Koulutustilaisuuksien sarja yleisille kirjastoille 2017

Tapahtuman ajankohta
to 20.4 - pe 26.5.2017
9:00 - 16:00
Kohdeyleisö
Yleisten kirjastojen henkilökunta
Järjestäjä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Kansalliskirjasto, Kirjastot.fi ja Porvoon kaupunginkirjasto - Uudenmaan maakuntakirjasto

Vuosi 2017 tuo tullessaan uuden kirjastolain toimeenpanon, mutta myös paljon muuta uutta. On Finna, Kirjasto kaikille -hanke, Kansallinen palveluväylä, Melinda ja muita kansallisia hankkeita, mutta samalla pitää huomioida oman kirjaston asiakkaiden tarpeet entistä paremmin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Kansalliskirjasto, Kirjastot.fi sekä Porvoon kaupunginkirjasto – Uudenmaan maakuntakirjasto järjestävät vuonna 2017 koulutustilaisuuksien sarjan, jonka kohderyhmänä on yleisten kirjastojen henkilökunta. Koulutuksissa tutustutaan muutamiin kirjastoille ajankohtaisiin ilmiöihin ja pyritään antamaan kirjastojen ammattilaisille eväitä kirjaston palveluiden kehittämiseen.

Koulutuksia järjestetään kolme keväällä ja kolme syksyllä. Koulusten sarja päättyy Kansalliskirjaston järjestämien Kirjastoverkkopäivien yleisille kirjastoille suunnattuun ohjelmaosuuteen.

Kaikkiin koulutustilaisuuksiin voi osallistua myös etäyhteydellä (Adobe Connect) ellei toisin ilmoiteta. Tilaisuuksien esitykset taltioidaan ja jaetaan tapahtuman sivulla.

Alla koulutusten teemat ja suunnitellut ajankohdat. Jokaisesta koulutuksesta luodaan oma tapahtumasivumsa Kansalliskirjaston verkkosivujen tapahtumakalenteriin. Linkit tapahtumasivuille päivitetään tähän sitä mukaa kun ne valmistuvat.

KEVÄT 2017

Tila, asiakas ja palvelumuotoilu
ti 31.1.2017 klo 9–15
Tikkurilan kirjasto, Lummetie 4, Vantaa
Tapahtuman sivu: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/tila-asiakas-ja-palvelumuotoilu-koulutustilaisuus

Linkki videotallenteeseen: https://livestream.com/Infocrea-fi/palvelumuotoilu-kirjastoissa

Mitä kirjastojen on hyvä tietää Kansallisesta palvelunäkymästä?
ke 22.3.2017 klo 9-12
Kansalliskirjaston tilat Leipätehtaalla, Kaikukatu 4, Helsinki
Tapahtuman sivu: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/mita-kirjastojen-on-hyva-tietaa-tulevista-kapasuomifi-palveluista

Linkit videotallenteisiin:

Alkuosa, klo 9.00-10.15: https://connect.funet.fi/p5ss7lbduff/

Loppuosa, klo 10.30-12.00: https://connect.funet.fi/p5hsmdzugd1/

Verkko, asiakas ja palvelumuotoilu
to 11.5.2017 klo 9.30-15
Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus, Espoo
Tapahtuman sivu: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/verkkopalveluiden-palvelumuotoilu

SYKSY 2017

Syksyllä 2017 tulossa tilaisuudet esteettömyydestä ja Lean-toimintamallista. Tarkemmat ajat ja paikat päivitetään tälle sivulle.

Kansalliskirjaston Kirjastoverkkopäivät
ti 24. - to 26.10.2017
Ohjelmaa erityisesti yleisille kirjastoille