Viola...

Heikki Poroila

... on kauniitten kukkien laaja suku ja monen kaunisäänisen soittimen nimi (portugalilainen säestyskitara, alttoviulu englanninkielisille ja erilaisin lisin kuten da braccio, da gamba ja d'amore muiden jousisoittimien nimitys). Musiikkikirjastotyötä tekevälle se on kuitenkin ennen muuta korvaamattoman tietovarannon otsikko ja ovi.

En taida olla keskimääräinen Viola-tietokannan käyttäjä. Viola kun on minulle jokapäiväinen musiikin dokumentoijan työväline. Kun julkaisun tiedot tai oman HelMet-tietokannan vanhat tiedot ovat puutteelliset tai epävarmat, käyn katsomassa, miten Violan kollegat ovat asian ratkaisseet. Erittäin usein ovatkin kaivaneet jostain pelkällä etunimen alkukirjaimella esiintyvän säveltäjän koko nimen, yhtä usein myös korjanneet julkaisussa olevat, päin seiniä olevat tiedot. Minulta säästyy paljon aikaa, koen arvoituksen ratkeamisen tuottamaa iloa ja voin parantaa oman tietokantamme laatua.

Mikään ei ole kuitenkaan täydellistä. Violan data täydentyy varsin erilaisista lähteistä, mikä johtaa sekä erilaisiin että eritasoisiin tuloksiin. Vaikka Violan hakutietoja pyritään hallitsemaan auktoriteettivalvonnan keinoin, muualta tuleviin tietoihin ne eivät näytä purevan. Viittausjärjestelmä ei myöskään ole mielestäni yhtä selkeä ja asiakasta neuvova kuin HelMetissä oleva, eikä se toimi ollenkaan yhtenäistettyjen musiikkinimekkeiden etsimisessä. Puute on melkoinen musiikin näkökulmasta.

Eivätkä Violankaan luetteloijat ihan kaikkea ole selville saaneet. Edelleen etsimme laulun Elämää juoksuhaudoissa alkuperäistä teosnimeä, eikä työtä ainakaan helpota, ettemme tiedä myöskään säveltäjän nimen oikeaa kirjoitusasua. G. Dubrovsky se ei ainakaan ole, vaikka siihen joudumme nyt tyytymään. Tällaisia pieniä ja suuria arvoituksia riittää, ja Violankin on niiden edessä nöyrryttävä olemaan vain osittain täydellinen.

Vaikka Viola on periaatteessa kansallisdisko- ja nuottigrafia, sieltä löytää runsaasti musiikkitietoa myös muualta maailmasta. Eihän se musiikki-Fennica oikeasti ole koskaan pelkkää Fennicaa ollutkaan, iskelmistäkin varmaan puolet on ulkomaista lainaa. Minusta ovi voisi olla kunnolla auki ja katto korkealla, mieluiten kaikki mitä suomalaisissa kirjastoissa kokoelmiin on saatu.

Viola ovena? Aina silloin tällöin käy niin, että tutkijan pitää saada myös kuulla, bibliografi nen viite on vasta ensimmäinen etappi. Tänä päivänä ratkaisu on joko Viola + Raita tai sitten Raita + vierailu Kansalliskirjaston Musiikkikirjaston kuunteluhuoneessa.

Aina se ei ole ihan helppoa. En itse oikein pidä tavasta, jolla Raita-tietokannassa kuunneltavina olevat äänitteet on merkitty Violaan. Jos esimerkiksi pohtii, miten saisi kuullakseen Kim Borgin ja Aksel Schiøtzin tulkinnan Gunnar Wennerbergin gluntista En månskensnatt på Slottsbacken, täytyy Violan tutkijan ymmärtää, että oikeassa reunassa oleva nappula Linkit tarkoittaa samaa kuin reitti Raita-tietokannan kuunneltavissa olevaan tiedostoon. Minun mielestäni siinä pitäisi lukea KUUNTELE tai jotain vielä ilmaisevampaa.

Mutta onhan se hienoa, kun musiikki hetken kuluttua on kuultavissa tai ladattavissa omalle tietokoneelle. Jos tutkija sattuu tutkimaan asiaa Rovaniemellä, vaivan ja ajan säästö on ... hm, melkoinen. Tanskassa HMV:n koodilla DA5273 vuonna 1952 julkaistua 78 kierroksen savikiekkoa kun ei taatusti löydä mistään yleisestä kirjastosta Suomessa, eikä kukaan ole vaivautunut siirtämään sitä CD-levyllekään.

< edellinen sivu | seuraava sivu >