Kokoelmien esittely tutkimuskäyttöön

Kansalliskirjasto tukee tutkimusta ja korkeakouluopetusta tarjoamalla perehdytystä ja opastusta kokoelmiensa käyttämiseen.

Palvelun kuvaus

Kirjaston asiantuntijat esittelevät kokoelmia eri vaiheissa oleville opiskelijaryhmille tutkimuskäytön näkökulmasta. Esittelyn voi varata niin johdantokurssilaisille kuin osaksi proseminaariohjelmaakin.

Kansalliskirjastossa on laaja ja monikielinen, jatkuvasti karttuva tiedekokoelma humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tutkimuskirjallisuutta. Erityisiä vahvuusalueita ovat historia-aineet, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimus, filosofia, kirjallisuudentutkimus, taidehistoria ja musiikintutkimus. Myös teologian, oikeustieteen ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksen kannalta kiinnostavia aineistoja on runsaasti. Näiden lisäksi runsaasti aiheita esimerkiksi opinnäytetöihin tarjoavat koko suomalaisen julkaisuperinnön sisältävä, vapaakappalein karttuva kansalliskokoelma sekä kirjaston historialliset kokoelmat ja arkistoaineistot.

Opastusta saa myös tiedonhaussa ja sähköisten aineistojen käytössä.

Varaa kokoelmaesittely ryhmällesi

Varaa esittely esimerkiksi proseminaariryhmällesi lähettämällä viesti osoitteeseen [email protected]. Palvelu on maksuton.

Kerro viestissäsi, mihin ajankohtaan toivot vierailua ryhmällesi Kansalliskirjastossa, ja mitä tutkimuksen alaa edustat. Kuvaa lisäksi, mihin seminaarisi tai kurssisi painottuu. Voit myös kertoa, mistä aiheista tai aineistoista tiedät opiskelijoidesi olevan kiinnostuneita. Näin esittelyn sisältöä voidaan räätälöidä ryhmän tarpeisiin. Kaikki kokoelmaesittelyt sisältävät katsauksen Kansalliskirjaston historiaan, ja niissä tutustutaan käsin kirjoitettuihin, painettuihin ja digitalisiin aineistoihin.

Esittelyn kesto on noin 1,5 tuntia, ja se sisältää kierroksen Kansalliskirjaston asiakastiloissa. Esittely on mahdollista toteuttaa myös verkon kautta zoom- tai teams-ohjelmaa käyttäen.

 

Palveluun liittyminen

Maksuton palvelu

Palvelun käyttäjät

Tutkijat, opiskelijat

Osa palvelupakettia