Thea Aulo in memoriam

Eeva Murtomaa

Teologian tohtori, osastopäällikkö Thea Aulo kuoli 17. tammikuuta Helsingissä. Hän syntyi 14.toukokuuta 1926 Ensossa ja muutti Helsinkiin sodan päätyttyä. Hän valmistui teologian kandidaatiksi 1951 ja filosofian kandidaatiksi 1957 sekä väitteli teologian tohtoriksi 1975. Elämäntyönsä hän suoritti Helsingin yliopiston kirjastossa, nykyisessä kansalliskirjastossa. Vasta perustetun bibliografisen osaston ensimmäiseksi päälliköksi hänet nimitettiin 1974.

Kirjastoalalla hän toimi erityisesti luettelointisääntöjen kehittäjänä kansallisesti ja kansainvälisesti, jossa oli hyötyä hänen monipuolisesta kielitaidostaan. Hän toimi pitkään myös standardointityössä. Hän toimi sillan rakentajana tieteellisten ja yleisten kirjastojen välillä yhteisten luettelointisääntöjen ja käytäntöjen luomiseksi. Kansainvälisten standardien soveltaminen ja hyvä yhteistyö loivat perustan nykyisille luettelointisäännöille ja niiden myötä nykyisille yhteisluetteloille.

Varsinaisen virkatyön ohella Thea Aulo oli aktiivisesti mukana Suomen katolisen kirkon toiminnassa. Hän kuului seurakuntansa edustajana hiippakunnan pastoraalineuvostoon sekä toimi hiippakunnan edustajana Suomen ekumeenisessa neuvostossa. Lisäksi hän toimi Academicum Catholicum ry:n luottamuselimissä. Hän selvitti maallikkouden teologiaa väitöskirjassaan Signum Dei vivi. Maallikkokristityn osallistuminen Kristuksen pappeuteen Vatikaanin toisen konsiilin dogmaattisen konstituution Lumen gentium mukaan. Hän osallistui hiippakunnan liturgisen toimikunnan työhön ja suomensi Wilfrid Stinissenin kirjan Kristillinen syvämietiskely sekä laati ensimmäisen katolisen bibliografian.

Thea Aulo oli huumorintajuinen ja vieraanvarainen. Hän kutsui työtoverit usein syntymäpäiville kauniiseen kotiinsa. Mukana oli myös hänen äitinsä, joka eli 108-vuotiaaksi. Oli jännittävää kuulla heidän puhuvan keskenään "Baltian" saksaa, joka oli heillä kotikielenä. Kesälomat äiti ja tytär viettivät mielellään mökillä nauttien luonnosta sienestäen ja marjastaen.

60-vuotisjuhlakirjassa työtoverit luonnehtivat häntä lempeänä päällikkönä, sinnikkäänä luettelointisääntöjen ja muiden bibliografisen työn edellytysten kehittäjänä sekä tasa-arvoa ja elämän merkityksellisyyttä etsivänä ihmisenä.
Muistamme häntä kiitollisina.

Eeva Murtomaa
Kirjastonhoitaja, Kansalliskirjasto

Tämän sivun URL : http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kklehti/12007/theaauloinmemoriam.html