Sohvaryhmistä priimuskeittimiin. - Vapaakappaleet tutkimuksen lähdeaineistona

Harri Ahonen

Mikä yhdistää väitöskirjoja, joissa käsitellään kulutuskulttuurin tuloa suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ja kotitalousteknologian tarjontaa Helsingissä 1800-1900-lukujen vaihteessa? Molemmat tutkimukset tarkastelevat arjen ja kulutuksen historiaa ja molempien lähteinä on käytetty vapaakappalekokoelmista löytyviä painatteita.

Vapaakappalejärjestelmän tarkoitus

Painotuotteita kerätään kirjastojen kokoelmiin vaihtelevin periaattein. Lähes jokaisessa maassa on päädytty ratkaisuun, jossa jokin kirjasto arkistoi maassa julkaistut painotuotteet. Suomessa Kansalliskirjasto saa maksuttomat vapaakappaleet kaikista kotimaisista painotuotteista sekä ääni- ja kuvatallenteista. Oikeus perustuu Vapaakappalelakiin (420/1980) ja -asetukseen (774/1980). Kansalliskirjasto arkistoi vapaakappaleet kansalliskokoelmaan sekä kansalliseen äänitearkistoon. Kansalliskirjasto välittää vapaakappaleet myös kuuteen muuhun suomalaiseen kirjastoon. Kansalliskirjastolla on täydellinen vapaakappaleoikeus ainoana kirjastona maassamme.

Painotuotteiden kattavaa arkistokokoelmaa ei olisi mahdollista muodostaa ilman vapaakappalelainsäädäntöä. Monet painotuotteet voitaisiin kyllä ostaa kirjastojen kokoelmiin, mutta kaupallisten välityskanavien ulkopuolelle jäävää aineistoa sekä pienpainatteita ei pystyttäisi hankkimaan edes tyydyttävästi.

Painotuotteita arkistoidaan useista syistä. Etukäteen on vaikea arvioida mitä aineistoja tuleva tutkimus voi hyödyntää lähdeaineistonaan. Vapaakappalejärjestelmän on sanottu merkitsevän tutkimustyössä tarvittavan lähdeaineiston keskitettyä esikeruuta. Vapaakappalejärjestelmä ja hyvin järjestetyt kokoelmat säästävät tutkijan aikaa ja tutkimustyön kustannuksia.

Mihin vapaakappaleita käytetään?

Vapaakappalekokoelmiin kuuluvaa aineistoa käytetään kansallisen, erityisesti humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen lähdeaineistona. Historiantutkimuksen lähteinä käytetään perinteisesti arkistoaineiston ohella painettuja julkaisuja. Kotimaiset painatteet löytyvät kattavimmin ja keskitetysti vapaakappalekirjastojen kokoelmista.

Vapaakappalekokoelmista on saatavissa kootusti sellaista aineistoa, jota muut kirjastot keräävät ja säilyttävät rajallisesti. Käytetyimpiä aineistoja ovat vanhat sanoma- ja aikakauslehdet. Esimerkiksi aikakauslehtien vanhoja numeroita tai vaikkapa koulu- ja oppikirjoja on vaikea löytää muista kirjastoista.

Vapaakappaleaineistoa käytetään monipuolisesti tutkimuksissa, jotka käsittelevät erilaisia yhteisöjä, järjestöjä, seuroja, poliittisia puolueita, yrityksiä tai teollisuudenaloja. Näiden tutkimusten lähteinä käytetään tyypillisesti painettuja toimintakertomuksia, sääntöjä, jäsenluetteloita, ohjelmia sekä mainoksia.

Kirjallisuuden historian ja -tutkimuksen lähteinä käytetään kaunokirjallista aineistoa, joka löytyy kootusti vapaakappalekirjastojen kokoelmista. Myös kioskikirjallisuus, omakustanteet ja esimerkiksi monisteina julkaistut radiokuunnelmat löytyvät vapaakappalekokoelmista, kun taas yleisten kirjastojen kokoelmiin niitä hankintaan vaihtelevasti tai ei lainkaan.

Koulutuksen ja opetuksen historiassa tarvittavat lähdeaineistot, kuten koulu- ja oppikirjat löytyvät kaikkein vaivattomimmin vapaakappalekokoelmista. Kotimaisia oppikirjoja on käytetty lähteinä muun muassa tutkimuksissa, jotka ovat tarkastelleet nationalismia maantieteen oppikirjoissa tai Neuvostoliittokuvaa historian oppikirjoissa.

Tieteellisen tutkimuksen ohella vapaakappaleaineistoa käytetään myös tiedotusvälineiden, koulujen, opetuksen ja kulttuurin tarpeisiin. Myös yksittäiset kansalaiset ja eri ammattialojen edustajat tarvitsevat vapaakappalekokoelmista löytyviä painatteita.

Vaikka vapaakappalekokoelmia kartutetaankin nykyisen tarpeen ohella myös tulevaa käyttöä varten, on esimerkiksi kansalliskokoelmasta vaikea keksiä yhtään julkaisuryhmää tai aineistotyyppiä, jota ei olisi jollain tapaa hyödynnetty tutkimuksessa.

< edellinen sivu | seuraava sivu >