Koha

Koha on avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä, joka on käytössä mm. Kansalliskirjastossa ja 15 muussa korkeakoulu- ja erikoiskirjastossa.

Teknisen kehitystyön kuulumiset

  • Koronavirustilanteesta johtuva etätyöskentely ei ole merkittävästi vaikuttanut Kohan kehitystyöhön
  • Tieteelliset Koha-kirjastot valmistautuvat siirtymään Kohan Community Versioniin eli yhteisöversioon, ts. kansainväliseen pääversioon. Tällä hetkellä meillä on käytössä alkujaan yleisille kirjastoille tehty kansallinen versio. Siirtyminen tapahtuu pääosin syksyllä ja tarpeen mukaan alkuvuodesta 2021. Suomen Kohaa käyttävät yleiset kirjastot päivittävät kansallisen haaran pohjana olevan Koha-version, mutta käyttävät ainakin toistaiseksi vielä omaa versiotaan.
  • Alkuvuoden aikana karsittiin minimiin lista nykyiseen versioon tehtävistä korjauksista, jotta voidaan keskittyä yhteisöversion tutkimiseen ja kehittämiseen. Mm. Finnan rajapintojen kanssa on jo edetty hyvin.
  • Voyagerin tilastoskripti muokattiin Kohan käyttöön. 

Ryhmien kokoukset

  • Tieteellisillä Koha-kirjastoilla on yhteenliittymä, jolla on ohjausryhmä, asiantuntijaryhmä ja pääkäyttäjäryhmä.
    • Kansalliskirjasto ei ole yhteenliittymän jäsen, mutta osallistuu ryhmien toimintaan palveluntarjoajana ja tietenkin myös Kohan käyttäjänä. 
    • Ryhmien kokousmuistiot Kohan wikisivuilla.

Lisätietoja

  • Palveluposti: koha-posti ( at ) helsinki.fi
  • Palvelun Kiwi-sivut
  • Kohan keskustelufoorumi
  • Koha-asioissa Kansalliskirjastossa työskentelevät:
    • Kirjastojen Koha-palveluiden vetäjä: tietojärjestelmäpäällikkö Esa-Pekka Keskitalo, esa-pekka.keskitalo ( at ) helsinki.fi, puh. 02941 44487
    • Kansalliskirjaston Koha-käyttöönoton projektipäällikkö: tietojärjestelmäasiantuntija Ari Ahlqvist, ari.ahlqvist ( at) helsinki.fi, puh. 02941 44620
    • Kohan käyttöönottojen tuki ja kehittäminen sekä systeeminhoitopalvelut: tietojärjestelmäasiantuntijat Jussi Brunberg, Joonas Kylmälä, Toni Sundahl ja Andrii Vaschuk
    • Kansalliskirjaston Kohan pääkäyttäjä: tietoasiantuntija Inkeri Hakulinen