Väinämöisestä tieteen Eurooppaan
Näyttelytoimintaa Helsingin yliopiston kirjastossa 1906–2000
Esko Rahikainen
“Landströmin metodin suoraviivainen soveltaminen Kalevalan hahmoihin aiheuttaa katastrofin. Väinämöisillä ja muilla miehen kaltaisilla tuntuu olevan vain kaksi irvistystä joka lähtöön, yhtä kouristuksenomaisia molemmat. Neidot puolestaan muistuttavat hämärästi koulun vanhoja opetustauluja tai pikemminkin Viola-tyttöjä. Kaiken tämän rinnalla Nakke Nakuttaja ja Prinssi Rohkea alkavat vaikuttaa emotionaalisten vivahteiden aarreaitoilta.” HS 17.3.1985
Näin sovelsi Helsingin Sanomien taidekriitikko, nykyisin Espoon Emma-taidemuseon johtaja Markku Valkonen omaa taidekäsitystään Björn Landströmin Kalevala-kuvitusnäyttelyyn, joka oli alkuvuodesta 1985 esillä Helsingin yliopiston kirjaston Agricola-huoneessa. Kansalliseepoksemme ensilaitoksen julkaisemisesta oli kulunut 150 vuotta ja Akseli Gallen-Kallelan maalaamille kansalliseen ikonostaasiin kuuluville kalevalahahmoille haettiin jos ei kilpailijaa, niin vaihtelua ja huumoria. Toki Valkonen tunnusti, että ”Landstömillä on maailmanmainetta niittänyt tyylinsä, joka kyllä sopii esineitten havainnollistavaan kuvaamiseen”, mutta ei luonnu ihmisten esittämiseen.
Kirjaston Galleria Rotundassa nähtiin sen 1980 alkaneen hieman yli kymmenen vuoden olemassaolon aikana mainio kavalkadi suomalaista nykygrafiikkaa ja vähän vanhempaakin – ensimmäisenä näyttelynä Topi Vikstedtin grafiikkaa, sitten Erkki Tanttua ja Kilven Albatrossin tarinaa, Maija Karman satukuvitusta, Inari Krohnin grafiikkaa, Pentti Lumikankaan pylväsmaisemia, Olli Oinaan valokuvanäyttely Occideia, oli elokuvajulisteita, nuottikansia, ja viimeisinä kirjastoarkkitehtuuria. Kaikkiaan 39 näyttelyä ja näyttelyvihkoa, jotka tallensivat näiltä osin taidehistoriaa. Taidetta nähtiin myös Rotundan 4. kerroksen vitriineissä, esimerkkinä keväällä 1997 naistaiteilijoiden, mm. Helene Schjerfbeck, Tove Jansson, Helmiriitta Honkanen ja Elina Luukanen, tekemien exlibriksien näyttely, jonka aineisto oli koottu kirjaston kokoelmasta.
Uusia näyttelytiloja
Helsingin yliopiston kirjaston omiin kokoelmiin pohjautuva näyttelytoimina on aina ollut ensisijaisena ja sen alkuvaiheista kirjoittaa Eeva Mäkelä-Henriksson seuraavasti: ”Varsinainen näyttelytoiminta alkoi vuonna 1906, kun erikoiset näyttelyvitriinit saatiin rotundan pohjakerrokseen ja ns. eteläsaliin. Näyttelyt olivat alkuaan vakionäyttelyitä, joihin sisältyvää aineistoa, kotimaisen kirjallisuuden varhaispainatteita, karttaharvinaisuuksia, kirjarariteetteja vaihdettiin silloin tällöin. Erikoisnäyttelyitä järjestettiin lahjoituksia saataessa, merkittävien vierailujen tai yliopistollisten kongressien yhteydessä.” Huomattava vilkastuminen tapahtui Mäkelä-Henrikssonin mukaan 1957, kun suuren peruskorjauksen jälkeen saatiin pääkirjastoon erityinen näyttelyhuone, joka sijaitsi eteiseen tultaessa oikealla, missä nykyisin on vaatesäilytys ja kirjamyymälä. Ensimmäisinä näyttelyinä Matti Pohdon kuoleman 100-vuotisnäyttely ja Ida Aalbergin 100-vuotisnäyttely. Tästä tilasta luovuttiin tuvallisuussyistä ja Agricola-huoneeksi nimetty uusi näyttelyhuone kirjaston kellarikerroksen kahvilan vieressä avattiin 1981.
