Sivistyksen voimalla Kansalliskirjastossa – Snellman-näyttelyn arkea ja juhlaa
Raimo Savolainen
Vuonna 2006 vietettiin suomalaisen sivistyksen esitaistelijan ja modernin kansalaisyhteiskunnan rakenteiden kehittäjän juhlavuotta: Johan Vilhelm Snellmanin syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta ja kuolemasta 125 vuotta. Juhlavuoden valmistelua varten valtioneuvoston kanslia kutsui marraskuussa 2003. J. V. Snellmanin 200-vuotisjuhlavuoden hankkeeseen 31 tahoa suunnittelemaan monipuolinen ohjelma. Lopputuloksena syntyi 269 tilaisuutta, erilaista ohjelmaa oli 150 päivänä. Heti juhlavuoden alussa avattu kansalliskirjaston näyttely Johan Vilhelm Snellman –Eurooppalainen ajattelija synnytti tärkeän latauksen koko juhlavuoden vietolle. Huolellinen julkistaminen; lehdistötilaisuus, seminaari, haastattelut ja opastukset toivat näyttelylle näkyvyyttä. Lukuisten kotimaisten kohteiden lisäksi näyttely kiersi juhlavuoden aikana myös Saksassa, Ruotsissa, Unkarissa, Virossa, Latviassa ja Venäjällä.
Kansalliskirjasto oli ajoissa liikkeellä kuten aina. Keväällä 2005 Inkeri Pitkäranta kutsui kokoon näyttelytyöryhmän, jonka muodostivat allekirjoittaneen lisäksi Carola Häntsch, Rainer Knapas, llkka Niiniluoto ja Eero Ojanen. Graafikoksi kutsuttiin Marjaana Kinnermä. Kiitollisena tehtävänä oli kiteyttää Kansalliskirjaston Gallerian plansseihin ja vitriineihin suomalaisen kansakunnan rakentamisen askelmerkkejä. Tarkoitus oli kuvata prosessi, jossa päähenkilö oli uskollinen juurilleen mutta ajatteli kosmopoliittisesti. 1800-luvun hengenrakennuksen maisemaikkunan avaamista helpotti, että käytössä oli Snellmanin laajan kirjallisen tuotannon alkukielinen editio ja niiden suomennokset. Ne toimivat astinlautana koko juhlavuodelle, jonka teema nousi Snellmanin elämäntyöstä ja sen merkityksestä.
Monessa roolissa elämänsä aikana toimineen Snellmanin ohjelma lähti siitä, että jos suomalaiset eivät herää valtiolliseen ja sivistykselliseen itsetietoisuuteen, se oli kuoleva kansa: sivistyksen voima oli sen ainoa pelastus. Työskennellessään tämän tavoitteen saavuttamiseksi Snellmanissa yhdistyivät perinpohjainen tutkija, syvällinen ajattelija, ennakkoluuloton ideoija, tarmokas julistaja sekä asiantunteva ja pelkäämätön toteuttaja. Hän toteutti johdonmukaisesti omaa ohjelmaansa ja pyrki saamaan sen käytäntöön olosuhteiden sen salliessa. Näyttelytyöryhmä sai ennakkoluulottomasti lähteä rakentamaan kokonaiskuvaa tästä lujasta vakaumuksesta ja tuomaan esiin niitä aineksia, joista se oli luotu. Toisaalta ne kiteytettiin lyhyisiin luonnehdintoihin ja kuviin huolella suunniteltuihin plansseihin, toisaalta vitriineihin aseteltuun asiakirja-aineistoon. Käytössä oli kolme suurta huonetta, nurkassa mukava nojatuoli ja käden ulottuvilla kootut teokset.
Näyttely Snellmanista eurooppalaisena ajattelijana sopii erityisen hyvin Suomen Kansalliskirjastoon, koska kansalliskirjallisuus ja kirjastot olivat tärkeässä roolissa hänen omassa sivistysprosessissaan. Sivistys nousikin koko J. V. Snellman 200 -vuotisjuhlavuoden teemaksi. Snellmanin mukaan sivistys ei tule valmiiksi minkään sukupolven aikana: sivistyksen arvo löydetään oman kokemuksen ja mietiskelyn kautta. Tällä tavalla hänen mukaansa Kiven Seitsemän veljestäkin pelastuivat hirsipuusta ja oppivat kunnon kansalaisiksi.
Sivistyksen siemen iti jo hänen lapsuudenkaupungissaan Kokkolassa, jossa merenkulun tuoma aineellinen hyvinvointi heijastui henkisen elämään. Kaupunkiin oli perustettu vuonna 1800 Suomen ensimmäisiä kirjastoja heti Vaasan ja Turun jälkeen. Yli tuhannen niteen kirjasto karttui Tukholman tervanvientimatkoilla. Tätä monipuolista kirjastoa Snellman käytti ahkerasti kouluaikanaan ja kotiopettajana ollessaan. Kerrotaan Snellmanin soutaneen usein veden keskellä kohonneen suuren siirtolohkareen päälle tutkimaan hiljaisuudessa lukuseuran kirjaston aarteita: matkakertomuksia, elämäkertoja, romaaneja, kasvistoja, fysiikan kaavoja, lääkärikirjoja ja erilaisia sanomalehtiä. Snellman mainitsee historiallisen kirjaston varustaneen hänet koko elämää varten.
Kirjastolla ja kirjoilla oli tärkeä rooli Snellmanin sivistysohjelmassa. Se käy erityisen hyvin ilmi hänen lukuvuoden alkajais- ja päättäjäispuheissaan Kuopion yläalkeiskoulun rehtorina. Hänen lähtökohtanaan oli, että sivistykseen kuului tiedon halu. Tieto on ihmiskunnan vuosituhantinen perintö. Hän pyrki huolehtimaan oppilaistaan hankkimalla teoksia lisää koulun kirjastoon. Hyvän teoksen kriteeri oli seuraava:” Hyvillä laitoksilla en tarkoita pelkästään sellaisia, joissa tekstikritiikki on hyvää, vaan pääasiassa sellaisia, jotka on varustettu hyvin kommentaarein, jotka voivat opettaa opettajan ymmärtämään opetettavan tekstin oikein ja lisätä hänen kiinnostustaan asiaa kohtaan, niin että kuulustelu muuttuu tekstin tutkimiseksi.” Samalla tavalla kansalliskirjasto ei ole teosten varastointia, lainausta, tallennusta tai kunnostusta. Näyttelytoiminta ja eri kulttuuritilaukset synnyttävät kansalaisissa juuri Snellmanin perään kuuluttamaa tiedon halua.
Eri juhlavuosien tehtävänä on jäsentää historiallista tietoa eri tapahtumien ja tilaisuuksien avulla. Kulttuuri- ja näyttelytoiminnallaan Kansalliskirjasto on tässä aivan omalla tasollaan. Siksi on ollut suuri elämys päästä rakentamaan näyttelyä osana tätä jatkumoa. Inkeri Pitkärannan ansiona on ollut tarttua meheviin aiheisiin, kutsua innostuneita ihmisiä yhteen ja resursoida sekä organisoida teknisesti hanke aikataulun mukaan kokoon. Suurien ja monien juhla- ja merkkivuosien pääsihteerinä osaan ehkä vielä herkemmin arvostaa sitä rutinoitunutta kaaoksenhallintaa, josta sain yhtenä käsikirjoittajana nauttia itsekin samaan aikaan omaa myrskynsilmää järjestäen. Siksi on mieluisaa omistaa näyttelykäsikirjoituksen myötä syntynyt jatkohanke ”Lukeva poika”, Snellman-elämäkerran lyhyt oppimäärä, kansalliskirjaston kansalaisia palvelevalle näyttely- ja kulttuuritoiminnalle.
VTT, dosentti Raimo Savolainen
Merkkivuosi 1809 -pääsihteeri
Valtioneuvoston kanslia
