Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden näyttely Jokainen nuotti pitää elää avautui Kansallismuseossa

Näyttelyn avajaiset pidettiin eilen 15.10. Kansallismuseossa. Näyttelyn avasi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Sibelius-suvun tervehdyksen lausui arkkitehti Severi Blomstedt. Avajaisohjelmassa kuultiin kantaesityksenä Kansalliskirjaston Sibelius-sävellyskäsikirjoituskokoelmasta löytynyt Sibeliuksen 1902 kirjoittama sävellysluonnos pianotaiteilija Folke Gräsbeckin esittämänä. Eilen julkistettiin myös näyttelyyn liittyvä kirja Jokainen nuotti pitää elää. Jean Sibeliuksen vuosikymmenet musiikissa.

Näyttely on avoinna 16.10.2015–13.3.2016 Kansallismuseossa. Yleisölle tarjoutuu näyttelyssä ensimmäistä kertaa harvinainen tilaisuus tutustua Sibeliuksen alkuperäisiin sävellyskäsikirjoituksiin, jotka avaavat ikkunan Sibeliuksen elämään ja aikakauteen.

Alkuperäisaineistoina esillä ovat mm. Sibeliuksen keskeiseen tuotantoon kuuluvat Lemminkäinen, viides sinfonia ja viulukonsertto, joka on nykyisin maailman soitetuin viulukonsertto. Sibeliuksen kansainvälisestä merkityksestä kertoo osaltaan Suomessa ensimmäistä kertaa esillä oleva Andy Warholin (1928‒1987) piirros Sibeliuksesta.

Näyttely jakautuu kahdeksaan osioon, joiden punaisena lankana on säveltäjä Jean Sibeliuksen elämä musiikin ja hänen sävellystuotantonsa johdattamana. Esillä on lähes 130 esinettä: Kansalliskirjastosta alkuperäisiä sävellyskäsikirjoituksia, nuotteja ja konserttiohjelmia, Kansallisarkistosta kirjeitä ja vekseleitä, Kansallismuseosta Jean ja Aino Sibeliukselle kuuluneita pukuja sekä esineistöä Ainolasta. Näyttelyssä on esillä Sibeliukselle kuulunut viulu silloin, kun se ei ole aktiivisessa konserttikäytössä.

Näyttely toteutetaan Kansallismuseon, Kansalliskirjaston, Kansallisarkiston ja Ainolan yhteistyönä.