Aarteita verkossa: KAVIn kotimaiset elokuvat vapaasti verkkolevityksessä

Julkaisupäivä

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) omistamat pitkät elokuvat avautuvat verkkoon vapaasti katseltaviksi. Elokuviin voi tutustua 3.12. alkaen KAVIn uudistuneessa Elonet-tietokannassa, joka samalla liittyy osaksi Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen Finna-verkkopalvelua. 

Elonet ­– elokuva-arkistosi verkossa

Ensi vaiheessa Elonetin kokoelma käsittää yli 200 pitkää elokuvaa, joiden kuvan laadusta ei ole tingitty. Suuri osa elokuvista on saatavilla jopa 4K Ultra HD -tarkkuudella. Saavutus on poikkeuksellinen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Kun KAVIn verkossa levitettävien elokuvien kokonaismäärä lähivuosina yli kaksinkertaistuu, tulee Elonetin tarjonta täyttämään uusimpienkin 4K-televisioiden ja -tietokonenäyttöjen tekniset vaatimukset.

KAVI omistaa reilun neljänneksen - noin 450 teosta - kaikista Suomessa tuotetuista kokoillan elokuvista. Suomen Filmiteollisuuden ja Suomi-Filmin rakastettujen klassikkojen ohella Elonet avaa aitiopaikan Teuvo Tulion melodraamoihin ja Fenno-Filmin koko tuotantoon. Erikoismaininnan ansaitsevat myös kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi äänestetty Komisario Palmun erehdys (Matti Kassila, 1961), Vesa-Matti Loirin koskettava debyytti Pojat (Mikko Niskanen, 1962) sekä alkuperäisistä kameranegatiiveista 4K-laatuiseksi restauroitu Talvisota (Pekka Parikka, 1989).

Avoin ja ilmainen runsaudensarvi

Pitkien elokuvien lisäksi Elonet sisältää pari tuhatta mainos-, dokumentti- ja lyhytelokuvaa, sensuuripoistoa ja muuta filmikatkelmaa yli sadan vuoden ajalta. Kotiseutuelokuvat ja kaupunkiesittelyt tarjoavat nostalgisia aikamatkoja menneeseen Suomeen. Myös sota-ajan uutiskatsaukset ja Finlandia-katsaukset ovat suuren yleisön vapaasti katseltavissa.

Elonet on yksityishenkilöille sekä kulttuuri- ja opetuskäyttöön suunnattu ilmaispalvelu. Sen sisältöjä ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman Kansallisen audiovisuaalisen instituutin lupaa.

KATSO ELOKUVIA: 

elonet.finna.fi

Kaikki Elonetin elokuvat näkyvät lisäksi valtakunnallisessa Finna.fi-hakupalvelussa, jonka kautta saa käyttöönsä laajasti kulttuuri- ja tiedeaineistoja lähes 400 organisaatiolta.

**

Lisätietoja antavat:

Mikko Kuutti, apulaisjohtaja, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, mikko.kuutti(at)kavi.fi

Pekka Tähtinen, erikoissuunnittelija, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, pekka.tahtinen(at)kavi.fi

Erkki Tolonen, kehittämispäällikkö, Kansalliskirjasto, erkki.tolonen(at)helsinki.fi

**

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto, jonka toiminta perustuu lainsäädäntöön. KAVIn lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat elokuvien ja televisio- ja radio-ohjelmien säilyttäminen sekä niihin liittyvä tutkimus, kuvaohjelmien tarjoamisen valvonta ja mediakasvatuksen edistäminen.

Finna.fi-palvelu tarjoaa Suomen arkistoille, kirjastoille ja museoille mahdollisuuden tuoda aineistonsa yhteen ja kaikkien löydettäväksi. Se sisältää yli 16 miljoonaa aineistoa, joista 2 miljoonaa on saatavilla suoraan verkossa. Palvelua kehitetään Kansalliskirjastossa ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.