Kirjaston 1959 ilmestymisensä alkanut tiedotuslehti on ollut erinomainen lähde seurattaessa näyttelytoimintaa. Ensimmäisten vuosien näyttelyistä voi mainita Helsinki pääkaupunkina näyttelyn 1962, William Shakespeare-näyttelyn 1964 ja Dante Alighierin muistonäyttelyn 1965.
Kirjaston ”sankareihin” kuuluu jo mainittu kirjojenkerääjä Matti Pohto.
Maaliskuussa 1967 järjesti yliopiston kirjasto pienessä juhlasalissa Matti Pohdon syntymän 150-vuotisjuhlan ja sen yhteydessä kirjastoon muistonäyttelyn Pohdon elämästä ja toiminnasta vanhojen kirjojen kerääjänä. Kuten tunnettua oli Pohdon asiantuntemus ja testamenttilahjoitus ratkaisevan tärkeitä yliopiston kirjastonhoitajan F. W. Pippingin uudelleen luetteloidessa ja kootessa Turun palossa tuhoutunutta suomalaista kirjallisuutta.
Dinosaureja ja kirjataidetta
Näyttely-yhteistyötä on ollut monien kulttuurilaitosten kanssa. Esimerkkinä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka kanssa kirjasto toteutti 1977 Runebergin teosten kuvitusta esittelevän näyttelyn ja ”viimeisen dinosaurin” Aaro Hellaakosken elämää ja tuotantoa esittelevän näyttelyn vuonna 1993 kirjaston Agricola-huoneessa. Hellaakoski-näyttelyn tekstit oli laatinut Raija Majamaa. Agricola-huoneen näyttelyistä on mainittava myös Suomen kirjataiteen komitean 50-vuotisjuhlanäyttely syksyllä 1996.
Kirjastossa oli jo 1972 kesänäyttely kuvitetusta suomalaisesta kaunokirjallisuudesta. Tämä oli aikaa jolloin kirjasto ja sen näyttelyt olivat avoinna myös sunnuntaisin 14–20:een. Tuolloin oli uusi näyttelytoimikunta Eeva Mäkelä-Henriksson, Marja Lounassalo ja Ari Tolvanen juuri asetettu. Näyttelykatsauksessa on kiinnostava tieto: vanhin Suomessa kaunokirjalliseen teokseen valmistettu kuva on B. F. Godenhjelmin piirros J. L. Runebergin runokokoelmaan Dikter vuonna 1830. Kuvia oli vain yksi, mutta ensimmäiset useilla kuvilla varustetut teokset olivat nekin Runebergin: 1870-luvulla Edelfelt kuvitti Julkvällen ja Jac. Ahrenberg Hannan.
Myös Svenska Litteratursällskapetin kanssa on tehty näyttely-yhteistyötä, onhan seuran kokoelmia yliopiston kirjaston varastossa ja kyse yhteisestä kansallisesta kulttuuristamme. Eräänä omaperäisenä näyttelynä voi mainita Viehkeyttä, värssyjä väsäämistä. Naisen kädenjälki arkistossa – Vardagsknop och heldagspyssel. Arkiverad kvinnoverklighet, jossa Petra Hakala, Agneta Rahikainen ja Anne Alakallaanvaara olivat suunnittelijoina ja aineistoa valitsemassa.
Muita näytteilleasettajia
Yliopiston kirjasto on myös antanut kulttuuriyhteistyön nimissä Agricola-näyttelyhuoneen ulkopuolisten tahojen käyttöön. Robert Musil -näyttely 1972, unkarilaisen kirjataiteen näyttely 1975, Kauniita kirjoja Sveitsistä 1981, Folkkultursarkivet 50 vuotta 1987 ja 1992 yhteistyössä virolaisten kanssa Me olemme kansakunta. Viron kansallinen herääminen 1800-luvun jälkipuoliskolla. Baltia oli aiheena myös 1997 Liettuankielinen kirja 450 vuotta -näyttelyssä, järjestäjinä Liettuan kansalliskirjasto, Donelaitis-seura ja Helsingin yliopiston kirjasto. Puolan kansallisrunoilija Adam Mickieviczin elämä ja tuotanto oli näyttelyteemana 1998. Helsingin yliopiston kirjastossa on autonomian ajan vapaakappaleoikeuden ansiosta huomattava puolalaisen kirjallisuuden kokoelma. Vielä yhteistyöstä esimerkkinä Suomen Egyptologinen seura, joka juhlisti satavuotista toimintaansa näyttelyllä 1999.
Kirjasto on myös lainannut aineistojaan muualla Suomessa pidettäviin näyttelyihin ja ollut järjestämässä näyttelyitä ulkomaillekin. Esimerkkinä Lenin-kirjastossa Moskovassa toukokuussa 1978 avattu näyttely Kalevala Suomessa. Näyttelyaineiston oli koonnut yliopiston kirjasto ja aineisto – 200 teosta, äänilevyjä, kasetteja ja valokuvia. Aineisto lahjoitettiin Lenin-kirjastolle ja kirjoihin kiinnitettiin exlibris. Kustantajilta saatiin kirjoja ja yhteistyötä tehtiin Kansanrunousarkiston, Kalevala-seuran, Kalevalaisten naisten sekä yliopiston taidehistorian laitoksen kanssa. Suomalaisia tietosanakirjoja esiteltiin Tukholman Kuninkaallisessa kirjastossa ja Uppsalassa Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen laitoksia 1979.
Bearers of the Word
Finnish literature 20th Century -näyttely vuonna 1970 oli osana Suomesta Yhdysvaltojen itsenäisyyden 200-vuotisjuhlaan lähetettävää näyttelyohjelmaa. Näyttelyn tilaajina oli ulkoministeriö ja USA-Bicentennial -juhlatoimikunnan Suomen toimikunta. 23:lla teksti- ja kuvapaneelilla esiteltiin 1900-luvun suomalaista kirjallisuutta. Taustamusiikiksi oli Musiikin tiedotuskeskus valinnut Sibeliuksen sävelmiä. Yliopiston kuvalaitos hoiti kuvaukset, aineistoa saatiin kirjaston lisäksi eri kustantajilta, teknisestä toteutuksesta vastasi taiteilija Börje Rajalin. Kirjastosta oli näyttelyn suunnittelussa mukana Pekka Kiukkonen, Marja Lounassalo, Eeva Mäkelä-Henriksson ja Maija Suhonen. Aila Lassila huolehti käännöksistä ja Saima Immonen tekstien puhtaaksi kirjoittamisesta. Näyttely oli esillä Columbian yliopistossa New Yorkissa, Indianan yliopistossa , North Western yliopistossa Illinoisissa ja sittemmin myös Detroitissa ja Baltimoressa.
Samoihin aikoihin oli Helsingin yliopiston kirjastossa Amerikan kaikuja -näyttely, jossa esiteltiin siirtolaisten julkaisutoimintaa. Näyttelyssä oli esillä tiettävästi ensimmäinen amerikan-suomalaisten julkaisu, A. J. Muikun toimittama Hancockissa Michiganissa julkaistu Amerikan-suomalainen lehti vuodelta 1876.
