Petteri Tikkasen töitä esillä Kansalliskirjastossa 31.5.2020 asti

Date published
Rotundan kahvilan näyttelyssä on esillä läpileikkaus Puupäähattu-elämäntyöpalkinnon saaneen iisalmelaisen sarjakuva- ja äänitaiteilija sekä kuvittaja Petteri Tikkasen sarjakuvateoksista.
Picture by
Petteri Tikkanen

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostettua suomalaiselle sarjakuvantekijälle elämäntyöstä annettavaa Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan. 

"Taiteen maisteri, vuonna 1975 syntynyt Tikkanen on jo yli 20 vuoden ajan tehnyt vaikuttavaa jälkeä kaikilla sarjakuvan osa-alueilla. Hänen kynistään ja siveltimistään on syntynyt 14 sarjakuvateosta ja lukuisia pienlehtiä. Hänen sarjakuviaan ja kuvituksiaan on ilmestynyt useissa eri lehdissä, minkä lisäksi Tikkasen töitä on ollut esillä kymmenissä eri näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.  Sarjakuvakirjoja on käännetty muun muassa ranskaksi ja saksaksi. "

"Tikkasen töissä korkea ja matala ovat samalla viivalla. Hänen kasvuvuosinaan lukemansa kaikentasoiset sarjakuvat ovat suodattuneet omaperäiseksi ilmaisuksi. Tikkasen aiheissa kauhu, erotiikka, huumori ja pohdiskelu vuorottelevat sopusuhtaisesti. Piirrosjälki on hyvin voimakasta, hän ei piirrä kuvia täyteen vaan suosii ilmavampia ratkaisuja. Viivankäyttö on harkiten työstettyä, sulavaa ja lennokasta."

Lue lisää palkinnon perusteluista Sarjakuvakeskuksen verkkosivuilta

Petteri Tikkanen myönnettiin Puupäähattu elämäntyöstä sarjakuvataiteen parissa.