Verkkoarkistoon kerätään kesällä 2021 koronaa, vaaleja sekä tapahtumia

Date published
Paljon mehiläisiä keltaisen hunajakennon päällä.

Kansalliskirjaston verkkoarkistoon on kerätty verkkosisältöjä myös kesähelteillä. Vuonna 2021 isoin keräys on edelleen korona-aiheinen teemakeräys, jonka kerääminen on aloitettu maaliskuussa 2020. Tätä keräystä jatketaan niin pitkälle kuin poikkeustilan vaikutukset jatkuvat Suomessa. 

Kesällä on kerätty lisäksi useampia pienempiä keräyksiä ajankohtaisista tapahtumista, kuten Suomen kamppailusta heinäkuun alussa päättyneissä jalkapallon EM-kisoissa ja kesäkuussa pidetyistä kunnallisvaaleista. Käynnissä on kesän yli myös muita ajankohtaisia keräyksiä, kuten keräykset Tokion olympialaisista, Tutkitun tiedon teemavuodesta ja alkavasta Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlasta. 

Teemakeräysten lisäksi verkkoarkistoon on kevään aikana tallennettu yksittäisiä verkkosivuja ja -sisältöjä, kuten lopetetun Demi-lehden keskustelufoorumin sisältö, Metropolian verkkosivuina julkaisuja opinnäytteitä sekä Kuvataitelijamatrikkeli-sivusto sinne listattujen taiteilijoiden kotisivujen kera.

Nämä ja muut toteutuneet keräykset tulevat käytettäviksi vapaakappaletyöasemille ympäri Suomea, kun keräysten työstäminen on saatu valmiiksi. Verkkoarkiston käyttöliittymää päivitetään parhaillaan vapaaakappaletyöasemilla, työn aikana vapaakappaletyöasemien käytössä saattaa olla katkoksia.

Lisätietoja verkkoarkistosta, vapaakappaletyöasemista ja keräyksistä antaa Kansalliskirjaston vapaakappaletoimisto.

Contact person

Vapaakappalepalvelut