Kuvia 1,4 miljoonaa.
  • Tiedot 7,5 miljoonasta kirjasta.
  • 2 300 elokuvaa katsottavissa suoraan verkossa.
  • Valtakunnallisen Finna.fi-hakupalvelun lisäksi käytössä on yli 80 arkiston, kirjaston ja museon omaa hakupalvelua.
  • Rahoitus opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Kuva: Joensuuta esittelevä lyhytfilmi kertoo elämästä 1960-luvun alun kasvavassa kaupungissa. Joensuuta tuodaan esille houkuttelevana paikkana niin turisteille kuin asukkaillekin. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.