|
Kansalliskirjasto ja yleiset kirjastot
Suhteeni yleisiin kirjastoihin ovat olleet jossakin määrin pulmalliset. Minulla on ja on ollut yleisten kirjastojen johtajien joukossa lukuisia hyviä ystäviä, minkä lisäksi olen ollut jonkin aikaa myös Kirjastolehden toimituksen jäsen. Hilkka Kaupin aikana osallistuin myös Kirjastoseuran työhön. Yleisten kirjastojen kehittämistavoitteet olen myös tuntenut jokseenkin hyvin, koska olen ollut jäsenenä useissa yleisten kirjastojen komiteoissa ja työryhmissä, viimeksi yleisten kirjastojen strategiaa valmisteltaessa.
Mutta yleiset kirjastot ja kansalliskirjasto! Tämä suhde on pysynyt ongelmallisena selvästikin hallinnollisista syistä. Kansalliskirjaston toiminta rahoitetaan yliopistobudjetista, yleiset kirjastot kuntien budjeteista. Yleisten kirjastojen ratkaisut poikkeavat tieteellisten kirjastojen ratkaisuista senkin jälkeen, kun ns. kimppakirjastot ilmaantuivat kirjastomaisemaan. Lisäksi yleisillä kirjastoilla on oma keskuskirjastonsa, jonka tehtäväalueelle en halunnut kansalliskirjaston astuvan. Kotimaisen kirjallisuuden luettelointi ja Manda-tietokannan ylläpito olivatkin pitkään kansalliskirjaston pääasialliset työmuodot yleisten kirjastojen kannalta. Palvelujen laajentaminen olisi edellyttänyt keskitettyä lisärahoitusta. Keskitetty rahoitus puolestaan edellyttää opetusministeriön ratkaisuja, jotka eivät ole olleet aina itsestään selviä. On myös muistettava, että kun vielä voimassa olevia kansalliskirjastosäädöksiä valmisteltiin, nimenomaan ministeriön kulttuuripuoli halusi rajata kansalliskirjaston toimialan pelkästään tieteellisiin kirjastoihin. Voinemme sen johdosta sanoa, että ministeriö sai, mitä halusi. Kokonaan toinen asia on, mitä mieltä kirjastot olivat ministeriön virkamiesten rajanvedosta. Onneksi kehitys näyttää liikahtavan eteenpäin tälläkin alueella.
URN:NBN:fi-fe20031605
|
|