Kansalliskirjaston näkökulma
Kansalliskirjaston näkökulma -palstalla vaihtuvat kolumnistit nostavat esille Kansalliskirjaston ja kirjastoalan ajankohtaisia teemoja sekä ilmaisevat niistä rohkeasti omia mielipiteitään.
Tervetuloa lukemaan ja arvioimaan Näkökulmia! Kolumnistit ottavat kirjoituksistaan mielellään palautetta, jonka voi lähettää heidän sähköpostiosoitteisiinsa.
UUSI KIRJATALOUS EDELLYTTÄÄ KAUPALLISEN JA JULKISEN YHTEISTYÖTÄ
Kai Ekholm
kai.ekholm(at)helsinki.fi
19.8.2010
Ajatellaanpa, että Suomessa toimii yksi suuri kirjoja valmistava konserni. Siihen kuuluvat kustantamot, kirjakaupat, kansalaisyhteiskunta, rahastot ja säätiöt sekä julkinen valta. Siihen kuuluvat kirjailijat, kustannustoimittajat, painoalan ammattilaiset, markkinoijat ja logistiikkayritysten työntekijät, kirjakauppaväki ja kirjastohenkilöstö.
Suomessa kirjojen tai kirjallisuuden palveluksessa työskentelee
10 000–15 000 henkilöä. Keskustelu kirjallisuuden tulevaisuudesta koskettaa välittömästi suurta teollisuudenalaa ja välillisesti monia muitakin toimialoja.
Tähän asti media on seurannut vain kustantamoissa tapahtunutta saneerausta. Entä kirjapainot, kirjakaupat, logistiikka, kirjastot ja lukijat? Olemme vasta raapaisseet asian pintaa, sillä alan kokonaismuutoksesta ei ole yhtenäistä näkemystä. Eikö myös internetin sähköiset mahdollisuudet pitäisi kartoittaa osana uutta lukemistaloutta?
Kirjallisuuden sähköisen jakeluverkon mahdollisuudet ovat Suomessa vielä täysin hahmottamatta. Mielestäni se on oleellinen tavoite, joka johdattaa meidät uuteen lukemistalouteen. Ei keskustelu muodikkaimmasta lukulaitteesta tai Googlesta.
Strategia puuttuu
Suomessa ei ole yhtenäistä skenaariota siitä, miten siirrymme uuteen kirjatalouteen. Valitettavasti jokainen taho kamppailee vain omien ongelmiensa kanssa ja yrittää minimoida vahingot.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ei ole tiettävästi odotettavissa strategiaa uudeksi kirjataloudeksi, jossa siirryttäisiin tukemaan sähköisen kirjallisuuden tuotantoa, jakelua ja lukemista kansallisesti. Ruotsissa eräs puolue vaati tällaista ja vetosi ”moraaliseen paniikkiin” kirjan puolesta. Suomessa yleisenä etenemisstrategiana on yleinen jahkailu: katsotaan, ei hötkyillä.
Valitettavasti näin ei saavuteta uuden lukemistalouden etuja vaan sen riskit.
Hiipuuko lukeminen?
Tilastojen mukaan suurta hätää ei ole. Yhdysvalloissa lukeminen on kuitenkin romahtanut: alle puolet väestöstä lukee kirjoja. Suomessa tällaista romahdusta ei ole tapahtunut. Kirjojen ja lehtien lukemiseen käytetty aika on pysynyt samana viimeiset kaksikymmentä vuotta. Kolme neljästä suomalaisesta lukee kirjoja. Euroopan unionin alueella yli 70 prosenttia oli lukenut kirjaa viimeisimmän vuoden aikana.
Nuorten lukutavat huolestuttavat verkon dominoimassa maailmassa. Hylkääkö nuoriso kirjan? Ei. Lukemis- ja ajankäyttötutkimusten mukaan nuorimpien ikäluokkien (alle 20-vuotiaat) lukuharrastus ei ole muuttunut kymmenen viime vuoden aikana. Nuorten lukeminen on luultavasti jopa lisääntynyt, vaikka vielä ei ole tutkimustietoa tietokoneen ruudulta tai verkosta lukemisesta. Lähes kaikkeen tietokoneen käyttöön liittyy lukemista ja usein myös kirjoittamista.
Kirjatalous on pysähtynyt
Nykyisen kirjatalouden trendit ja ongelmat ovat selkeät: kirjoihin käytetty rahamäärä ei kasva, koteihin hankittujen kirjojen määrä ei kasva, tietokirjallisuuden tuotanto ja myynti vähenevät, kaunokirjallisuuden ja sarjakuvien myynti kasvaa ja kirjojen kannattavuus heikkenee.
Syitä kirja-alan kannattamattomuuteen on etsitty internetistä, Googlesta, Kindlestä, nuorisosta, kännyköistä, televisiosta ja ajan puutteesta. Mikään näistä ei selitä painetun kirjallisuuden tasaista hiipumista. Suomalaiset käyttävät noin 120 euroa vuodessa kirjallisuuden ostamiseen. Summa on vakio, sen sijaan viihde-elektroniikkaan käytetään lisääntyvästi varoja.