Yhdysvaltain kongressin kirjastossa oli vuoden 1992 toukokuusta syyskuuhun esillä amerikan-suomalaisen siirtolaiskirjallisuuden näyttely Bearers of the Word. Finnish Immigrant Literature in America 1876–1992. Aineiston pääosa Kongressin kirjastosta, jonka johtaja James Billington vieraili Suomessa puhemies Kalevi Sorsan vieraana ja tässä yhteydessä myös näyttelyn idea syntyi. Billington avasi itse näyttelyn. Näyttelyssä oli paikallisten kirjastojen ja arkistojen lisäksi aineistoa Helsingin yliopiston kirjastosta ja Museovirastosta. Suomesta lähetetyn aineiston kokosi järjestäjien toiveiden pohjalta Esko Rahikainen.
Avajaisesitelmässä ylikirjastonhoitaja Esko Häkli painotti sitä, että peräti 98% amerikansuomalaisista oli lukutaitoisia, kun kaikista Amerikan siirtolaisista joka neljäs ei osannut lukea. Tämä seikka ja amerikansuomalaisten vilkas julkaisutoiminta – yli 5000 kirjaa ja 350 sanoma- ja aikakauslehteä – olivat perusteena näyttelyn nimelle
Bearers of the Word – Sanansaattajat.
Koillisväylä, Luther ja kirja Suomessa
Yliopiston kirjasto on ollut kokoelmineen ja asiantuntijoineen mukana myös monissa ”suurnäyttelyissä”, joissa kirjaston omat näyttelytilat ovat olleet riittämättömiä. Tutkimusmatkailija A. E. Nordenskiöldin toimintaa tiedemiehenä, kartografisen kirjallisuuden ja karttojen keräilijänä sekä Koillisväylän löytäjänä esiteltiin Helsingin kaupungintalossa 1979 ja tuomiokirkon ”kryptassa” 1992. Aineistoa oli myös Ultima Thule. Pohjoiset löytöretket -näyttelyssä tennispalatsissa 2002. Kirjaston lisäksi on näyttelyjärjestäjinä mainittava Juha Nurminen ja Nils-Erik Raurala John Nurminen Oy:stä. Heidän innostuksensa, asiantuntemuksensa sekä eräiltä osin myös konsernin omat kokoelmat ovat olleet näyttelyjen ja näyttelyjulkaisujen toteutumisessa tärkeällä sijalla. Kansalliskirjaston asiantuntijoina ovat olleet Esko Häkli ja karttojen osalta Leena Miekkavaara ja sittemmin Cecilia Riska. Kuten tunnettua ostettiin A. E. Nordenskiöldin kansainvälisestikin arvokas karttakokoelma yliopistolle 1902. Kokoelmaa esiteltiin Helsingin kaupungin juhlavuonna Terra Cognita – Maailma tulee tunnetuksi -näyttelyssä syksyllä 2000 Snellman-salissa.
Toinen ”sankari” on ollut uskonpuhdistaja Martti Luther, jonka toimintaa, julkaisuja ja merkitystä esiteltiin juhlavuonna 1983 tuomiokirkon ”kryptassa” Luther 500 -näyttelyssä. Professori Matti Klinge kirjoitti näyttelyn nähtyään Helsingin Sanomiin Luther-kultista ja kiitti esillepanoa. Kuriositeettina maininta näyttelyyn lippuja ostamaan tulleista rouvista, jotka osoittivat näyttelyluetteloa ja kysyivät: ”Onko tuo se kirja, joka jokaisen suomalaisen pitäisi omistaa, kuten Eila Jokela (Kotiliesi) sanoi?”
Näyttelyn erikoisuuksiin kuului entisaikain asuun pukeutunut kirjanpainaja, yliopiston kirjaston virkailija Jukka Häyry, joka näytti vanhoilla laitteilla kuinka kirjoja Lutherin aikana painettiin.
