Minulla on unelma ...
Maija Kanerva
Samaa työtä kaikkialla
Aineistotietokanta. Sehän pitää jokaiselta kirjastolta löytyä. Ja niin löytyykin!
Jokaisella yleisellä kirjastolla tai kirjastojen yhteisjärjestelmällä tosiaan on nykyään oma tietokanta. Siitä omasta tietokannasta ollaan ylpeitä. Ja siitä halutaan pitää hyvää huolta. Tietokanta on ensiarvoisen tärkeä asiakkaiden ja virkailijoiden tiedonhaussa, kun etsitään tietoa omista kokoelmista ja paikalla olevasta aineistosta.
Omaa tietokantaa täydennetään kaiken aikaa, avataan musiikkiäänitteitä, kokoelmateoksia ja jopa yksittäisiä laulujen, satujen, novellien ja runojen nimiä. Tätä samaa kunnianhimoista työtä tehdään kaikissa eri tietokannoissa. Siis samaa työtä yhä uudelleen ja uudelleen.
Tietokannat paisuvat paisumistaan, kun omaa tietokantaa paremmin ja yksityiskohtaisemmin avattuja tietueita on opittu poimimaan muiden kirjastojen tietokannoista, jos vain sellaisia sattuu löytymään.
PIKI-yhteisjärjestelmän kaltaisissa kirjastokimpoissa oma tietokanta rapautuu yli kymmenenkin tietokannan perättäisen konversion seurauksena. Tietokantaan yhä uudestaan ilmestyvien tuplatietueiden ja viallisten luettelointitietojen korjaaminen ja siivoaminen on hidasta, kallista ja turhauttavaa työtä.
Nykyinen tilanne yleisten kirjastojen tietokannoissa merkitsee paljon työtä ja paljon päällekkäistä työtä.
Yhteinen unelma
Miksei voisi olla yleisten kirjastojen yhteistä tietokantaa?
Jo yli kymmenen vuoden ajan tällainen ajatus on noussut esiin, kun muutama kirjastojärjestelmien kanssa työtä tekevä on istahtanut samaan pöytään. Tässä unelmassa kaikki kirjastot poimivat omaan tietokantaansa samanlaiset tietueet yhteisestä ”tietokantojen emosta” ja täydentävät yhdessä yhteisen tietokannan puutteita ja osakohteita. Kaikki yleisten kirjastojen asiakkaat ja virkailijat hyötyisivät täydellisestä tietokannasta. Kokoelmat avautuisivat nykyistä ratkaisevasti tehokkaammalla ja edullisemmalla työpanoksella. Ja lopulta kirjastot liittäisivät vain omat niteensä yhteisen tietokannan tietueisiin, eikä silloin omaa tietokantaa enää edes tarvittaisi.
Tätä unelmaa on viime vuosien aikana lähdetty toteuttamaan hakumenetelmiä kehittämällä. Nelli-portaali käy tästä erinomaisena esimerkkinä. Samalla hakuliittymällä voi tehdä hakuja useista eri tietokannoista tai lähteistä erilaisista kirjastojärjestelmistä tai tietokantamuodoista välittämättä. Kirjastojen omien tietokantojen suuritöistä ylläpitoa yhteishakumahdollisuudet eivät kuitenkaan poista. Monenkirjavista tietokantavirityksistä on tietenkin haittaa tietoa hakevalle. Tuloksethan voivat vääristyä tai niitä saattaa olla vaikea tulkita.
Miten tietokanta syntyy
Miten kaikkien yleisten kirjastojen yhteisen tietokannan saisi aikaan?
Tarvitaan ylläpitäjä. Minusta se voisi mainiosti olla Kansalliskirjasto. Rahaahan yhteisen tietokannan perustaminen vaatii, ja rahoittajan virka lankeaisi luontevasti opetusministeriölle. Kaikkien yleisten kirjastojen tietokantojen konvertointi tulee olemaan valtava urakka. PIKI-konversiot kokeneena tiedän, että tuplatietueiden poistaminen ja tietokannan huolto tulisi vaatimaan useita henkilötyövuosia.
Jos olemassa olevat tietokannat saisikin yhteen, niin miten tietokanta sitten kasvaa ja täydentyy jatkossa? Kirjastothan tarvitsevat jo aineiston hankintavaiheessa tiedon hankittavasta teoksesta.
