Buddhistica, japanilainen buddhalainen kokoelma – buddhalaista hengellisyyttä, japanilaista estetiikkaa ja letkajenkka
Buddhalaisuus tuo mieleeni vuoristotemppelit, sugipuumetsät ja bambumetsiköt, kivipuutarhat ja kauniin vihreät sammalet, suitsukkeen tuoksun ja rytmikkään suutrien resitoinnin. Japanissa ei voi välttyä törmäämästä buddhalaisiin temppeleihin: ne ovat merkittäviä nähtävyyksiä ja niissä on paljon upeaa taidetta: patsaita, kuvia, maalattuja liukuovia, puutarhoja ja arkkitehtuuria. Japanilaisista noin 70 % määrittelee itsensä buddhalaisiksi; tosin myös shintōlaisia on yhtä paljon; mikä kertoo siitä, että toinen ei sulje toista pois, molemmat ovat osa kulttuuria. Kansalliskirjaston buddhalainen kirjallisuus tarjoaakin lukijalle yhtä hyvin matkan kulttuuriin, taiteeseen, ajatteluun kuin uskonnolliseen pohdintaan.
Kansalliskirjasto (silloinen Helsingin yliopiston kirjasto) sai huomattavan buddhalaisen kirjallisuuden lahjoituksen 1960-70-lukujen taitteessa, jolloin japanilaiset Komazawan yliopisto ja Aichi gakuin -yliopisto lahjoittivat yhteensä 949 nidettä. Lahjoituksesta tuli merkittävä osa kirjaston buddhalaisuutta käsittelevää kirjallisuutta, jota löytyy monilla eri kielillä. Ensimmäinen lahjoitus saatiin vuonna 1968 ja sitä täydennettiin vuonna 1973. Lahjoituksen syistä ei ole tarkempaa tietoa, mutta valistunut arvaus voisi olla, että lahjoitus olisi liittynyt 1960-luvulla länsimaissa levinneeseen kiinnostukseen zen-buddhalaisuutta kohtaan sekä siihen liittyvän tutkimuksen kannustamiseen. Kokoelma kuuluu nykyisin Kansalliskirjastolle ja se on luetteloitu vuoden 2021 aikana kirjaston hakupalveluun. Kokoelma on pääosin japaninkielinen, mutta mukana on myös jonkin verran muilla kielillä kirjoitettuja teoksia. Monografioiden lisäksi kokoelmaan kuuluu moniosaisia sarjoja ja kausijulkaisuja.
(古寺巡礼. 第四集).
Kokoelma edustaa sōtō-zeniläistä koulukuntaa, jonka japanilainen perustaja on Dōgen Kigen (1200-1253). Hän jäi nuorena orvoksi ja aloitti luostarielämän 13-vuotiaana Kioton Hiei-vuoren tendai-koulukunnan Enryaku-temppelissä. 17-vuotiaana hän siirtyi zeniläiseen rinzai-koulukuntaa edustavaan temppeliin, mutta ei ollut täysin tyytyväinen sielläkään, vaan lähti nuorena miehenä Kiinaan, jossa opiskeli useissa eri temppeleissä. Hänestä tuli zeniläisen caodong-koulukunnan Zhangweng Rujingin oppilas ja saavutettuaan valaistumisen hänestä tuli Rujingin seuraaja. Vuonna 1227 hän palasi takaisin Japaniin, jonne toi ja juurrutti koulukunnan, joka tunnetaan Japanissa sōtō-koulukuntana (曹洞宗). Japanissa hän toimi ensin silloisen pääkaupungin Kioton alueella, kunnes opettajansa ohjeiden mukaisesti lähti perustamaan uutta temppeliä vuorille, kauas maallisesta hyörinästä. Vuonna 1244 nykyiseen Fukuin lääniin valmistui Enryaku-temppeli, joka on yhä yksi Japanin tunnetuimmista zen-temppeleistä ja jossa elää vahvana Dōgenin perintö.
Dōgen jätti jälkeensä myös kirjallista tuotantoa: luostarisääntöjä ja opetuksia, joista tunnetuin on hänen pääteoksensa Shōbō genzō (正法眼蔵). Kokoelmasta löytyy Dōgenin itsensä kirjoittamia tekstejä sekä tutkimuksia Dōgenista, hänen teksteistään ja opetuksistaan. Myös sōtō-koulukunnan temppelit, erityisesti päätemppelit Enryakuji ja Sōjiji tulevat kirjoitusten ja valokuvien kautta tutuiksi. Koska luostarielämällä on iso rooli buddhalaisuudessa, luostarisääntöjen (shingi) kautta voi myös hahmottaa munkin elämää ja opetuksia. Näihin yksityiskohtiin voi tutustua teoksessa Regulations for Monastic Life by Eihei Dōgen – Eihei-genzenji-shingi. Se sisältää Dōgenin ohjeita ja tietoa zeniläisten luostarisääntöjen muokkaantumisesta Kiinassa ja Japanissa. Yksityiskohtaisissa valokuvissa esitellään esimerkiksi munkkien ruokailuvälineiden oikeaoppinen asettelu kullakin aterialla.
