Lähdejulkaisujen esiinmarssi

Kiinnostus lähdekriittisiin julkaisuihin on Suomessa lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Suomessa on aloitettu useita tieteellisiä hankkeita, joiden tavoitteena on kriittinen editio painetussa tai sähköisessä muodossa.

Marraskuussa Kansalliskirjaston järjestämässä seminaarissa kokoontuivat eri instituutioiden edustajat kuuntelemaan ja keskustelemaan editointihankkeista ja verkkojulkaisemisesta.

Suurmiehet kansissa

Eurooppalaisessa traditiossa kriittisiä editioita on tehty vaikuttajien kirjallisen jäämistön säilyttämiseksi. Suomessa voi esimerkkeinä mainita Aleksis Kiven Kootut teokset (1915-1922) ja H. G. Porthanin johdolla julkaistujen väitöskirjojen faksimilelaitokset (1939, Opera omnia 1939-2005). Sen jälkeen on aloitettu useita pienempiä tai suurempia kriittisiä lähdejulkaisuhankkeita . J. V. Snellmanin Samlade arbeten (1992-1999) on niistä laajin ja perusteellisin.

Snellmanin Koottujen teosten suomenkielisen tieteellis-kriittisen laitoksen (2000-2005) toimitustyötä johtanut dosentti Raimo Savolainen valotti omassa esityksessään hankkeen kulkua ja niitä ongelmia ja haasteita joita tutkijat kohtasivat matkalla. Savolainen pohti esityksessään tieteellisyyden vaatimusta ja totesi sen olevan haasteellinen puhuttaessa kriittisistä editioista. Vanhat editiot ovat ongelmallisia koska niissä ei pyritty tieteellisyyteen ja kriittisyyteen. Puutteet ja väärinkäsitykset siirtyivät eteenpäin mm. suomennoksen kautta, hän totesi.

Lähdekriittisessä editiotyössä on monia vaiheita, jotka ovat työläitä ja hankalia. Näitä ovat esimerkiksi arkistoinventaario, eli kotimaisten ja ulkomaisten lähteitten ja varianttien selvittäminen sekä niiden luettelointi ja kooda us. Savolainen painotti myös sitä tosi asiaa, että tutkijoita tällaisiin hankkeisiin ei kasva joka metsässä. Työ vaatii tutkijalta erikoisosaamista ja sitoutumista. Suurimmaksi haasteeksi Savolainen katsoi kuitenkin hankkeiden loppuun viemisen, että myös julkaiseminen toteutuu.

Jean Sibeliuksen koottujen teosten työvaiheita esitteli hankkeen johtaja, MuT Timo Virtanen. Ajatus Sibeliuksen koottujen teosten julkaisemisesta syntyi jo 1965. Sibeliuksen kuolinpesän lahjoittaessa laajan sävellyskäsikirjoitusaineiston 1982 hanke konkretisoitui ja lähti käyntiin 1996 julkaisuyhteistyöhankkeena Kansalliskirjaston, saksalaisen julkaisijan ja Sibelius- Seura ry:n välillä. Kriittisen musiikkiedition haasteet ovat lähteiden tekstiyhteyden puuttuminen sekä käytännöllisyyden asettamat vaatimukset. Virtanen tähdensi, että musiikkieditioiden on myös vastattava musiikin esittäjien käytännöllisiin vaatimuksiin. Sen tähden tieteellisen edition toimittaja tarvitsee työssään myös muusikon kokemusta.


< edellinen sivu | seuraava sivu >

Kristina Linnovaara

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kklehti/62006/lahdejulkaisujenesiinmarssi.html