Hyppää pääsisältöön

Kuinka palvelut paranevat?

Kansalliskirjaston hakupalvelu ei muutu ulkoasulta eikä toiminnaltaan, mutta aineistojen näkyvyyteen tulee parannuksia. Kun Kansalliskirjaston hakupalvelussa ei ole muita kirjastoja, saadaan haussa esille aiempaa havainnollisemmin Kansalliskirjaston monimutkaiset aineistot. Myös esimerkiksi kansalliskokoelma (Fennica) tulee tilattavaksi napin painalluksella hakupalvelun kautta. Lisäksi kokoelmat, laina-ajat ja teosten sijainnit jaotellaan sekä esitetään hakupalvelussa aiempaa yksinkertaisemmin.