Monet buddhalaiset ajattelijat ovat myös luoneet akateemista uraa. Kirjoittajien joukosta nousee esiin useita tunnettuja nimiä: Sawaki Kōdō (1880-1965), Nakamura Hajime (1912-1999), Mizuno Kōgen (1901-2006) ja Ui Hakuju (1882-1963), Yamada Reirin (1889-1979), Furuta Shōkin (1911-2001) ja Tsuji Sōmei (1903-). Monet heistä ovat toimineet Komazawan yliopiston lehtoreina, professoreina tai rehtoreina. Sawaki Kōdō on heistä ehkä Suomessa tunnetuin, sillä hänen teoksensa Yhtä tyhjän kanssa on suomennettu vuonna 2016 (käännös Miika Osamitsu, ei kokoelmassa). Nakamura on tunnettu sanskritin ja paalin kielten asiantuntijana, Mizuno opiskeli pääaineenaan Intian filosofioita ja toi tutkimuksiinsa indologista tietämystä, Furuta tutki erityisesti zen-mestarin ja oppilaan välisiä keskustelukokoelmia.
Kokoelmasta löytyy paljon buddhalaiseen kaanoniin kuuluvia teoksia sekä niihin liittyviä indeksisarjoja, sanakirjoja ja muita selittäviä teoksia. Buddhalaisuuden aatteen rinnalla kirjoissa on myös muita filosofisia tai uskonnollisia virtauksia: joissakin teoksissa käsitellään kunfutselaisuutta, kreikkalaista filosofiaa tai kristinuskoa. Buddhalaisuuden tutkimuksen välineenä on myös indologia, ja tämän myötä kielivalikoima laajenee paalin, tiibetin ja sanskritin kieliin, ja näiden kielten oppikirjoihin. Biografiat ja historiakatsaukset syventävät käsitystä buddhalaisuudesta. Maantieteellisesti liikutaan lähinnä Japanissa, Kiinassa ja Intiassa.
Jotkut teokset käsittelevät enemmän yleistä Japani-tietoutta kuin buddhalaisuutta, kuten tietosanakirjasarja kartastoineen (Sekai daihyakka jiten, 世界大百科事典). Kōdōa eli suitsuketilaisuutta käsittelee kirja, jossa on suitsukkeita sisältäviä jumaltaruja ja japanilaista suitsukehistoriaa. (Nioi kaori zen : tōyōjin no chie, 匂い香り禪 : 東洋人の知恵). Sosen sūhai no shūkyōgakuteki kenkyū (祖先崇拝の宗教學的研究) käsittelee esi-isien palvontaa, jolla on sijansa myös buddhalaisuudessa.
Hieman muusta aineistosta poikkeavan osan kokoelmaa muodostavat perheille, lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Kokoelmasta löytyy kirja onnellisesta perheestä (Akarui katei, 明るい家庭) ja buddhalaisten satujen kokoelma (Sōtōshū hoiku dōwashū, 曹洞宗保育童話集). Nuorisolle suunnatuista kirjoista löytyy mm. partiokirjoja kuten partiolaisen käsikirja (Sōtōshū sukauto handobukku, 曹洞宗スカウトハンドブック) ja laulukirja (Sōtōshū seishōnen kashū,《曹洞宗》青少年歌集), jossa on uskonnollisten laulujen lisäksi myös leirilauluja: suomalaisten iloksi Letkajenkka ja suomalainen kansanlaulu Noichigo (sanatarkasti käännettynä Ahomansikka).
Kokoelman kirjat tarjoavat myös huikeaa esteettistä maailmaa: temppeliarkkitehtuuri, puutarhat, patsaat ja muu buddhalainen taide aukeaa monen upean valokuvateoksen tai estetiikkaa analysoivan teoksen kautta. Kokoelmasta löytyy niin kahvipöytäkirjoja kuin arkkitehtonisia yksityiskohtia kuvaavia kirjoja. Jos haluaa nähdä upeita kuvia, voi vaikkapa tutustua kirjoihin kuten Koji junrei (古寺巡礼), Kokoro no furusato (心のふるさと) tai Butsuzō no bi (仏像の美). Nämä kirjat avautuvat myös japania taitamattomalle lukijalle runsaan kuvituksen ansiosta.
Pääkuvassa (ylinnä) buddhalaisista munkkeja kirjasta Eiheiji (永平寺).
Japanilaiseen buddhalaisen kokoelmaan kuuluvat teokset löytyvät Kansalliskirjaston tietokannassa sekä täältä: BUDDHISTICA
Japanilaiset nimet ovat japanilaisessa järjestyksessä: sukunimi ennen etunimeä.