Taas tarvitaan yhteiskuntasopimusta
Uuden kirjatalouden hahmottamista ovat hidastaneet pelot suurista investoinneista ja lukevan yleisön laimea kiinnostus sähkökirjallisuuteen.
Sosiologi John B. Thompsonin arvio on osuva. Vaikka kirjoja on tuotettu sähköisesti jo parikymmentä vuotta, painetulla kirjalla on pitkä sosiaalinen historia ja vuosisataiset yhteiskunnalliset käytänteet, joita ei voi pyyhkäistä pois. Tietokanta tai e-lehti sopii erinomaisesti tieteeseen, yhden artikkelin tai yhden faktan tiedonhakuun, mutta muu
kirjallisuus palvelee usein paremmin perinteisessä muodossa.
Kirjallisuuden tuominen verkkoon on ollut yllättävän hankalaa. Joskus verkko on lähes vihamielinen ympäristö kaupalliselle toiminnalle. Tekijänoikeuksien myönteinen ja uusia tuotteita kannustava esittely on osa onnistunutta verkkotuotantoa. Alkavana syksynä kustantajat ovat tuomassa ensimmäiset sähkökirjaerät markkinoille. Toivokaamme avaukselle menestystä.
Vaikka ostava yleisö määrittelee kaupallisen kustantamisen linjat, se ei välttämättä tunnista kansakunnan muistin ja niin sanotun pitkän hännän mahdollisuuksia ja tarvetta.
Meillä ei ole käytännössä lainkaan 1900-luvun aineistoa verkossa. Juuri tähän tarvitsemme kaupallisen ja julkisen sektorin yhteistyötä. Kansallinen digitoitu aineisto ei pääse verkkoon ilman yhteiskuntasopimusta.
Ratkaisulla alkaa olla kiire
Tarvitsemme kansallista sähköisen kirjallisuuden tuotantosuunnitelmaa puhtaasti tekijänoikeussyistä. Ilman yhteistä näkemystä kansalaisille tarjottavista sähköisistä perusaineistoista jäämme lähtökuoppiin.
EU:ssa kansalliskirjastot pitävät suurimpana uhkana, että koko 1900-luvusta muodostuu pimeä vuosisata, kun tekijänoikeudet jäädyttävät esimerkiksi historiallisten sanomalehtien ja epäkaupallisenkin kirjallisuuden digitoinnin ja jakelun verkossa.
Taannoin eduskunnan sivistysvaliokunta ei ollut uskoa, kun sille kerrottiin, että 1900-luvun alun sanomalehtiä tai kirjallisuutta on lähes mahdotonta tuoda verkkoon, vaikka mahdollisuus sopimuslisensseihin on olemassa. Syynä ovat näkemyserot tekijänoikeuksista, haluttomuus ratkaista niitä kansalaisten eduksi ja yksinkertaisesti tietty inertia, neuvottomuus.
Suomi täyttää sata vuotta vuonna 2017. Meidän pitäisi ryhtyä kiireellisiin toimiin, jotta edes keskeinen itsenäisyyden ajan aineisto saataisiin digitoiduksi ja verkkoon. Tarvitaan näkemystä ja tahtoa, kuten Norjassa. Norjan kansalliskirjaston Bokhylla-hanke on digitoinut verkkoon aineistoa 1790-luvulta, 1890-luvulta ja 1990-luvulta. Tekijänoikeudet on toistaiseksi ratkaistu valtiollisella lisenssillä.
KDK:n mahdollisuudet pitää nähdä
Myös opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2008 käynnistämän hankkeen, parhaillaan tekeillä olevan Kansallisen digitaalisen kirjaston eli KDK:n mahdollisuudet pitäisi nähdä ajoissa. Mikäli haluamme, voimme luoda tekijöitä tyydyttävän lisensointiratkaisun, jossa pääsemme digitoimaan suomalaista sanomalehdistöä 1900-luvun alusta lähtien niin, ettei hanke uhkaa kenenkään kaupallisia etuja.
Kansallinen digitaalinen kirjasto voi tarjota merkittävän jakelutien sähköiselle kaupalliselle aineistolle. Koska tekijänoikeudet rajoittavat aineiston digitoimista 1890-lukua pidemmälle, on tärkeää, että syntyy yhteiskuntasopimus, jossa vapaan historiallisen aineiston rinnalle tuodaan myös tekijänoikeudellista, maksullista aineistoa. Näin kansalainen saisi yhden luukun palvelun, josta hän tavoittaisi myös kaupallisten kustantajien tarjonnan. Sen lisäksi kustantajat voisivat normaalisti jaella aineistoaan omissa kanavissaan.
Hankkeeseen on investoitu useita miljoonia euroja, ja sopimuslisenssein laajennettuna Kansallinen digitaalinen kirjasto olisi kansalaisten kokonaisvaltainen portti digitaaliseen tietoon. Tämä edellyttää kaupallisten toimijoiden ja julkishallinnon yhteistyötä ja
yhteistä tahtotilaa.
* * * *
Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm on toiminut Kansalliskirjaston johtajana vuodesta 2002.
Aiemmin julkaistut kirjoitukset:
