Huonekalumuotoilun ja sisustusarkkitehtuurin keidas avautui Finnassa

Julkaisupäivä
Punainen, Askon suunnittelema Bonanza-sohvakalusto

Uusi Tuoleja ja tiloja -sivusto kokoaa yhteen huonekalumuotoilun ja sisustusarkkitehtuurin aineistoja Finnassa. Eri museoiden kokoelmien koonti selkeäksi kokonaisuudeksi vastaa huonekalu- ja muotoilutiedon kasvavaan kysyntään.

Sivusto on Designmuseon, Keravan museopalvelujen ja Lahden museoiden käsialaa.

”Monilla museoilla on muotoiluun ja sisustukseen liittyvä tietopalvelusuma. Yksittäisiin kysymyksiin vastaaminen vie paljon työaikaa, joten aineistojen kokoaminen helposti yleisön ulottuville nopeuttaa tiedon löytymistä ja helpottaa museoiden arkea. Sivusto edistää myös monipuolisten aineistojemme laajempaa käyttöä”, kertoo hankkeen toteuttanut projektitutkija Silja Koskimies.

Sivustolta löytyy esimerkiksi Askon, Stockmannin piirustuskonttorin ja Keravan Puusepäntehtaan tuotantoa. Esineiden ja valokuvien lisäksi saatavilla on eri suunnittelijoiden alkuperäisiä huonekalu- ja sisustuspiirustuksia. Mukana on piirustuksia muun muassa Ilmari Tapiovaaralta, Eero Aarniolta, Maija Heikinheimolta ja Olof Ottelinilta.

Aineistoja voi selata esimerkiksi huonekalutyypin, suunnittelijan tai valmistajan perusteella valmiiden kategorioiden avulla. Sivustolla voi tehdä omia hakuja, ja etsiä esimerkiksi tietynnimistä huonekalumallia. Jos sopivaa hakusanaa ei tule mieleen, etusivulla on valmiita teemanostoja eri aiheista.

Sivuston aineistot löytyvät myös kaikki Finnan aineistot yhteen kokoavasta Finna.fi:stä. Käyttöoikeuskuvaus tai lisenssi löytyy kuvan yhteydestä, ja lisätietoja saa aineiston omistavalta taholta.

Tutustu osoitteessa tuolejajatiloja.finna.fi.

Kuva: Lahden museot. Esko Pajamiehen Askolle suunnittelema Bonanza-kalusto vuodelta 1967. Kuvaaja ei tiedossa. CC BY-ND 4.0.