Sohvaryhmistä priimuskeittimiin. - Vapaakappaleet tutkimuksen lähdeaineistona
Harri Ahonen
Mitä vapaakappalejärjestelmän ulkopuolelle jää?
Kaikki kirjapainojen tuotteet eivät kuulu vapaakappalelain luovutusvelvollisuuden piiriin. Esimerkiksi lomakkeet, osakekirjat, kirjekuoret, käyntikortit ja käärepaperit eivät ole luovutettavaa aineistoa. Luovutusvelvollisuuden ulkopuolellekin jäävää aineistoa on kuitenkin liitetty jonkin verran kansalliskokoelmaan. Esimerkiksi harvinaisia vanhoja paperinukkeja ja lautapelejä, jotka eivät kuuluneet painovapauslain (1919) luovutusvelvollisuuden piiriin, löytyy kansalliskokoelman luetteloimattomasta osasta.
Vapaakappalelainsäädäntö ei ole myöskään aina pysynyt mukana kehityksessä. Esimerkiksi 1960- ja 1970-luvuilla ulkomailla painettuja sarjakuvajulkaisuja puuttuu vapaakappalekirjastojen kokoelmista. Kansalliskokoelmaa täydennetään muun muassa niin sanotulla ulkofennica-aineistolla eli suomenkielisellä, suomalaisten julkaisemalla ja Suomea koskevalla ulkomaisella aineistolla.
Vapaakappalelainsäädäntö ei nykyisellään kata elektronisia aineistoja. Tutkimukset, jotka käsittelevät 2000-luvun alun populaarikulttuuria tulevat törmäämään lähteiden puuttumiseen. Esimerkiksi internetin roolia osana nuorisokulttuuria on vaikea tutkia ilman kattavaa verkkoarkistoa.
Nykyisen vapaakappalelain uudistaminen on ollut vireillä 1990-luvun lopulta lähtien. Uutta lakia odoteltaessa Kansalliskirjasto on käynnistänyt suomalaisten verkkojulkaisujen keräämisen kokoelmiinsa. Verkkosivujen kerääminen toteutetaan automaattisella haravointiohjelmistolla. Ohjelmalla saadaan talteen edustava otos kotimaisista verkkosivuista.
Suunnitelmissa on kolme toisiaan täydentävää haravointimenetelmää: laajat vuosittaiset keräykset, valikoidut keräykset sekä niin sanotut teemakeräykset. Esimerkiksi tänä vuonna verkkoarkistoon on kerätty erityisinä teemoina eduskuntavaaleihin ja euroviisuihin liittyviä verkkosivuja.
Harri Ahonen on kansalliskokoelmasta vastaava kirjastonhoitaja.
Linkkejä:
Historiallinen sanomalehtikirjasto
Digitoituja pienpainatteita
Raita - Kansalliskirjaston digitoidut äänitteet
< edellinen sivu | seuraava sivu >