Tietolinja
01/2004

Open access -aineistojen tarjonta kasvaa

Kimmo Kuusela
Helsingin yliopiston kirjasto

URN:NBN:fi-fe20041353

Ilmaisten tiedeverkkolehtien syntymisen tärkeimpänä edellytyksenä ovat olleet internetin tarjoamat mahdollisuudet. Esimerkiksi vuonna 1991 unkarilaissyntyinen kognitiotieteen professori Stevan Harnad visioi elektronisten lehtien myötä tapahtuvaksi "neljännen tiedollisen vallankumouksen", jonka saisivat aikaan tiedemiehet ja tutkijat. Ensimmäinen vallankumous oli hänen mukaansa puhetaito, toinen kirjoitustaito ja kolmas kirjapainotaito. Neljännen tiedollisen vallankumouksen mahdollistaisivat Harnadin silloisen käsityksen mukaan vaivaton kommunikointi sähköpostilla, tutkimustulosten avoin arviointi tiedeyhteisössä ennen virallista hyväksyntää julkaistavaksi (open peer review) sekä mahdollisuus linkata suoraan tekstistä lähteisiin.

Kuitenkin vasta world wide webin yleistyminen 1990-luvun puolivälistä lähtien sai suuret tiedekustantajat toden teolla innostumaan elektronisesta julkaisemisesta. Maksullisten tiedeverkkoaineistojen menekki onkin ollut niin hyvä, että voidaan puhua harvinaisesta internet-menestystarinasta. Yleensähän internet-bisneksessä tuskaillaan sitä, kuinka vaikeaa on saada netin kautta myytyä maksullista "sisältöä", mutta tieteellisten julkaisujen ja muun tieteellisen datan kohdalla siinä on onnistuttu.

Tiedelehtien keskimääräisten tilaajahintojen nousu oli ollut jyrkkää jo ennen elektronisten versioiden aikakauttakin, mutta verkkolehtien saama suuri suosio ei ole hintojen nousupaineita ainakaan hillinnyt. Internetin ensimmäinen laaja käyttäjäkunta oli aikanaan kuitenkin akateeminen maailma, ja siellä kyti jatkuvasti ajatus kehittää internetin avulla kaikille avoimia tieteet tulosten jakelukanavia. Tieteilijät ja kirjastoihmiset ovat alkaneet yhä äänekkäämmin vaatia ensin kohtuuhintaisia ja nyttemmin täysin ilmaisia tiedejulkaisuja, koska internet-jakelutekniikoiden mahdollistamat kustannussäästöt eivät ole siirtyneet lopputuotteiden eli tiedeverkkolehtien hintoihin.

Uutena näkökulmana poliittista painetta asiaan on tuonut myös eräänlainen veronmaksajan näkökulma. Veronmaksajat maksavat ensin kaikki tieteen ja tutkimuksen moninaiset tuotantokustannukset. Sitten kun tutkimus on valmis he joutuvat kuitenkin vielä kerran maksamaan päästäkseen näkemään sen.

Mikä sitten tarkemmin sanottuna on open access -aatteen kannalta otollisinta aineistoa vapaaseen verkkolevitykseen ja mikä ei ole? Kaikkein luontevinta open access -aineistoa on sellainen tutkimuskirjallisuus, josta tutkimuksen tekijälle ei tule tekijänoikeuskorvauksia tai muuta rahallista tuloa. Tällaisia tutkimuksia ovat tyypillisesti kaikki tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistavat uutta tietoa etsivät alkuperäistutkimukset (primääritutkimukset, perustutkimukset).

Tekijänoikeus on kuitenkin laajempi asia kuin tekijänoikeuskorvaukset. Tieteelliset artikkelin kirjoittaja haluaa, että hänen nimensä mainitaan aina kuin hänen tutkimuksensakin mainitaan vaikka hän ei mitään rahallista korvausta sen julkaisemisesta koskaan saisikaan. Hänet odottaa saavansa epäsuorempia palkintoja ammatillisen uransa ja tieteen edistämisen kautta. Sama periaate pätee julkaistaviksi tarjottujen artikkelien vertaisarvioinnissa. Siinäkään referee-henkilöille ei makseta mitään. Tutkijat suoraan sanottuna lahjoittavat kustantajille ja lukijoille tutkimuksensa ilmaiseksi - ovat tehneet niin jo 1600-luvulta saakka.