Unelma elää näin: kirjastojen hankintavaiheessa tarvitsemat tiedot saataisiin yhteisestä tietokannasta. Nykyisin kirjastot saavat ns. tuotetietueita tai minitietoja hankintaa varten BTJ:stä tai Kirja-Välityksestä. Osa hankintavaiheen luettelointitiedoista luodaan itse kirjastoissa primaariluetteloinnilla, mm. osa vieraskielisestä aineistosta, av-aineistosta, kotiseutuaineistosta ja elektronisesta aineistosta.
Ei siis riitä, että kirjastojen olemassa olevat kokoelmatiedot yhdistetään. Yhteisen tietokannan luonti pitää alkaa jo hankintavaiheessa. Tämä herättää ainakin seuraavia kysymyksiä:
1) Mikä osa luettelointitiedoista olisi saatavissa valmiina?
2) Kuka olisi oikeutettu luetteloimaan tietoa yhteiseen tietokantaan?
3) Pitäisikö luetteloitsijalle suunnitella oma erillistutkinto?
4) Millä tavalla yhteisen tietokannan huoltajille saadaan rakennettua kaikkien kirjastojen hyväksymät pelisäännöt?
Kuvailut kuvioihin
Ison ongelmaryhmän muodostavat yhteiseen tietokantaan liittyvät teosten kuvailut, lyhennelmät ja kansikuvat. Eihän ole mitään järkeä siinä, että kansikuvia skannattaisiin ja tiivistelmiä tallennettaisiin eri kirjastojärjestelmien omiin tietokantoihin. Nykyään kuvaustietoja toimittavat aineiston hankintavaiheessa BTJ ja Kirja-Välitys. Kirjastojen tietokantoihin luodaan linkit näiden toimittajien palvelimille, jossa tietoja säilytetään. Kuvailutietojen tulisi olla turvallisessa paikassa, missä ne säilyvät vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja.
Kuvailuaineistonkin olisi siis mielestäni sijaittava yhteisessä tietokannassa. Nykytilanteessa ärsyttää se käytäntö, missä kuvailutiedot vaihtelevat toimittajasta riippuen. BTJ:n kuvailutiedot ovat Finmarcin kentässä F571; se ei edes näy Nellin hakutuloksissa. Kirja-Välitys puolestaan tallentaa ne tuotetiedoissaan sekä kenttään F571 että kenttään F856. Kirjastojen on tällöin poistettava toinen kenttä, ja yleensä tieto jätetään kenttään F856. Se kun näkyy Nellin hakutuloksissa. Kuvailutietoja voi olla myös itse luettelointitietueessa, mm. kentässä F519. Erilaisten Web 2.0-palvelujen yleistyessä kuvailutietojen näyttäminen tulee tärkeäksi. Tarvitaankin kirjastojen yhteistä päätöstä kuvailutietojen näyttämisestä omissa verkkopalveluissa ja Nellin tapaisissa yhteishakuportaaleissa.
Vuorovaikutteisuutta
Kirjastojen verkkopalveluihin kehitellään monia vuorovaikutuksellisia palveluja: mm. keskusteluja teoksista tai kirjaston aineistosta, blogeja ja pisteytyksiä. Tällaiset palvelut vaativat aika ison verkkoyhteisön. Ihanteelliseksi kooksi on arvioitu 5 miljoonaa henkilöä. Sehän olisi aika sopivasti Suomen koko. Yhteinen aineistorekisteri voisi luoda perustan kirjastojen kokoelmia koskeville vuorovaikutteisille tai yhteisöllisille palveluille, eikä se olisi sidoksissa kunkin kirjaston käyttämään kirjastojärjestelmään.
Yhteisen aineistotietokannan pohjaa voisi hyödyntää myös kohderyhmille suunnatuissa verkkopalveluissa, kaunokirjallisuuden portaalissa, lasten tai nuorten kirjallisuusportaaleissa, oman kirjaston yhteisöllisyyteen pohjautuvissa palveluissa jne.
Nälkä kasvaa
Pitääkö yhteisen tietokannan olla vain yleisten kirjastojen tietokanta? Voisiko yhteisen tietokannan rakentaa koko Suomeen, niin yleisille, tieteellisille kuin erikoiskirjastoillekin? Onhan iso osa aineistosta päällekkäistä, ja asiakaskuntakin on pitkälti yhteistä. Yhteisöllisten palvelujen väestöpohja laajenisi samalla. Tässä tapauksessa voisi vanhaa sanontaa muokata niin, että mitä isompi pata ja mitä enemmän kokkeja, sitä parempaa soppaa siitä syntyisi.
Yleisissä kirjastoissa on aika vähän luetteloitu elektronista aineistoa tai verkkoaineistoa kirjastojen tietokantoihin. Tällä alueella yhteinen tietokanta auttaisi merkittävällä tavalla ja se säästäisi paljon työtä. Palvelu parantuisi, ja lopputuloksena syntyisi toimiva linkkikirjasto.
Solmukohtia
Kirjastoissa tarvitaan tietysti jatkossakin kirjastojärjestelmä. Tämä peruslähtökohta herättää ainakin seuraavia kysymyksiä:
1) Voitaisiinko aineistotiedot kuitenkin hakea kirjastojen yhteisestä tietokannasta, vai olisiko tiedot tallennettava myös paikallisesti esimerkiksi kopioluetteloimalla yhteisestä tietokannasta?
2) Vai kartutettaisiinko yhteistä tietokantaa liittämällä siihen tietoja paikallisista tietokannoista?
3) Minne liitetään kirjastojen lainauspalveluja varten tarvittavat nidetiedot? Jos nekin haetaan yhteisestä tietokannasta, voiko tuloksena olla tietoliikenneongelmia ja järjestelmän käyttökatkoksia.
4) Mistä saadaan jo aineiston hankintavaiheessa tarvittavat luettelointitiedot.
5) Minne ja missä muodossa tallennetaan kuvailutiedot ja kansikuvat.
Kirjastoissa tarvitaan jatkossakin asiakastietokanta mm. lainauspalveluja varten. Olisiko mahdollista, että sekin yhdistyisi? Ainakin asiakastietojen siirtyminen etälainauksen kohdalla on askel tähän suuntaan. Etälainaus tuo mukanaan myös selkeän tarpeen yhtenäistää kirjastojen käytäntöjä: mm. laina-aikoja ja maksuja.
Unelma elää!
Onko kirjastoilla tulevaisuudessa oltava omia ja toisistaan poikkeavia tiedonhakujärjestelmiä?
Yhteisen aineistotietokannan seurauksena Nelli-tyyppinen yhteishaku voisi palvella asiakasta parhaiten. Se, mitä on kuultu mm. Primo-hausta, kuulostaisi houkuttelevalta: takana kun on iso yhteinen tietokanta ja mahdollisuus rakentaa hyvinkin paikallisia hakuportaaleja.
Luonnollinen etenemistapa asiakkaalle kirjastojen aineistoja hakiessa on tietysti lähtö ruohonjuuritasolta eli sieltä, mistä haettava aineisto olisi nopeimmin saatavissa. Asiakkaalle läheisin kirjaston käyttöliittymä on oman kirjaston palvelu. Siellä hän uusii lainansa ja hakee samalla uutta aineistoa. Tulevaisuudessa asiakas käyttää kirjastonsa palvelua ehkä jonkun asiakkaan omassa käyttöliittymässä tai -ympäristössä olevan pikalinkin kautta. Kirjastojen omien räätälöityjen verkkokirjastojen tilalla jatkossa tulevat olemaan erilaiset pikalinkit. Niiden kautta asiakas pääsee nopeasti juuri haluamaansa palveluun, mutta hän voi myös laajentaa hakuja kirjautumatta erilliseen palveluun. Yhteisen tietokannan käytön ja kirjastojärjestelmien rajapinnat ovat haasteellinen työsarka.
Unelma kaikkien kirjastojen jopa maailmanlaajuisesta tietokannasta elää!
”Mutta vaalikaamme nuoria virkeitä unelmia: Unelmaa yhteisestä maailmankylästä ja tiedon valtaraitista, joka on pian kaikkien vapaasti tallattavissa. Unelmaa universaalikirjastosta, jonka kasvulle varat ja arkkitehtuuri eivät aseta mitään esteitä, jonka kaikki teokset ja dokumentit ovat kenen tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa luettavissa, josta tieto virtaa kahlehtimattomana kyminä kaikkien purjehtia.” Leena Krohn