Berliinin Suomi-instituutti tilasi Helsingin yliopiston kirjastolta 1997 Martin Luther und die Reformation in Finnland -kiertonäyttelyn. Sen tekstit laati professori Simo Heininen, graafisen suunnittelun teki Maarit Inbar ja kuva-aineiston kokosivat Esko Rahikainen ja Olli Oinas. Näyttely oli erittäin suosittu ja on kiersi Saksassa pitkään kävijämäärän noustessa yli 100 000:n.
Kansallismuseon tiloissa oli 1988 yliopiston kirjaston ja Museoviraston toteuttama Kirja Suomessa 500 vuotta -näyttely ja 1992 Biblia 350 -näyttely. Kirja Suomessa kuului Suomalaisen kirjan juhlavuoden tapahtumiin ja Helsingin juhlaviikkojen näyttelyohjelmistoon. Eeva Mäkelä-Henriksson aloittaa näyttelyn seikkaperäisen selostamisen kirjaston tiedotuslehden 8/1988 numerossa toteamalla näyttelyn valaisevan Suomen kirjallisen kulttuurin varhaisvaiheita 1100-luvulta alkaen edeten 1700-luvun jälkipuolelle. Erityisosastossa esiteltiin kirjan tyylihistoriaa nykypäiviin asti.
Kirjoja jotka muuttivat maailmaa
Helsingin yliopiston kirjasto on tieteellinen kirjasto ja näyttelyiden asiantuntijoina ja tekstien kirjoittajina ovat usein juuri yliopiston tutkijat. Esimerkkejä on riittämiin. 1975 esitteli 100-vuotias Suomen Historiallisen Seura suomalasia historian tutkimuksia, seuraavana vuonna yliopiston kirjasto ja Suomen Oppihistoriallinen Seura Kirjoja jotka muuttivat maailmaa – Tieteen merkkiteoksia viideltä vuosisadalta. Näitä seurasi kasvi- ja eläinkirjoja viideltä vuosisadalta näyttelyt – onhan kirjasto myös luonnontieteiden ja lääketieteen osalta maan merkittävin oppihistoriallinen kirjasto. Vuoden 1984 Pallojen maailma – tähtitiedettä ennen Kopernikusta -näyttelyn luettelo myytiin loppuun ja siitä otettiin uusi painos. 1987 oli vuorossa Liikkeen lait. Newtonin Principia 300 vuotta.
Edellisenä vuonna esiteltiin 80-vuotiaan itsenäisen Suomen tieteen taivalta Ad Parnassum -näyttelyssä Agricola-huoneessa. Kaksitoista yliopiston professoria – Risto Alapuro, Matti Eronen, Juhani Härmä, Sören Illman, Matti Keltikangas, Simo Knuuttila, Ilkka Niiniluoto, Risto Pelkonen, Pekka Pyykkö, Erkki Salmenhaara, Kaarlo Tuori ja Heikki Ylikangas – esitteli seinäplansseissa ja vitriineissä oman tieteenalansa huippusaavutuksia ja nimekkäimpiä tutkijoita. Heistä avajaisissa oli paikalla akateemikot Georg Henrik von Wright ja Erik Allardt. Näyttelyn olivat suunnitelleet ja visualisoineet asiantuntijoiden kanssa Esko Rahikainen ja Olli Oinas.
Kirjaston vanha kahvila, joka aikoinaan oli palvellut pannuhuoneena restauroitiin Kansalliskirjaston Galleriaksi, ja ensimmäisenä ja lähes uraauurtavana näyttelynä oli vuonna 2000 kirjaston ja Kristiina-instituutin yhdessä tuottama Tiedenaisia – Suomalaisia tiedenaisia eilen ja tänään, jonka suunnitteluryhmän johtajana oli professori Päivi Setälä ja jäseninä Liisa Husu, Eva Isaksson, Elina Katainen, Kristina Linnovaara, Marja Nykänen, Eeva Peltonen, Esko Rahikainen ja Päivi Salmesvuori. Visuaalinen totetus Maarit Inbar. Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja näyttely kuului kulttuurivuoden ohjelmistoon.