Tämä hyvin varjeltu salaisuus antaa tutkimusten ilmaiselle verkkojakelulle hyvän pohjan, koska tutkijat myös haluavat, että heidän tutkimuksiaan luetaan ja siteerataan mahdollisimman paljon. Kalliit tiedelehtien hinnat rajoittavat niiden saavutettavuutta.

Open access -aineisto on siis oltava kokotekstimuodossa ilmaiseksi verkosta saatavilla välittömästi sen ilmestymisen jälkeen sekä myös pysyvästi eli peruuttamattomasti. Sitä saa myös kopioida ja tulostaa rajattomasti. Oleellista on kuitenkin tekijän suostumus tähän ja se, että hän säilyttää itsellään oikeuden tulla tutkimuksensa yhteydessä nimeltä mainituksi ja oikeuden saada säilyttää tutkimus ehyenä ja muuttamattomana alkuperäisessä muodossaan.

Tiedelehtien tutkimusartikkelien lisäksi monissa tapauksissa myös esimerkiksi kirjan laajuiset tutkimukset saattavat olla mahdollisia open access -levitykseen sopivia kohteita. Niissä tekijä voi toivoa pääsevänsä osalliseksi mahdollisista myyntituloista, mutta käytännössä useimmiten tieteellisten kirjojen myynti on niin vähäistä, että mitään tuloja ei niidenkään tekijöille heru.

Open access -lehdet

Kattavin korkeatasoisten open access -tiedelehtien hakemisto on Lundin yliopiston ylläpitämä Directory of Open Access Journals (DOAJ). Se sisältää tällä hetkellä 1102 lehteä. Vertailun vuoksi todettakoon, että tiedelehtien markkinajohtajan, Elsevierin, Science Direct -palveluun kuuluu noin 1800 e-lehteä. DOAJ:n sisältämät lehdet tulevat myös Kansalliskirjaston koordinoiman Nelli-tiedonhakuportaalin kautta saumattomasti saataville. Kokotekstihakuominaisuuttaan DOAJ ei ole kuitenkaan vielä saanut toimintakuntoon, mutta lehden nimen ja ISSN-numeron ynnä muiden tietojen avulla haut onnistuvat.

Toinen, hieman väljempiä kriteerejä soveltava open access -lehtien luettelo on 7000 lehden valikoiman kerännyt saksalainen Electronic Journals Library. Siihen kuuluu laatukontrolloitujen DOAJ:n lehtien lisäksi myös muun muassa ilmestymisensä jo lopettaneita lehtiä, vanhoja digitoituja lehtivuosikertoja sekä opiskelijoiden toimittamia tiedelehtiä.

Suomessakin ilmestyy muutamia open access -tiedelehtiä, kuten Annales Academiæ Scientiarum Fennicæ Mathematica, Silva Fennica ja Elore. Näistä viimeksi mainittu ilmestyy pelkästään ilmaisena verkkolehtenä, kun taas kaksi ensin mainittua ovat lisäksi saatavissa myös maksullisina painettuina versioina.

Open access -lehtien tuotantokustannuksia katetaan monenlaisista lähteistä. Useimmilla lehdillä tulorahoitus on subventio- tai sponsorityyppistä, mutta jotkin käyttävät myös uutena rahoitusmallina käsikirjoitusten tarjoajapuolelta perittävää maksua. Tilaajamaksullisissa tiedelehdissä on kustannusten kontrolloimisen kannalta se ongelma, että lehtien kirjoittajien ja lukijoiden ei tarvitse välittää sitä, miten kalliita ovat lehdet, joissa he julkaisevat ja joita he lukevat, koska maksumiehen rooli jää kirjastolle. Jos sen sijaan maksu peritään tutkimuksen julkaisemisesta, silloin myös tieteen tekijät ja rahoittajat saattavat joutua miettimään tiedejulkaisemisen kustannuksia.

Ensimmäinen lehti, joka ryhtyi perimään artikkelimaksuja eli kirjoittajamaksuja, oli New Journal of Physics vuonna 1998. Selvästi suurin artikkelimaksuja hyödyntävä open access -kustantaja on kuitenkin englantilainen bio- ja lääketieteisiin keskittynyt BioMed Central, joka julkaisee yli sataa ilmaista tiedeverkkolehteä. Sen lehdillä artikkelimaksu julkaistua artikkelia kohti on paria poikkeustapausta lukuun ottamatta noin 500 dollaria.

