Humanistin joulusaarna / Kai Ekholm: Sananvapaus ei ole itsestäänselvyys
Kuva: Pixabay
YLE:ssä sananvapaus nyt viimeksi toteutuu. Venäjä jyrää meidät. Google jyrää meidät. Perussuomalaiset jyräävät meidät.
Olen yllä halunnut tehdä mahdollisimman hankalan ingressin, josta yritän kirjoittaa itseni kuiville. Ylläoleva kakofonia kuvaa, ettei sananvapaudella ole standardia. Jokainen voi määritellä sen miten haluaa. Näin Suomessa on aina tehtykin. Suomi ei ole sattumalta sananvapauden mallimaa, sitä on edeltänyt vuosikymmenien oppikurssi ja määrätietoinen lainsäädäntö, jolla on taattu monipuolinen sananvapauden käyttö. Myös median itsesääntely on maassamme erinomaista. Verkosta on tullut vallan vahtikoira, joka puuttuu pieniinkin väärinkäytöksiin. Tapani Ruokanen toteaa: “Demokratiat ovat sekavia, mutta ne toimivat”. Hän osuu tällä sananvapauden ytimeen. Sananvapaus testataan aina harmaalla alueella, jolla aivomme toimivat toivottoman huonosti.
Julkaisimme loppuvuodesta neljän vuoden työn, Tiellä sananvapauteen –sivuston. Se oli opettavainen matka suomalaiseen historiaan. Kahden suuren imperiumin rajamaana Suomi on pärjännyt yllättävän hyvin ja taitavasti. Viimeiset vuodet Suomi on ollut sananvapauden merkkimaa ja tilastokärki. Sitä on edeltänyt parinkymmenen vuoden lainsäädäntö.
Sananvapaus ei ole juhlapuheiden yksinkertaistavaa hyminää. Se on arkisia tekoja, joita toimittajat, opettajat, kirjastonhoitajat ja virkamiehet tekevät. Sensuuri kaventaa, sananvapaus laajentaa. Sananvapaus ei ole marttyyrien historiaa (toimittajat palaavat aina Sissiluutnanttiin, Salamaan ja Solzenitsyniin). Se on lopulta hyvin ristiriitaisten elementtien lukemista ja arviointia. Hankalaksi sen tekee, ettei kansalaisilla ole pääsyä laajaan sanomalehtiaineistoon. Olemme käyttäneet hankkeessa satoja artikkeleita eri lehdistä ja vain sen avulla suomalaisen sananvapauden rekonstruointi onnistuu. Muuten olemme nykypäivän armoilla ja aloitamme aina kaiken alusta. Juuri se tekee verkkokeskustelusta niin rajoittunutta. Se ei opi mistään ja käyttäytyy kuin kuriton koululuokka.
Toivon, että Tiellä sananvapauteen antaa jokaiselle käyttäjälleen uusia oivalluksia ja kokonaisuuden tajua.
Lopuksi yksi anekdootti, jota ei ole aiemmin kerrottu.
Kuvanveistäjä Carl-Gustaf Lilius (1928–1998) kirjoitti Index On Censorship -lehden pyynnöstä artikkelin "Self-Censorship in Finland". Artikkeli julkaistiin myös Kanava-lehdessä otsikolla Suomalainen itsesensuuri.Kanava 1975:1.
Kanavan toimitus kertoi saatesanoissaan: "Kuvanveistäjä Lilius on lähettänyt artikkelin myös Kanavan julkaistavaksi. Kanavakin tuntee itsesensuurin paineen. Sen toimitus ei kuitenkaan ole katsonut voivansa olla ottamatta kirjoitusta lehteensä, koska sen julkaisemisesta kieltäytyminen olisi ulkomailla omiansa voimakkaasti korostamaan niitä epäkohtia, joita kirjoitus käsittelee." Artikkelin suomensi silloinen toimitussihteeri Esko Häkli, Kansalliskirjastomme emeritus.
Häkli kertoi äskettäin haastattelussa (joulukuussa 2016), ettei ollut suomentaessaan aivan varma Liliuksen ilmaisuista. Hän kävi tapaamassa Liliusta ja kysyi eräitä kohtia. "Jätin sen hieman avoimeksi ("Jag lämde det lite öppet."), Lilius vastasti. "Ymmärrän, mutta minä en voi jättää sitä avoimeksi", Häkli vastasi - ja sai tarkennukset.
Sananvapauden luonteeseen kuuluu, että se jää aina “hieman avoimeksi”. Siksi kiistely, määrittely ja vastaväitteet kuuluvat sananvapauden olemukseen.
Ilman keskustelua sitä ei ole olemassa. Nauttikaamme siitä etuoikeudesta.
Hyvän humanistisen joulun toivotuksin,
Kai Ekholm, ylikirjastonhoitaja