Kukapa olisi ennen näyttelyä kuullut ensimmäisenä suomalaisnaisena tohtoriksi väitelleestä Lydia Sesemannista, jonka kemian alan väitöskirja tarkastettiin Zürichissä 1874. Ensimmäisenä Suomessa väitteli Karolina Eskelinen (lääketiede), Emma Irene Åström ehti ensimmäisenä naismaisteriksi 1882, mutta vasta 1927 saatiin ensimmäinen naisprofessori, Alma Söderhjelm Åbo akademiin. Agnes Sjöberg puolestaan väitteli ensimmäisenä naisena Euroopassa lääketieteen tohtoriksi Leipzigin yliopistossa.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen muistutti avajaispuheessaan naisten yliopisto-opiskelun yleistyneen meillä varhemmin kuin muualla Euroopassa, mutta naiset ovat silti yhä aliedustettuina tutkijakunnassa. Tiedenaisia on myös verkkonäyttelynä osoitteessa www.kansalliskirjasto.fi/kulttuuritoiminta/verkkonayttelyt/tiedenaisia.html
Tieteen Eurooppaa
Tiedenaisia-näyttely sai pian jatkoa, kun Kansalliskirjaston galleriassa avattiin 19.10.2000 Helsingin yliopiston kirjaston, Suomen Akatemian ja Suomen oppihistoriallisen seuran yhteishankkeena näyttely Suomi tieteen Euroopassa. Opetusministeri Maija Rask korosti avajaissanoissaan Suomen kiinteää sidosta Eurooppaan, josta olemme taloudellisesti ja kulttuurisesti riippuvaisia, mutta olemme myös antaneet oman panoksemme Euroopan henkiseen ja aineelliseen kulttuuriin. Avajaisesitelmässä kansleri Lauri Saxén muistutti siitä, etteivät menneiden vuosisatain suomalaistutkijat esiintyneet Euroopassa Suomen tunnuksia kantaen. Tämä yleistyi vasta itsenäisyyden aikana.
Näyttely lienee ollut laajin ja monipuolisin suomalaisen tutkimuksen kansainvälisen merkityksen esittely mitä kirjaston tiloissa on koskaan ollut. Asiantuntemusta saatiin yliopiston eri alojen tutkijoilta, planssitekstejä laativat pääasiassa Jussi Nuorteva, Anto Leikola, Klaus Karttunen, Tapio Markkanen ja Olli Lehto. Suomen akatemian osastossa oli mahdollisuus tutustua uusimpaan huippututkimukseen, neuroverkkojen käyttöön tietomassojen hallinnassa, kudosteknologiaan ja biotekniikaan. Osaston nurkassa oli diluutiojäähdytyksellä varustettu kaksoisdemagnetointikryostaatti, jolla on tehty kylmyyden maailmanennätyksiä! Akatemian edustajina näyttelytyöryhmässä olivat Jussi Nuorteva ja Annikki Väisänen, yliopiston kirjastosta Esko Rahikainen ja Kristina Linnovaara.
Näyttely oli myös osana Tieteen päiviä ja siihen liittyi esitelmäsarja. Lähempiä tietoja näyttelyssä esitellyistä tiedemiehistä ja naisista ”F. W. A. Argelanderista Robert Tigerstedtiin ja Pirjo Helena Mäkelään” on Helsingin yliopiston kirjaston tiedotuslehdessä 4/2000. Sen kansikuvassa nobelistimme A. I. Virtanen tervehtii lehmää, jolla oli niin suuri merkitys hänen tutkimustyössään.
