Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanke arvioitu onnistuneeksi ja vaikuttavaksi

Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanke, jossa Kansalliskirjastolla oli merkittävä rooli, on onnistunut erinomaisesti. Erityisesti museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot yhteen tuova Finna.fi-hakupalvelu keräsi kiitosta.

Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)-hankkeen ulkoisen arvioinnin tulokset ovat myönteisiä. KDK-hanke on saavuttanut sille asetetut tavoitteet kulttuuriperintöaineistojen luomisen, hallinnan, hyödyntämisen ja säilyttämisen kehittämisestä. Hanke on tuottanut tavoitteita tukevia palveluita ja ratkaisuja sekä vaikuttanut myönteisesti kirjasto-, arkisto- ja museosektoreiden osaamisen ja keskinäisen luottamuksen kasvuun. Parhaiten tavoitteet arvioidaan saavutetuiksi museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot kaikille saataville tuovan Finna-palvelun osalta. Kansalliskirjasto on verkkopalvelun ylläpitäjä ja kehittää Finnaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kokonaisarkkitehtuurityön arvioitiin onnistuneen melko hyvin. PAS-palvelun arviointia vaikeutti se, että vasta viisi organisaatiota on ottanut palvelun tuotantokäyttöön. Kansalliskirjaston kokemukset palvelun käytöstä ovat kuitenkin hyviä. Lisäksi kaikki PAS-palvelun suunnitteluun osallistuneet organisaatiot ovat saaneet arvokasta kokemusta pitkäaikaissäilytyksestä jo etukäteen. Hankkeen tavoitteet olivat hyvin linjassa sekä sitä ohjaavien strategioiden että toimintaympäristön muutosten kanssa: hankkeessa tehtiin oikeita asioita.

Kansalliskirjasto osallistui aktiivisesti KDK-hankkeen kokonaisarkkitehtuurin laatimiseen ja PAS-palvelun eli digitaalisten aineistojen pitkäaikaissäilytysjärjestelmän suunnitteluun. Kirjasto oli myös PAS-palvelun ensimmäinen hyödyntäjä verkosta haravoimallaan aineistolla. Muiden aineistojen kuten julkaisuarkistossa olevien dokumenttien sekä digitoitujen aineistojen siirto on käynnistymässä.

KDK-hankkeen merkittävimpiä tuotoksia ovat yhteiset palvelut (Finna.fi, PAS-palvelu), työkalut ja toimintamallit. KDK on lisännyt myös kirjasto-, arkisto- ja museosektoreiden sisäistä sekä sektoreiden välistä yhteistyötä. Keskitetyt palvelut ja yhteiset toimintamallit luovat edellytyksiä sekä toiminnallisille ja taloudellisille hyödyille että osaamisen pitkäjänteiselle kehittämiselle.

Hankkeen käytännön saavutusten ohella merkittävää on ollut muistiorganisaatioiden keskinäisen sitoutumisen kasvu sekä muutos kohti yhteistä, avointa ja osallistavaa kehittämistä sekä yhteistä kansallista kulttuuriperintöä korostavaa ajattelutapaa.

KDK-hankkeen palvelut luovat edellytyksiä digitaalisten kulttuuriperintöaineistojen tehokkaalle ja luotettavalle hallinnalle, käytölle ja pitkäaikaissäilyttämiselle. Palvelut edistävät kulttuuriperintöaineistojen saatavuutta ja hyödyntämistä, ja yhteiset toimintamallit ja kokonaisarkkitehtuuri luovat mahdollisuuksia yhteistyön tiivistämiselle edelleen.

Hankkeen tavoitteet arvioitiin parhaiten saavutetuiksi kirjastosektorilla, koska se oli jo valmiiksi muita sektoreita yhtenäisempi. Arviointiraportti suositteleekin hankkeen tavoitteiden edistämistä hankekauden jälkeen muun muassa aktiivisella koordinoinnilla, yhteisellä vaikuttamisella sekä palveluiden laajentamisella.

Lisätietoja:

- Ulkoisen arvioinnin raportti luettavissa Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla: http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kdk-hanke-arvioitu-onnistuneeksi-ja-vaikuttavaksi
- Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanke: http://www.kdk.fi/fi/
- Finna.fi