Oikeus tietoon on oikeus kirjastoihin

Tiedon ideaalista käytäntöön

Yksilönvapautta korostavassa traditiossamme on kuitenkin pitkään pidetty itsestään selvänä, että mielipiteenvapauden täytyy myös kattaa mahdollisuus etsiä, lukea ja tutustua uusiin asioihin, jotta voimme niiden pohjalta keskustella, arvioida oppimaamme ja mielipiteitämme ja siten kehittyä niin ihmisinä kuin yhteiskuntana. John Stuart Mill (2) oli ensimmäinen, joka vaati suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta yksilön yhteiskunnalliseen elämään. Millin mukaan ihminen on kehityskelpoinen olento, jonka ei pidä sitoa itseään vanhoihin tosina pitämiinsä ajatuksiin ja uskomuksiin vaan jonka on, yksin ja yhdessä muiden kanssa, pyrittävä kehittymään oppimalla uutta ja korjaamalla vanhoja virheitään. Ja koska kaikki ihmiset ovat periaatteessa samanlaisia, rationaalisuuteen kykeneviä olentoja, kaikkien pitäisi olla yhtä lailla oikeutettuja lisäämään tietämystään.

Lukeminen ja uuden oppiminen voidaan nähdä joko puhtaasti hedonistisena kokemuksena, mielihyvän lähteenä, välineellisesti itseä ja muita hyödyttävänä toimintana tai itsessään arvokkaana kokemuksena. Mikäli ei koskaan lue kirjoja, ei luonnollisestikaan voi tietää mitä kaikkea hyvää kirjoista ja niiden lukemisesta seuraa, ei voi tietää avartuisiko oma maailmankuva jos muutaman kirjan lukisi. Miksi sitten jotkut eivät ole kiinnostuneita kirjoista? Yrittävätkö he suojella itseään uusilta ajatuksilta jotta heidän ennakkoluulonsa eivät vaarantuisi? Pelkäävätkö he oppivansa jotain uutta? Lukemisesta voi tulla riippuvaiseksi, mutta kyse on riippuvaisuudesta jota voi kaikille lämpimästi suositella.

Moni kirjanystävä on varmasti viime vuosikymmeninä kuullut huomautuksia siitä, miten kirjoja tarvitaan yhä vähemmän, kun tieto on verkostakin löydettävissä. Voi hyvin olla mahdollista, mutta itse ainakin kyllästyin jossain vaiheessa selittämään, ettei kyse ole vain sisältöjen omaksumisesta (oli kyse sitten faktasta tai fi ktiosta) vaan siitä että, kuten jokainen lukemisen ystävä tietää, kyse on kokonaisvaltaisesta elämyksestä, jonka oleellisena osana on mahdollisuus käännellä paperisia sivuja ja pitää kirjaa kädessä. Perinteinen tapa lukea on sinänsä arvokas kokemus. Vai kuinka moni haluaisi vaihtaa aidon kirjan kanssa vietetyt lukuhetket siihen, että lukukokemusta ei olisi, mutta yön aikana muistiimme ilmestyisivät samat muistikuvat kirjan sisällöstä kuin jos olisimme sen itse lukeneet?

Jos otamme vakavasti vakiintuneen oletuksen yksilöstä, yksilönvapaudesta ja oikeudestamme toimia varteenotettavina ja vastuullisina kansalaisina yhteiskunnassamme, me tarvitsemme monenlaista tietoa jo hyvin nuoresta pitäen. Ilman tietoa, emme voi tehdä autonomisia päätöksiä. Miten osaisin päättää haluanko yhteiskunnan kehittävän yliopistolaitosta ja julkisia terveyspalveluja, jos en osaa edes lukea ja jos minulla ei ole aavistustakaan siitä, millaisia tarpeita kanssakansalaisillani on? Miten joku voisi vaatia (tai edes toivoa) minun osallistuvan päätöksentekoon, jos minulla ei ole tietoa edes siitä mistä ollaan päättämässä? Joku (poliitikko) voi toki haluta tulla kertomaan minulle oman, omasta mielestään ainoan oikean kannan, mutta sen omaksuminen sellaisenaan ei kuulosta kovin vastuullisen kansalaisen toiminnalta. Ja koska vain itse tiedän mitä olen ymmärtänyt ja mitä en, vain minä voin - toki muiden avustuksella - etsiä tietoa, joka minulta puuttuu. Ja sama koskee kaikkea mitä elämässämme teemme. Vaikka tieto ei aina olisikaan välttämätöntä, se yleensä parantaa jo valmiiksi hyvää. Eipä kai matkaoppaitakaan kirjoitettaisi jos kukaan ei olisi kiinnostunut tietämään mitään matkansa kohteesta.

Oikeutemme mielipiteenvapauteen, poliittiset oikeutemme ja oletettu yhteiskunnallinen yhdenvertaisuutemme edellyttävät, että meillä on mahdollisuus oppia, kouluttautua, saada tietoa, avartaa maailmaamme. Ja tänä päivänä se (onneksi) tarkoittaa, että tarvitsemme vanhanaikaisia kirjoja. Uusia kirjoja, vanhoja kirjoja - kirjoja, joita maailma on pullollaan, mutta jotka ovat kalliita. Jos vakavasti uskomme lukemisen mielihyvää tuottavaan ja sivistävään vaikutukseen, erityisesti jos uskomme kuten minä uskon, että ilman kirjoja ihminen voi kuihtua ja näivettyä, me tarvitsemme ja tulemme tulevaisuudessakin tarvitsemaan kirjastoja. Vaikka kirjojen ostaminen onkin mitä suositeltavin harrastus, äärimmäisen harva on niin äveriäs että voisi lapsuudesta asti ostaa joka ikisen kirjan, joka vähänkin näyttää kiinnostavalta. Enpä uskalla edes arvailla kuinka paljon olisivat maksaneet kaikki ne kirjat, joita olen elämäni aikana lukenut ja joita en olisi lukenut ellei kirjastoja olisi!

Professori Heta Gylling
Käytännöllisen filosofian laitos

(2) Mill, J.S., On Liberty (1859), London: Pelican Books 1989.

< edellinen sivu | seuraava sivu >

Heta Aleksandra Gylling