Merkittäväksi rahoitusmalliksi artikkelikohtaisten maksujen rinnalle on BioMed Centralilla noussut yliopisto- tai tutkimuslaitoskohtainen vuosijäsenmaksu, joka kattaa rajoittamattoman määrän julkaistuja artikkeleita kyseisen "instituution" tutkijoilta. FinELib on hankkinut vuodeksi 2004 kaikille konsortioonsa kuuluville laitoksille tällaisen jäsenyyden.

Amerikkalainen open access -kustantaja Public Library of Science aloitti korkealla profiililla ja huippututkimukseen keskittyen syksyllä 2003. Lehtiä sillä on vain yksi, PLoS Biology. Ensi syksynä aloittaa toinen, PLoS Medicine. Myös Public Library of Sciencen kanssa FinELib neuvottelee jäsenyydestä.

Paljon keskustelua herättäneiden open access -lehtien lisäksi tieteen ilmaista verkkojakelua voi harjoittaa myös "anarkistisemmin" tutkimusten itsearkistoinnin avulla. Itsearkistoinnissa tutkija siis itse huolehtii siitä, että hänen tutkimuksensa tulevat verkkoon avoimesti saataville, mielellään heti käsikirjoitusversioista lähtien. Edelläkävijänä tässä on ollut fysiikka ja sen osa-alueista erityisesti suurenergiafysiikka, jossa tutkimusartikkelit ovat sataprosenttisesti ilmaiseksi saatavilla www.arxiv.org -palvelimien kautta.

OA-arkistoissa tallennettava perusyksikkö on artikkeli, ei lehti. Open access nähdään siinä yksittäisen artikkelin, ei välttämättä kokonaisen lehden ominaisuutena. Tavoitteena on kattava open access riippumatta siitä, onko kyseinen artikkeli julkaistu virallisesti vai ei. OA-arkistoissa ideana on tieteen edistäminen tiedeyhteisön omin toimin ilman että varsinaisten tiedekustantajien tarvitsisi kiinnostua asiasta. Vähemmän tärkeää OA-arkistoinnin näkökulmasta on open access -lehtien perustaminen, koska nopeammin vapaa pääsy tieteen tuloksiin toteutuisi tutkijoiden omalla suoralla toiminnalla.

Open access -arkistojen kasvua ainakin periaatteessa edesauttaa se, että yhä useammat tiedekustantajat sallivat lehtiinsä kirjoittavien tutkijoiden tallentaa artikkeleistaan myös kopiot OA-arkistoihin, joko pre-print-versioina, post-print-versioina tai molempina. Vastikään Elsevier ilmoitti, että se laajentaa kirjoittajilleen sallimia open access -mahdollisuuksia siten, että nyt myös julkaistaviksi hyväksyt lopulliset versiot saa tallentaa tutkijoiden omien yliopistojen open access -arkistoihin.

Itsearkistointia varten on kehitetty erityinen open archives -protokolla (www.openarchives.org), joka mahdollistaa keskitetyt haut maailman kaikista open archives-protokollaa tukevista arkistopalvelimista. Tällainen hakukone on esimerkiksi www.oaister.org, joka tällä hetkellä pystyy hakemaan yli kolmen miljoonan artikkelin joukosta.

Suomessa toimivia open archives -yhteensopivia palvelimia on toistaiseksi vasta yksi, VTT:n julkaisurekisteri. Myös Kansalliskirjaston hankkima ENCompass- ohjelmisto saattaa syksyllä 2004 olla käytettävissä muun muassa tällaiseen tarkoitukseen.

Avoimen julkaisemisen suosion kasvu riippuu paljon tutkijoiden halukkuudesta ryhtyä entistä enemmän hyödyntämään open access -julkaisukanavia. Tutkijoita varten on itsearkistoinnin ahkeraa puolestapuhuja, alussa mainitsemani Stevan Harnad laatinut seuraavan ohjeistuksen:

1. Julkaise artikkelisi open access -lehdessä, jos sinulle sopiva sellainen on olemassa.
2. Muussa tapauksessa julkaise sopivassa maksullisessa lehdessä, mutta tallenna artikkelistasi myös kopio johonkin open access -tutkimusarkistoon.

Näihin voisi ehkä lisätä vielä sellaisen näkökohdan, että "tarvittaessa ehdota julkaisusopimukseen lisättäväksi pykälä, joka sallii oa-arkistoinnin".

Kimmo Kuusela, suunnittelija
Helsingin yliopiston kirjasto / Kansallisen elektronisen kirjaston palvelut
PL 26, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO
Email: kimmo.kuusela osoitteessa @helsinki.fi