Tutkija, tutkimus ja lähdeaineistot

Kristina Linnovaara

Tutkimusta palvelevassa kirjastossa itse tutkimustyö, sen haasteet ja tarpeet tulee nostaa esiin säännöllisin väliajoin. Tutkijan työhön kuuluu lähdeaineistojen etsiminen mitä erilaisimmista kirjastoista ja arkistoista. Onkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että tutkimuksen lähdeaineistoa löytyy useammasta kuin yhdestä paikasta.

Humanistis-yhteiskunnallisen tutkimuksen lähdeaineistoja ovat sekä painettu aineisto, ääni- ja kuvatallenteet että käsikirjoitusaineisto. Kansalliskirjaston lakisääteisiin tehtäviin kuuluu nimenomaan painetun kansallisen aineiston kerääminen vapaakappalekokoelmaksi, mutta kirjastolla on myös merkittävä ja kulttuurihistoriallisesti arvokas käsikirjoituskokoelma. Vapaakappalekokoelman merkitys on nimenomaan sen kattavuudessa eivätkä sen keräämistä ohjaa tutkimuksen paradigmat.

Sen sijaan käsikirjoitusaineistot päätyvät mitä erilaisimmista syistä kirjastoihin ja arkistoihin. Käsillä olevan numeron kirjoituksista voimme nähdä miten esimerkiksi A. J. Sjögrenin kielitieteelliset kirjoitukset, Waseniuksen kirjakaupan aineisto ja Calonius-Naumann-kokoelma ovat mielenkiintoisella tavalla kulkeutuneet Kansalliskirjastoon ja miten käsikirjoituskokoelmat ja niiden syntyhistoriat voisivat olla tutkimuksen aiheita sinänsä.

Viisi tutkijaa kertoo tässä numerossa tutkimuksensa kohteesta ja tutkimustyöstään. Kuten humanistisessa tutkimuksessa yleensä, niin näissäkin tutkimuksissa lähdeaineiston saatavuus, moninaisuus ja tutkimuksen kysymyksenasettelu ovat läheisessä vuorovaikutuksessa toisiinsa.

Tutkijan kokemukset tutkijantyöstä ovat itsessään mielenkiintoisia, mutta myös ensisijaisen tärkeitä kirjaston tutkijapalvelujen kehittämiselle. Tieteellisen kirjaston tuleekin palvella ensisijaisesti tutkimusta ja nimenomaan sen omista lähtökohdista. Toivomus digitaalisessa muodossa tarjottavien lähdeaineistojen selkeydestä ja käytettävyydestä on oikeutettu kuten myös yhä uusien tutkimusaineistojen saamisesta verkkoon.


Kristina Linnovaara on Kansalliskirjaston tutkimustoiminnan vetäjä.

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kklehti/22007/tutkijatutkimusjalahdeaineistot.html