Viimeinen lähtijä sammuttaa valot?

Törmäsin juuri kollegan pöydällä kirjastojen tulevaisuutta käsittelevään kokoomateokseen, jonka nimi oli sangen provokatiivinen: "Last one out turn off the lights". Kollegan mukaan kirjan sisältö on vähemmän raflaava kuin maail manloppua tai vähintäänkin kirjastoromahdusta enteilevä nimi. Olemmeko kirjastoalalla maailmanlopun tunnelmissa? Uhkaako Google meitä todella ja onko meidän ihan oikeasti kilpailtava sellaisten informaatioja mediayritysten kanssa, joilla on käytössä uskomattomat määrät insinöörivoimaa, terafl opeittain raakaa laskentatehoa, maailmanlaajuinen markkinointikoneisto sekä kyky tehdä miljardien dollarien yritysostoksia? Jos olemme kilpailuasetelmassa ja pelaamme samaa peliä kuin Google, Amazon, Nokia tai Microsoft , mitkä ovat kirjastojen mahdollisuudet? Onko parasta pistää lappu luukulle heti?

Ihmiset kuulemma nykyään vain googlaavat, eivätkä välitä tulla kirjastoon. Lainauskäyrät laskevat, informaatikot järjestävät kokoelmatietokannan hienouksia esitteleviä kursseja tyhjille atk-luokille ja lukusalitkin ovat ah niin autioita aina tenttikauden päätyttyä. Välillä tuntuu, että Ihaa -aasin elämänasenne on tarttunut meihin kirjastoammattilaisiin. Piehtaroimme itsesäälissä ja valitamme, että Googlen tarjoaman tusinatiedon sijaan meiltä löytyisi ihan oikeaa laatua. Eivätkö ihmiset ymmärrä tätä? Eikö kukaan pelkää, että kirjastojen henkisen ja taloudellisen konkurssin mukana katoaisi maailmasta myös kaikki sivistys?

Ja miksi Euroopan komissiokin on pakottamassa meitä yritysyhteistyöhön digitoinnissa ja kuinka on mahdollista, että maailman keskeisimmät kirjastot tekevät faustisia sopimuksia milloin minkäkin pukinjalkaisen pääoman lakeijatahon kanssa? Miksi meillä on verkossa Google book search ja ilmeisesti pian myös MSN book search mutta ei Oxford university library book searchia? Tekevätkö kirjastot vähitellen itse itsensä tarpeettomiksi?

Totuus kuitenkin on, ettei maailma tai kirjasto Googlen kadehtimisella parane. Kaikki informaatiotutkimuksen peruskurssin käyneet tietävät (mutta ovat kenties unohtaneet?), ettei kirjasto ole koskaan ollut se ensisijainen tiedonhankintakanava suurimmalle osalle ihmisistä. Tiedonhankinnassaan ihmiset noudattavat pääsääntöisesti ns. vähimmän vaivan periaatetta: tieto ja kulttuurielämykset haalitaan käyttöön sieltä, mistä ne ovat välittömimmin saatavilla. Tiedon laadusta ja jopa luotettavuudesta voidaan tinkiä helpon saatavuuden hyväksi. Tätä perusasetelmaa Google on itse asiassa muuttanut hämmästyttävän vähän.

Maailmanloppu tulee kun on tullakseen, mutta sillä välin voimme käyttää aikamme tuloksellisempaankin puuhaan kuin voivotteluun. Ensimmäinen askel itsesäälin tuolle puolen voisi olla sen analysointi, millaisen virheen kysymyksenasettelussa teemme, jos erehdymme ylipäätään kuvittelemaan, että Google, Yahoo ja Amazon voisivat päihittää kirjastot.

Ehkä on niin, että vaikka kirjastot eivät ole se välittömin tiedonhankintakanava, niillä kuitenkin on olennainen rooli paikallisessa, kansallisessa ja globaalissa informaatioekologiassa. Tarjoan perusteluiksi muutamia substantiiveja: pitkäkestoinen muisti, perspektiivi, kattavuus, organisointi. Kirjasto on maailmankuva ja maailman kuva. Kirjasto on hiljaisuus, joka on täynnä ajatuksia ja päänsisäistä ääntä. Kirjasto on myös paikka ja paikoilla on merkitystä tulevaisuudessakin, kuten tiedämme.

Luulen, että kirjastoon tullaan huomennakin ja tullaan juuri silloin, kun hätä on suurin ja kun muualta saatu tieto vakuuttaa yhtä paljon kuin leivästä jäänyt reikä leipojan kädessä. Miksi ylipäätään informaatio- ja mediayritykset etsivät yhteistyömahdollisuuksia kirjastojen kanssa, jos olisimme tuhoon tuomittuja?

Edelleen on siis syytä pitää valot päällä, hankkia uusia kirjoja, luetteloida niitä ja asettaa kokoelmiin, antaa tiedonhallintakoulutusta, avata kirjasto asiakkaille joka aamu, maksaa palkkoja ja ylläpitää kirjaston johtokuntaa. Kannattaa myös hyödyntää informaatioyrityksien tarjoamia hämmästyttävän käteviä palveluita silloin kun ne ovat käytettävissä. Google Scholar voi olla joskus parempi kuin Nelli , joskus asia on toisin päin. Kirjaston käyttöön hankkimille tiedonlähteille kummankin palvelun välityksellä kuitenkin pääsee.

Ja vaikka kaikki maailman kirjat olisi sadan vuoden päästä digitoitu ja uudet teokset ilmestyisivät vain e-teksteinä, luulen, että tarvitsemme edelleen kirjaston kaltaista paikkaa ja ihmistä siellä paikalla auttamassa tietomassojen alle puristuksiin jääneitä. Voisiko kirjasto olla suosiolla se tukikohta, jonne tullaan, kun tietoa ei muualta löydy - tai sitä löytyy liikaa - ja sopisiko kirjastonhoitajan motoksi seuraava säe Sirkka Turkalta:

Uskon, että elämämme pimeydessä olen jollekin
kalleus ja lohtu,
Kleinod und Trost,
jollekin varma tähti kuuttomassa yössä.

Kimmo Tuominen, palvelujohtaja Eduskunnan kirjasto

Kimmo Tuominen