Tampereen taidemuseon teoksia Finnaan

Date published

Tampereen taidemuseo julkaisee kokoelmateoksiaan ensimmäistä kertaa Finna.fi:ssä. Mukana on teoksia mm. Vuoden nuoreksi taiteilijaksi valituilta sekä nimekkäiden suomalaisten taiteilijoiden teoksia 1800-luvulta nykyhetkeen.

Tampereen taidemuseo on valinnut Finnaan yli 300 teosta, johon kuuluu monipuolisesti mm. maalauksia, veistoksia, valokuvateoksia, grafiikan töitä, installaatioita ja mediataidetta.

”Halusimme avata kokoelmiamme aiempaa helpommin saataville, ja Finna oli tälle luonteva yhteistyökumppani. Finnan tarjoamat mahdollisuudet kiinnostavat, ja toivomme teostemme saavan uusia ystäviä Finnan suuresta käyttäjäkunnasta”, kertoo Suvi-Mari Eteläinen, Tampereen taidemuseon kokoelmapäällikkö.

Finnassa julkaistavat teokset kuvastavat Tampereen taidemuseon kokoelmien monipuolisuutta ja keskeisiä painopisteitä, yhtenä esimerkkinä vuodesta 1985 lähtien järjestetyt Vuoden nuoren taiteilijan yksityisnäyttelyt, jotka ovat tarjonneet luontevan väylän kartuttaa kokoelmia ajankohtaisella nykytaiteella. Finnassa julkaistavasta Tampereen taidemuseon n. 300 kokoelmateoksesta kaksi kolmasosaa on Vuoden nuorten taiteilijoiden tekemiä. Kokonaisuus tarjoaa Finnan käyttäjille kattavan läpileikkauksen Suomen taiteen lähihistoriasta.

Toinen tutustumisen arvoinen kokonaisuus on Suomen Mitalitaiteen Killan ainaistalletuskokoelmasta valitut esimerkit suomalaisesta mitalitaiteesta.  

Finna on koti Suomen kulttuuri- ja tiedeaineistoille. Finna.fi kokoaa satojen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot yhteen osoitteeseen, jossa niiden äärelle pääsee helposti ja nopeasti. Lisäksi Finna kehittää yhdessä asiakasorganisaatioidensa kanssa ilmaista alustaa, jolla eri toimijat voivat luoda oman sähköisen hakupalvelun tai esimerkiksi verkkokirjaston.

Tutustu Tampereen taidemuseon Finnaan tuomiin teoksiin.

Kuvassa taiteilija Anna Tuorin maalaus Skeittari pakenee vuodelta 2003. © Kuvasto ry. Kuva: Mikko Marjamäki / Tampereen taidemuseo, 2006.