Kauan odotettu Sibelius-käsikirja ilmestynyt

Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. julkistettiin Helsingin yliopiston kirjastossa professori Fabian Dahlströmin laatima Sibeliuksen teosten täydellinen luettelo Jean Sibelius. Thematisch-bibliographisches Verzeichnis seiner Werke.

Monivuotisen työn tuloksena syntyneen teoksen on julkaissut tunnettu saksalainen musiikkikustantamo Breitkopf & Härtel (Wiesbaden - Leipzig - Paris) ja sen laajuus on 816 sivua. Työ perustuu aineistoon ja kokoelmiin, joita säilytetään Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa, Saksassa, Virossa ja Latviassa. Työssä on käytetty myös Sibeliuksen perhearkistoa sekä hänen tähän mennessä julkaisematonta päiväkirjaansa

Kirjan johdanto on julkaistu kolmella kielellä (saksaksi, englanniksi ja suomeksi). Siinä käsitellään käytettävissä olevaa lähdeaineistoa ja Sibeliuksen yhteyksiä musiikin kustantajiin. Tekijänoikeuteen liittyviä ongelmia aiheutti erityisesti se, että Suomi pysyi kauan Bernin sopimuksen ulkopuolella. Ensimmäisen maailmansodan aikana Sibeliuksen yhteydet saksalaisiin kustantajiin olivat poikki. Näillä tekijöillä oli suuri merkitys Sibeliuksen toiminnalle.

Jokainen opus-numerolla varustettu teos on kuvailtu perusteellisesti. Nimekkeen ja vaihtoehtoisten nimekkeitten lisäksi annetaan nuottiesimerkkejä jokaisesta sävellyksestä sekä moniosaisten teosten jokaisesta yksittäisestä osasta. Nuottiesimerkkejä on 1 021. Tietoja annetaan teoksen kestosta, orkesterin kokoonpanosta, ensiesityksestä, ensimmäisestä levytyksestä ja teosten julkaistuista laitoksista. Kuvailuun sisältyy otteita Sibeliuksen kirjeenvaihdosta asianomaisten kustannusliikkeiden kanssa. Samoin annetaan tietoja tärkeimmistä sovituksista sekä käännöksistä.

Ilman opus-numeroa olevat teokset, kaikkiaan 225, kuvaillaan samalla tarkkuudella. Niin ikään julkaistaan joitakin Sibeliuksen itsensä valitsemia kansansävelmiä, jotka sisällytettiin vuonna 1895 ilmestyneeseen Kalevalan laitokseen. Luettelo sisältää myös tunnetut luonnokset ja harjoituskappaleet.

Luettelo sisältää aiheenmukaisen ja kronologisen taulukon sekä valikoivan bibliografian, etusija on annettu uusimmalle Sibelius-kirjallisuudelle. Käyttöä helpottavat neljä hakemistoa (teosten nimet ja tekstien alkusanat, Kalevala ja Kanteletar, henkilönnimet, musiikkikustantamot).

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/uutisarkisto/uutiset20022006/2003/8122003.html