Ari Aallon rahasto

Toimitusjohtaja Ari Aalto käynnisti 13.2.2006 olleen 50-vuotispäivänsä kunniaksi merkkipäiväkeräyksen, jonka tuottamien varojen hoitamiseksi perustettiin nimikkorahasto Kansalliskirjaston kulttuuriperintörahaston yhteyteen.

"Tuotto oli reilusti yli sen mitä osasin odottaa. Toki sain kiitosta lahjoittajilta kohteen valinnasta ja joidenkin yhtiöiden kohdalla oli lahjoitettu summakin ehkä kohteesta johtuen reilumpi," kommentoi Aalto keräystään. Salon seudulla omaa teknologiayritystä, Murunda Oy:tä johtava Aalto harrastaa lukemista, ja kirjat ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Pelasta Kirjaan hän tutustui Helsingin kirjamessuilla ja syntymäpäiväkeräyksen kohde oli alusta asti selvä.

Ari Aallon rahasto on tukenut Pelasta Kirja -ohjelman mukaisesti neljän teoksen, Minna Canthin Työmiehen vaimon, Uudenmaan, Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan varhaisten karttojen sekä Mir Iskusstvan vuoden 1900 Suomi-numeron pelastamista.

Haluatko lahjoittaa Ari Aallon rahastoon? Tee Helsingin yliopiston lahjoitussivulla lahjoitus Kansalliskirjaston kulttuuriperintörahastolle ja kirjoita lisätieto-kenttään rahaston nimi.