Tutkijat, opiskelijat

KOKO-ontologia

KOKO on kokoelma suomalaisia ontologioita, jotka on linkitetty toisiinsa. KOKOn runkona toimii Yleinen suomalainen ontologia YSO, johon on linkitetty joukko erityisalojen ontologioita. Yhteensä KOKOssa on yli 50 000 käsitettä. KOKOon sisältyvät ontologiat ovat:

Kokoelmien esittely tutkimuskäyttöön

Kirjaston asiantuntijat esittelevät kokoelmia eri vaiheissa oleville opiskelijaryhmille tutkimuskäytön näkökulmasta. Esittelyn voi varata niin johdantokurssilaisille kuin osaksi proseminaariohjelmaakin.

Kulttuuritapahtumat

Kansalliskirjasto tarjoaa kaikille avoimia kulttuuritapahtumia ja näyttelyitä sekä kirjastoammattilaisille suunnattuja koulutuksia ja muita tapahtumia.

Lainaus ja palautus

Lainaaminen kotiin ja lukusaliin

Kansalliskirjaston aineistojen lainaamiseen tarvitaan kansalliskirjastokortti. Lainaus tapahtuu itsepalveluna kirjastomme tiloihin sijoitetuilla lainausautomaateilla. Lainaamiseen tarvitset kirjastokorttisi sekä sille asettamasi nelinumeroisen PIN-koodin. Kotilainojen laina-aika on 28 vuorokautta.

Osan aineistostamme saa ainoastaan lukusalilainaan eli siihen tulee tutustua kirjastomme tiloissa. Lukusalilainojen osalta laina-ajat ovat 28 vuorokautta. Lukusalilainat säilytetään kirjaston tiloissa, aineistolle varatuissa hyllyissä.

Melinda

Melinda on kansallinen kuvailun yhteistyöympäristö ja metatietovaranto, joka kokoaa kirjastoaineistojen kuvailevat metatiedot yhteen paikkaan. Kirjastot kuvailevat aineistonsa yhteiseen tietovarantoon, josta tietoja voidaan myös hyödyntää. Tietojen keskittäminen säästää työtä ja kustannuksia kirjastoissa sekä mahdollistaa asiakkaiden paremman palvelemisen.

Melinda sisältää pääsääntöisesti mukana olevien kirjastojen kaikki aineistot. Opinnäytetöitä ja elektronisia aineistopaketteja kirjastot ovat kuvailleet omien käytäntöjensä ja lisenssiehtojen mukaan.

Näyttelyt

Kansalliskirjasto järjestää vuosittain erilaisia näyttelyitä. Kirjaston monipuolinen kulttuuritoiminta tarjoaa elämyksiä, iloa ja innostusta kirjakulttuuriin ja tiedonhakuun kaikille kansalaisille. Näyttelyihin ja tapahtumiin on vapaa pääsy.

Neuvonta

Voit ottaa yhteyttä neuvontaamme sähköpostitse, puhelimitse, chatissa ja paikan päällä kirjastossa.

Skosmos

Skosmos on Kansalliskirjastossa kehitettävä avoimen lähdekoodin sanasto- ja ontologiaselainsovellus, joka toimii Finto-palvelun taustalla. Skosmoksen kehitystyö tapahtuu Github-alustalla ja on avoimesti kenen tahansa seurattavissa ja kommentoitavissa. Skosmoksen käyttöliittymä on saatavilla kymmenellä kielellä ja  käännöksiä ylläpidetään säännöllisesti jokaisen julkaisuversion osana. Skosmos on otettu Finto-palvelun lisäksi käyttöön muuallakin, myös ulkomailla (esim. Unesco ja FAO hyödyntävät Skosmosta). Ulkomailta on osallistuttu myös Skosmoksen kehitystyöhön mm.

Suomen ISBN-keskus

ISBN-tunnus identifioi julkiseen käyttöön tarkoitetut kirjat. Suomen ISBN-keskus vastaa ISBN-tunnusten jakamisesta Suomessa. Keskus ylläpitää kansallista kustantajarekisteriä ja välittää tietoja suomalaisista kustantajista kansalliseen ja kansainväliseen käyttöön.

Suomen ISMN-keskus

Keskus ylläpitää kansallista kustantajarekisteriä ja välittää tietoja suomalaisista kustantajista kansalliseen ja kansainväliseen käyttöön.

Tunnisteet metatiedon osana palvelevat koko julkaisualaa ja kirjastosektoria ja tukevat julkaisujen tunnistamista, käsittelyä ja löytyvyyttä. Tunnuksia käytetään mm. julkaisualan tilaus- ja jakelujärjestelmissä nopeuttamaan julkaisujen tunnistamista kansainvälisissä ja kansallisissa yhteisluetteloissa, bibliografioissa, kirjastojen lainausjärjestelmissä sekä tiedonhauissa.