Tutkimusyhteistyön muotoja 

Kansalliskirjasto voi osallistua tutkimusyhteistyöhön eri rooleissa:   

Kumppanina  

  • Kumppanuus tarkoittaa sitä, että hankerahoitusta haetaan yhdessä tutkijoiden kanssa. Kansalliskirjasto voi osallistua tutkimushankkeeseen pää- tai osatoteuttajana, konsortion jäsenenä tai muulla rahoitushaun edellyttämällä kumppanuudella. Kumppanuushankkeissa tutkimuksen sivutuotteena voi syntyä esimerkiksi Kansalliskirjaston aineistojen rikastamista tai aineistojen käyttöä tukevia tekoälysovellutuksia.  
  • Kumppanuushankkeissa tehdään pitkäjänteistä kehittämistyötä, josta hankkeen kaikki osapuolet hyötyvät. Yhteistyö tutkimushankkeiden kanssa voi sisältää myös tutkimusaineistojen ja -kirjallisuuden täsmähankintaa, menetelmien ja työvälineiden kehittämistä sekä tukea tutkimusaineistojen hallintaan ja säilyttämiseen. Kirjasto voi toimittaa hankkeen tueksi sitoumuskirjeen ja tai yhteistyösitoumuksen. 
  • Pilotoimme ja kehitämme myös Kansalliskirjaston tallentamien verkkoaineistojen tekijänoikeuksien alaisten sisältöjen tutkimuskäyttöä.  Olemme kiinnostuneita hankkeista näiden aineistojen tutkimuskäytön mahdollistamiseksi, sekä projekteista liittyen yhteistyöhön verkkoaineistojen kartoittamisessa ja tallentamisessa.

Aineiston tarjoajana  

  • Kansalliskirjasto voi sitoutua tarjoamaan tutkimushankkeelle mahdollisuuden käyttää aineistoa peruspalveluista poikkeavalla tavalla. Aineistot voivat olla analogisia, digitaalisia tai dataa.  
  • Verkkoaineistoja voidaan tarjota tutkimushankkeissa aineistoksi, jos käyttö pystytään mahdollistamaan tekijänoikeuslakia noudattaen. Kansalliskirjaston vuodesta 2006 lähtien tallentamat verkkoaineistot esittelevät edustavasti ja monipuolisesti kotimaisen verkon sisältöä suomalaisesta näkökulmasta. Tallentaminen perustuu lakiin kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007).
  • Tutkimusyhteistyö verkkoaineistojen parissa voi olla myös osallistumista verkkoarkiston keräyksiin joko ehdottaen keräyksiin sisältöjä tai aiheita. Yhteydenottoja tutkimusyhteistyön merkeissä toivomme alla olevalla yhteistyölomakkeella. Lisätietoa verkkokeräyksistä löytyy vapaakappaletoimiston sivuilta. Ehdotuksia yksittäisistä tallennettavista verkkosivuista ja keräysten aiheista voi lähettää myös suoraan verkkoarkiston omalla ehdotuslomakkeella.