Paluu perusnäyttelyihin
Näyttelyt ovat kirjaston ja sen kokoelmien näyteikkunoita, joissa kirjasto esittelee yhteistä henkistä kulttuuriperintöämme, oli se sitten tieteen, taiteen tai muun inhimillisen toiminnan tulosta. Tämän näyttelytoiminnan arkipäivää edusti parinkymmenen vuoden ajan Agricola-huone, jonne vielä hetkeksi palaamme. Jo mainittujen lisäksi siellä nähtiin mm. sukukansojemme kirjallisuutta esittelevä Ugrien kehto ja ensimmäinen inkunaabelinäyttely kirjaston historiassa. Tätä oli kyselty jo sota-aikana, mutta silloinen ylikirjastonhoitaja Lauri Tudeer totesi aineiston olevan pakattuna evakuointia varten. 1991 esiteltiin vanhoja, kauniita joululehtiä ja 1993 oli suosittu huvipurjehduksen historiaa esittelevä näyttely Tuulen teillä – Frisk Bris. Hufvudstadsbladetin toimittaja lainasi näyttelyä esitellessään Albert Einsteinia: ”Segling är den enda idrott som tilltalar mig.” Näyttelyn yhteydessä jaettiin Christoffer H. Ericssonin laatimaa katsausta huvipurjehduksen historiaan, joka julkaistiin myös kirjaston lehdessä 7/1993. Samaan teemaan, mutta ammattimerenkulun osalta palattiin vuonna 2006 Kap Horn – Suomalaisia kertomuksia -näyttelyssä. Tämän Esko Rahikaisen, Ricardo Paradan ja Olli Oinaan toteuttaman näyttelyn uutuus oli Agricola-huoneessa pyörivä multimediaesitys, jonka Parada ja Rahikainen olivat suunnitelleet. Näyttelyn myötä Agricola-huone otettiin pysyväksi lisätilaksi kahvilanäyttelyihin.
Mutta takaisin 1990-luvulle, jolta mainittakoon paleontologi Björn Kurténin muistonäyttely, Zacharias Topeliusta sanomalehtimiehenä, kirjailijana ja kansanvalistajana esittelevä näyttely, sekä edelleen ”Le Livré francais”, joka esitteli Sirkka Havun, Outi Merisalon ja Rainer Knapaksen asiantuntemukseen nojaten Monrepos’kokoelman ranskalaisia kirjoja. Kaikki osaltaan muistuttamassa kirjaston laajoista kokoelmista ja kirjaston merkityksestä tutkimuskirjastona.
Professori Natalia Baschmakoffin kokoama vuoden 1999 näyttely Kasaanin alueen historiasta lepäsi massiivisella kivialustalla – kirjaston Fabianiaksi nimetyssä rakennuksessa aikaisemmin toimineen farmasian laitoksen entisessä vetokaapissa. Samana vuonna oli Fabianiassa Venäjän kansallisrunoilija A. S. Puškininin elämää ja tuotantoa esittelevä näyttely. .
Kuriositeettina on mainittava lopuksi Esa Vehmasen Taideteolliseen korkeakouluun oppilastyönä 1995 tehty hieno, omaperäinen Immateria eli kirjasto toisessa valossa. Sen näyttelytilana oli koko kirjasto.
Kirjaston näyttelytiloissa kävijämäärät ovat vaihdelleet 300:n ja 1200:n välillä. Luther-näyttelyssä tuomiokirkon kryptassa kävi yli 7000 ja Nordenskiöld-näyttelyssä kaupungintalolla yli 13 000 näyttelyvierasta. Näyttelyiden kestoajat ovat vaihdelleet kuukaudesta yli puolen vuoden.
Vastaavina näyttelykoordinaattoreina ovat monien asiantuntijoiden ja kollegoiden tuella toimineet Eeva- Mäkelä-Henriksson tässä kuvatun ajan ensi vuosikymmeninä sekä Esko Rahikainen 1991–2000 ja Inkeri Pitkäranta 2000– .
