Kansalliskirjaston vuoden 2010 päänäyttely valottaa kirjan tulevaisuutta

Julkaistu: 28.5.2010

Sähkökirja tekee tuloaan, Yhdysvalloissa on myyty kuukaudessa yli miljoona iPadia eli taulutietokonetta ja ensimmäiset kotimaiset sähkökirjan lukulaitteet ovat valmisteilla. Samaan aikaan kirjankustantajat vähentävät työntekijöitä. Kuoleeko kirja?


Kansalliskirjaston Kupolisalissa torstaina 27. toukokuuta yleisölle avattu näyttely Mikäs kirjan tappaisi kertoo, kuinka kirja on selvinnyt kautta aikojen koettelemuksistaan.

Kansalliskirjaston kummin, valtioneuvos Riitta Uosukaisen keskiviikkona avaama näyttely kertoo myös tämän päivän suomalaisten rakkaudesta kirjaan. Esillä on Vaskivuoren ja Herttoniemen yhteiskoulun lukiolaisten ja heidän äidinkielenopettajiensa tunnetuille henkilöille tekemän kyselyn tuloksia: vastaajien kirjasuosikkeja perusteluineen.

Näyttelyn tavoitteena on virittää niin nuorison kuin aikuistenkin lukuinnostusta ja vuorovaikutteista viestintää. Esillä on sähkökirjojen lukulaitteita ja kaksi kosketusnäyttöä, joista toisessa voi selata pergamentteja ja toisessa Pelasta kirja -kampanjan valikoituja teoksia.

Vaskivuoren ja Herttoniemen yhteiskoulun lukiolaiset ovat tehneet näyttelyyn myös videoesityksen, jossa he lukevat otteita omista kirjasuosikeistaan.

Näyttely laajenee syksyllä Kansalliskirjaston Agricola-huoneeseen. Sinne sijoitetaan bookcrossing-hylly, josta kävijä voi ottaa kirjan mukaansa ja jättää tilalle omansa. Kirjaston kahvilaan lukiolaiset koostavat näyttelyn omista suosikkikirjoistaan.

Lisäksi syksyllä on luvassa monenlaisia näyttelyyn liittyviä tapahtumia: lukupiirejä, luentosarja ja kirjaklinikka, josta saa ohjeita omien kirjojen hoitamiseen.


* * * *

Mikäs kirjan tappaisi. Kirja nyt ja tulevaisuudessa
Näyttely Kansalliskirjaston Kupolisalissa 27.5.–31.12.2010


Lisätietoja

kulttuurikoordinaattori Inkeri Pitkäranta, Kansalliskirjasto/tutkimuskirjasto
inkeri.pitkaranta(at)helsinki.fi

Uutislistaus
Tietokannat


Sivustolta
The National Library of Finland Bulletin 2011
Historialinja
Vuosikertomus

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/uutiset/1275034154614.html