Kirjakauppojen historian etsintä
Jyrki Hakapää
Krimin sotaa edeltävänä autonomian aikana kirjat ja muut painotuotteet olivat keskeinen kansallisen kulttuurin esittämisen areena. Tämän arvokkaan kirjallisen toiminnan lähteiden kerääminen ja säilyttäminen on keskittynyt kirjailijoiden henkilökohtaisten arkistokokoelmien pariin. Kirjallisen elämän muita tarinoita ja merkityksiä joutuu etsimään hajanaisten ja satunnaisesti säilyneiden kokoelmien ja fragmenttien joukosta. Kirjojen välittäminen ja myynti, teoksen luojan ja lukijan yhdistäminen, kuuluu näihin tutkimusaiheisiin.
Uudet tutkimus- ja arkistointitavat
Kirjallisuussosiologien ja kirjahistorioitsijoiden näkökulmat ovat viime vuosikymmeninä uudistaneet tapaamme tutkia painotuotteiden asemaa erilaisissa yhteiskunnissa. Yksittäisen kirjailijan luomuksen sijasta kirjaa tutkitaan nyt yhteisöllisenä tuotteena. Sen sisältämien ja välittämien viestien ymmärtäminen vaatii kokonaisen kirjan valmistamisen, levittämisen ja vastaanoton ketjun sekä kirjojen yhteiskunnallisten linkkien avaamista ja analysointia. Samalla tutkijat ovat myös tutustuneet painotuotteiden monimuotoisuuteen. Nykyaikaisten kriteerien mukaisten kaunokirjallisten ansioiden sijasta he paneutuvat teosten julkaisuympäristön omiin käsityksiin kirjallisuudesta sekä tarkastelevat erilaisten yhteisöille tärkeiden teosten - koulukirjojen, uskonnollisten painatteiden ynnä muiden - historiaa.
Samaa lähestymistapaa on alettu soveltaa arkistokokonaisuuksien keräämiseen ja luokitteluun sekä saatettaessa niitä tutkijoiden käytettäväksi. Saksan yhdentymisen jälkeen Leipzigissä uudelleen avattu Deutsches Buch- und Schriftmuseum on kansalliskirjaston ohessa toimiva saksalaisen kirjanpainamisen ja -myynnin historian arkisto. Ranskassa 1988 avattu, nykyään Caenin lähellä toimiva Institut mémoires de l'édition contemporaine kokoaa tutkijoiden ja kirjailijoiden arkistojen ohella myös sanomalehtien, kustantajien, kirjakauppiaiden, ylipäänsä kaikkien kirjaalan ammattilaisten jättämiä lähteistöjä yhdeksi kirjahistorialliseksi arkistokokoelmaksi.
Suomen oloissa 1800-luvun alkupuolen kirjakauppaelämästä kertovia lähteitä löytyy Kansallisarkiston, kirjallisuusseurojen, useiden kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen kirjastojen sekä edelleen toimivien alan liikeyrityksen kokoelmista. Karkeasti tarkastellen lähteet jakaantuvat kahteen ryhmään. Ensinnäkin on olemassa valtavia sarjallisia kokonaisuuksia: viikoittain toistuvia myynti-ilmoituksia sanomalehdissä, sensuurihallinnon luettelot maahantuoduista kirjoista sekä muutamien kirjakauppiaiden jäljiltä löytyvät, perussisällöltään jatkuvasti tilauksia ja tilityksiä käsittelevät kirjekokoelmat. Näissä kaikissa lähdekokonaisuuksissa mainittavien kymmenientuhansien nimekkeiden ja niteiden tilastollinen tarkastelu vaatisi tutkijaryhmän työllistämistä. Näennäisen samankaltaisuuden ja monotonisuuden seasta löytyy kuitenkin myös yksittäisten teosten tuottamisen, myynnin ja vastaanoton tarinoita.
Toiseksi sekä edellä mainituista suurista lähdekokoelmista että muiden arkistojen seasta löytyy lukuisia fragmentteja, katkelmallisia otoksia kirjakauppiaiden toiminnasta ja elämästä. Niiden metsästäminen muuten asiaankuulumattoman tai piinallisen samankaltaisena toistuvan aineiston parista vie aikaa. Löydetyt tarinat kertovat sarjallisia kokonaisuuksia syvemmin kirjakauppojen toiminnan käytännöistä ja mahdollisuuksista. Niiden parissa pääsee tutustumaan kirjakauppiaiden ja kustantajien keskinäiseen kyräilyyn, kilpailuun ja yhteistyöhön, ainaiseen sensuurin- ja tullinkiertämiseen, kirjojen kuljettamisen ongelmallisuuteen, haaksirikkoihin, tulipaloihin, varkauksiin ja moneen muuhun näennäisen jokapäiväisyyden rikkoviin tapahtumiin.
< edellinen sivu | seuraava sivu >
