160-vuotias Raahen museo mukaan Finnaan

Julkaisupäivä
Sukelluspuku on ommeltu käsin vasikannahasta. Vatsa-aukon nahka on paksumpaa siannahkaa. Huppumaisen kypäräosan sisällä on puukehikko. Saumat on ommeltu pikilangalla ja tiivistetty tervalla, piellä ja sianihralla. Hupussa on kolme pyöreää puukehikkoista lasiaukkoa, jotka toimivat "silminä."

Raahen paikallishistoria saapuu digitaalisesti kaikkien ulottuville, kun Raahen museon aineistot avautuvat Finna-palvelussa. Saataville tulee valokuvia ja esine- ja arkistokokoelman helmiä, ja aineistoa tuodaan Finnaan lisää vielä tämän vuoden aikana.

Raahen museon perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 160 vuotta.

”Liittyminen Finnaan on meille paras mahdollinen syntymäpäivälahja, sillä liittyminen on ollut toiveissamme vuosien ajan. Nyt monipuoliset ja kiehtovat aineistomme ovat suuren yleisön ulottuvilla”, kertoo Miska Eilola, Raahen museon kokoelma-amanuenssi.

Aluksi Finnassa julkaistaan esimerkkejä esine- ja arkistokokoelmasta sekä valokuvia. Maistiaisten joukossa on mm. maailman vanhin säilynyt sukelluspuku Wanha Herra. Loppuvuodesta Finnaan on tulossa myös Ruona Oy:n piirustusarkistoja, joiden julkiseksi saamista on kaupungissa toivottu jo pitkään. 

Raahen museon Finnassa olevat kuvat on lisensoitu Creative Commons CC BY-NC 4.0 -lisenssillä, eli ne ovat vapaasti kopioitavissa ja ei-kaupallisesti käytettävissä. Säilyttävä organisaatio (Raahen museo) ja kuvaajan nimi, mikäli se on tiedossa, pitää mainita käytön yhteydessä.  

Tutustu Raahen museon aineistoihin

Kuva: Wanha Herra; sukelluspuku. CC BY-NC 4.0. Raahen museo.